Poliisin tietoon tulee vuosittain 800.000 rikosta. Näistä murtovarkauksia on neljännes eli 200.000. Suurin osa murroista jää ilmoittamatta poliisille. Murtojen todellinen määrä on siten tilastoja suurempi.
Suomen ilmasto- ja energiastrategiassa tullaan asettamaan merkittäviä energiansäästötavoitteita ja kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteita. Näiden tavoitteiden takia uusien rakennusten energiamääräyksiä kiristetään n. 30 % vuoden 2010 alusta ja lisäkiristyksiä voi tulla vuonna 2012. Eri tavoin pyritään myös ohjaamaan sellaisiin lämmitystapoihin, joiden kasvihuonekaasupäästöt ovat vähäiset.
Kuivakäymälä tai huussi ovat kumpikin vaihtoehtoja omien jätteidemme käsittelemiseksi. Lähtökohtana on, niin kuin kaikessa rakentamisessa, pitää olla oikea laite tai malli oikeassa paikassa. Itse tehty huussi sopii kesäajan käyttöön, mutta sisätiloihin itse tehtyä laitetta ei kannata asentaa ellei ole ihan varma laitteen tai mallin toiminnasta.
Perusta toimivalle kuivakäymälälle on virtsan ja ulosteen hallinta. Haju syntyy siitä kun kiinteä aine hiljalleen hajoaa ja liukenee nesteeseen käymälän alusastiassa. Hajun aiheuttaa vapautuva ammoniakki. Jos vielä tuuletuskin katolle puuttuu, niin käynti käymälässä on kuin pahimmassa hajulassa käynti. Vaikka paikat olisivat siistit, niin haju on kyllä viihtymisen ja viipymisen este. Jäteastian tyhjentäminen tässä tapauksessa on epämiellyttävää, ja usein se tästä johtuen päätyykin lähimetreille, jolloin ei kovin paljoa ole saavutettu ympäristön kannalta katsottuna. Lähtökohtana käymäläjätehuollossa on, ettei jätettä haudata maahan kuin poikkeustapauksessa metsäretkellä. Näin ollen käymälässä tulee aina olla alusastiat kiinteälle ja erottuvalle nesteelle.
Lämmönlähteen valinnassa vaikuttaa lämmitysjärjestelmän rakentamis- ja uusimiskustannukset sekä lämmön nykyinen hinta ja sen hintakehitys. Ympäristöystävällisyydellä on myös vaikutusta silloin kun valitsija sitä arvostaa.
Suunnitteluvaiheessa päätetään rakennuksen energiankulutuksen taso. Energiankulutuksen tason määrittävät talon koko, vaipan lämmöneristys, vaipan ilmatiiviys ja ilmanvaihto. Energiankulu-tuksen todellinen määrä muodostuu kuitenkin lopulta lukemattomista pienistä asioista suunnitte-luvaiheessa, rakentamisessa ja talon käytössä.
Kotiteattereiden yksinvaltias, videotykki, on saamassa haastajan. Haastajan nimi on taulu TV - tyylikäs laite, joka on aikaisempaa kuvaputkitelevisiota helpompi sijoittaa sisustukseen. Taulu TV:n käyttömahdollisuudet eivät rajaudu kuitenkaan pelkästään kotiteatterikäyttöön.
Toki se on televisio, mutta ennen kaikkea näyttöpääte, joka verkko- ja www -tekniikan kehittymisen myötä on ikkuna maailmaan, viihteeseen.
Säästetty energia on paras energia. Mitä yksinkertaisempi ja luontevampi energiansäästötapa on, sitä edullisemmaksi ja luotettavammaksi se yleensä osoittautuu. Aurinko on kestävä energiamuoto, joka kannattaa ottaa luonnollisena valintana osaksi rakennuksen energia- ja lämmitysjärjestelmää. Lähes päästötöntä, käytännöllisesti katsoen ilmaista ja ikuisesti saatavilla olevaa aurinkoenergiaa voidaan hyödyntää aktii¬visesti ja järkevästi sekä käyttöveden että rakennusten lämmittämisessä. Aurinko lisää rakennuksen energiatehokkuutta, omavaraisuutta ja arvoa.
Voiko ihanammin aamu enää alkaa, kun ikkunat ovat avoinna kesäaamun vehreyteen. Ellei ikkuna satu olemaan tielle, jolta autojen äänet kantautuvat. Ellei ikkuna satu olemaan metsikköön, josta koivun siitepöly levittäytyy pöydille ja allergiseen nenään. Myös rakennusten energiatehokkuusdirektiivin kansallinen täytäntöön pano astui voimaan 2006 kolmen vuoden siirtymäajalla. Vuonna 2010 tulee voimaan uudet määräykset, joissa määräyksiä kiristetään vielä 2006 vuoden tasosta 30-40%. Tätä kirjoitettaessa tarkkoja yksityskohtia ei ole kuitenkaan vielä tiedossa.
Lämminvesivaraaja on tärkeä osa tehokasta lämmitystä, kun korvataan vanhoja fossiilisia lämmitysjärjestelmiä. Varaajaa tarvitaan varastoimaan lämpöpumpun, puulämmityksen, auringon ja lukuisien muiden lämmitysmuotojen energia. Tällöin lämmitykselle saadaan korkea hyötysuhde ja energia on käytettävissä silloin kun sitä tarvitaan. Varaajalla voi helposti yhdistää useampia lämmönlähteitä samaan lämmitysverkkoon, jolloin edullisin energia voidaan hyödyntää.