Oman talon rakentaminen tai sen laajempi korjaaminen on ainutkertainen kokemus ja taloudellisesti iso satsaus. Harvalla omakotirakennuttajalla on ennestään hankkeeseen liittyvää ammatillista osaamista. Jo perhesovun kannalta on tärkeää, että hanke toteutuu laadullisesti ja taloudellisestikin mahdollisimman hyvin. Luonnollisesti valtaosa omakotitalon itselleen rakentavista tai laajemman korjaushankkeen toteuttavista tarvitsee avukseen rakennusalan ammattilaisia.
Työntekijöiden palkkaaminen
Työntekijöiden varaaminen on syytä tehdä hyvissä ajoin ennen hankkeen toteuttamista. Alan ammattilaisia ei ole kovin helposti pikahälytyksellä löydettävissä kesäaikana. Kesä on vilkasta rakentamisen aikaa. Omakotitalojen tekemisen aloitukset ajoittuvat myös valtaosaltaan alkukesään. Rakennusalan ammattilaiset pitävät kesällä ansaitsemansa kesäloman ja näin ollen osa työvoimasta on lomilla juuri omakotitalon teon hetkellä. Jos rakennuskohde alkaa kesäaikana, on tarvittava työvoima syytä varata käyttöön jo viimeistään alkuvuodesta.
Yksityiselle omakotirakennuttajalle työntekijöiden ammattitaidon ja osaamisen varmistaminen on erityisen tärkeää. Kokeneiden työntekijöiden osalta se voi tapahtua aikaisempien työsuhteiden ja työkohteiden kautta, heidän osoittaessa suoriutuneensa niistä ammattilaisen osaamisella. Talonrakennusalan ammatti- tai erikoisammattitutkinnon suorittaneiden osalta ammattitaidon taso on osoitettavissa ammattikirjasta tai tutkintotodistuksesta. Ammattitutkinnon tasolla työntekijä omaa ammattityöntekijän ammattitaidon ja erikoisammattitutkinnon tasolla hallitsee lisäksi ammattinsa vaativimpiakin tehtäviä. Ammattikirjasta selviää lisäksi minkä ammatin osaajasta esim. kirvesmies, muurari, rakennustyöntekijä jne. on kyse.
Työsuhteiden ehdot
Kun omakotirakentaja palkkaa työntekijät suoraan työsuhteeseen, hän on työnantajan asemassa. Tämä tarkoittaa, että on noudatettava työnantajalle kuuluvia velvoitteita suhteessa työntekijöihin. Velvoitteet määräytyvät työlainsäädäntömme, alan työehtosopimuksen ja työntekijöiden kanssa tehdyn työsopimuksen perusteella. Työt voidaan teettää joko aika- tai urakkatyönä. Kummassakin tapauksessa on työsopimus työntekijöiden kanssa syytä tehdä kirjallisesti. Kirjallisella työsopimuksella vältytään useimmiten turhilta työsuhteen ehtoihin liittyviltä kiistoilta. Työehtojen kirjaamisen kautta kumpikin sopijapuoli muistaa vielä rakennusprojektin lopussa, mitä työehtojen osalta on sovittu.
Työnantajan asemassa oleva omakotirakentaja ei useinkaan tunne rakennusalan työsuhteiden vähimmäisehtoja. Siksi kirjallisen työsopimuksen lisäksi on syytä käydä kunnolla työntekijän/työntekijöiden kanssa läpi mitä velvoitteita työnantajalle tulee työsopimuksen lisäksi mm. alan työehtosopimuksesta. Näin toimien molemmilla osapuolilla on heti työsuhteen alusta lähtien tiedossaan omat velvoitteensa.