Omakotitalohankkeen toteuttaminen on muuttumassa yhä enemmin rakennuttajatoiminnaksi. Pelkästään hankkeen johtamisessa ja organisoinnissa, eli rakennuttajan tehtävissä kuluu helposti 500 - 700 työtuntia, joka vastaa lähes puolta normaalista vuosityöajasta. Tämän muutoksen myötä omakotitaloa kodikseen haluavan perheen on tärkeää tuntea rakennushankkeen vaiheistus ja erilaiset toteutuksen vaihtoehdot. Tämä ohjeistus on tarkoitettu opastamaan oman talohankkeen projektinhallintaa.
1. Johdanto
Omakotitalon rakentaminen on iso investointi ja se kannattaa hoitaa huolellisesti. Rakennushanke koostuu useasta eri vaiheesta, jotka kulkevat osaksi päällekkäin. Hankkeen vieminen läpi hallitusti alusta loppuun merkitsee useiden asioiden yhtäaikaista hoitamista. Rakentajaperhe tarvitsee paljon tietoa hankkeen läpi viemiseen.
Ryhtyessäsi suunnittelemaan ja rakentamaan omaa taloasi, olet mukana rakennushankkeessa, joka on varsin monimutkainen, erilaisista osatehtävistä muodostuva kokonaisuus. Eri tehtävissä on mukana runsaasti erilaisia osapuolia, joiden kaikkien tehtävät ja toimenpiteet tähtäävät toimivan, turvallisen ja pitkäikäisen talon valmiiksi saattamiseen.
Pienrakentamisen laadun varmistamiseksi on äärimmäisen tärkeää, että kaikki rakentamishankkeeseen liittyvät tahot toimivat yhteisten pelinsääntöjen puitteissa. Laatutason varmistuksen lähtökohta on se, että kaikki osapuolet näkevät suunnitteluun, hankkeen toteuttamiseen ja valvontaan liittyvät käsitteet ja vastuut samalla tavoin. Lopullinen vastuu hankeen onnistumisesta ja laadukkaan tuloksen saavuttamisesta on aina viime kädessä rakentajaperheellä itsellään.
Maankäyttö- ja rakennuslaki määrittelee asian:
Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti.
Hänellä tulee olla hankkeen vaativuus huomioon ottaen riittävät edellytykset sen toteuttamiseen sekä käytettävissään pätevä henkilöstö.
1.1 Laadukkaan pientalon tunnusmerkit
Omakotirakentamisen laatu on monien eri asioiden summa. Laatuun vaikuttavat mm. asetetut rakentamisen tavoitteet, suunnittelun laatu ja rakentamisen valmisteluvaiheeseen liittyvät päätökset toteutusmuodosta. Rakentamisvaiheessa varmistetaan sopimuksissa määritetyn laadun saavuttaminen. Myös käytetyt rakennusmateriaalit ja työtavat sekä aikataulut vaikuttavat kokonaislaatuun. Voidaankin sanoa, että laatutavoitteet saavutetaan, jos rakentajaperhe saa kodikseen haluamansa pientalon suunnitelmissa ja sopimuksissa määritetyllä tavalla. Hyvä laatu syntyy eri osapuolten ja tahojen hyvän yhteistyön tuloksena. Laadukkaan pientalon tunnusmerkkeinä voidaan pitää seuraavia ominaisuuksia:
Laadun määrittäminen ja varmistaminen on tärkeä tehtävä rakennushankkeen kaikissa vaiheissa. Osapuolten tehtävät ja toimenpiteet laadun varmistamiseksi tulee määrittää hankkeen kulloisenkin työvaiheen mukaan.