Artikkelit

Talopaketin hankinta

Talopaketti on monelle pienrakentajalle ja omakotitalon rakennuttajalle oivallinen tapa toteuttaa rakennushanke. Rakennussuunnitteluun käytettävä aika lyhenee, kun lähdetään liikkeelle jo valmiiksi piirretystä talomallista. Talopaketti voidaan hankkia myös rakentavan perheen omien luonnospiirustusten pohjalta, jolloin saadaan hankittua talon runko ja vesikatto helposti ja nopeasti. Talopaketti lyhentää yleensä rakentamisen aikataulua. Pakettitalon runko nousee nopeasti.

Toisaalta hartiapankkirakentaja voi hyödyntää oman panoksensa parhaiten sisätöissä, kun kokemattomalla rakentajalle vaikeat runkotyöt jätetään talotoimittajan tehtäväksi. Talopaketti säästää lisäksi omatoimisen rakentajan tarvikehankintatyötä. Sisältäähän talopaketti pari rekkakuormaa rakennustarvikkeita työmaalle toimitettuna.

  

Vaikea valinta

 
 
 

Lukuisista eduista huolimatta talopaketti ei välttämättä kevennä rakentavan perheen työtaakkaa, koska lähes kaikista talopaketeista puuttuu monia asioita, jotka rakentaja joutuu itse erikseen hankkimaan. Toisaalta sen juuri oikean talopaketin valinta ei ole helppo ratkaisu. Käytettävissä olevien vaihtoehtojen asettaminen edes jonkin asteiseen paremmuusjärjestykseen on sangen vaikeaa.  Talopakettien hintojen ja sisältöjen vertailuvuuteen ovat kuluttajaviranomainen ja pientalotelollisuus kiinnittäneet humiota viime vuonna. Paljon on kuitenkin  vielä tehtävää tilanteen selkeyttämiseksi.

Rakennusten lämmöneristysnormit kiristyivät vuoden 2010 alusta noin 30 %. Talotehtaiden tuotteiden on vastattava nopeasti muuttuviin vaatimuksiin. Toisaalta niiden on oltava hinnaltaan kilpailykykyisiä. Talotehtaat ovat panostaneet tuotteidensa energiatehokkuuteen, ja ne ovat yleensä valmiita tarjoamaan myös tavanomaista paremmin eristettyjä vaihtoehtoja. Kannattaa kuitenkin muistaa, että talotehtaan tuotteet muodostavat vain osan tlaon energiatalouteen vaikuttavasta kokonaisratkaisusta.

Rakennushankkeen toteutusvaihtoehdot

 
 
 

Pientalohanke voidaan toteuttaa monella eri tavalla. Talon rakennuttajana toimii tavallisesti itselleen uutta kotia rakentava perhe. Rakennuttaja teettää rakennustyön kokonaisurakkana yhdellä urakoitsijalla. Tietyt talopaketit ovat sisällöltään niin laajoja, että ne vastaavat kokonaisurakkaa. "Avaimet käteen" on nimensä mukaan rakennuttajalle helpoin tapa toteuttaa hanke. "Avaimet käteen" urakat ja talopaketit sisältävät kaikki rakennustyöt ja tarvittavat piirustukset, jolloin rakennuttajan tehtäväksi jää vain valvonta ja laskujen maksaminen. Yleisin tapa pientalon rakentamisessa on hankkeen pilkkominen moneksi pienemmäksi urakaksi ja työvaiheeksi, jotka rakennuttaja kilpailuttaa ja koordinoi. Rakennuttaja voi teettää työt myös palkatuilla työntekijöillä tai hän voi tehdä työt itse hartiapankilla. Pilkottu urakka voidaan toteuttaa joko kokonaan urakoitsijoita käyttäen tai siten, että urakoitsijalla teetetään vaikeimmat työt ja loput hoidetaan palkatulla työvoimalla tai hartiapankilla. Yhdeksi hank-keen osaurakaksi voidaan valita talopaketti.

Talopaketti sisältää suunnitelmat 

 
 
 

Talopakettimuotoiselle hankkeelle on tyypillistä se, että tietyt piirustukset hankitaan talotehtaalta. Talopaketin hankintasopimus eli sitoutuminen paketin toimittajaan ja työn toteuttajaan jo hankkeen alkumetreillä nopeuttaa suunnittelua erityisesti silloin, kun talotehtaan vakiomalli sattuu sopimaan rakentavan perheen makuun sellaisenaan tai pienin muutoksin. Talopaketin voi toki hankkia myös siten, että rakennuttaja hankkii luonnospiirustukset vaikkapa valitsemaltaan arkkitehdiltä ja kilpailuttaa sen jälkeen talotehtaita edullisen tarjouksen toivossa. Tehtaan talomalleihin verrattuna omilla kuvilla kilpailuttaminen ja neuvottelujen käynnistäminen talotehtaiden kanssa on huomattavasti nihkeämpää. Tarjouksia ei välttämättä tule kuin tykin piipusta, jos talotehtaat joutuvat laskemaan alusta alkaen yksilöidyn tarjouksen suunnitelmille, jotka poikkeavat oleellisesti vakiomallistosta. Jos suunnitelmat ja talopaketti hankitaan eri tahoilta, hanke muistuttaa kovasti osaurakkaa, jossa urakoitsija rakentaa talon rungon rakennuttajan teettämien piirustusten mukaan.