Uponor laajentaa Jyväskylän kaivoyksikköään. Maaliskuussa 2012 valmistuva kaivoyksikön laajennus kasvattaa tehtaan tuotantokapasiteettia noin 25 prosentilla.
Vesi on tärkein peruselintarvikkeemme. Se on fysikaalisilta ja kemiallisilta ominaisuuksiltaan erityinen aine ollen samalla elinympäristö. Koska vesi on moninaisesti vuorovaikutteinen, määritellään juoma- ja talousveden laatuvaatimukset laissa. Tekniset menetelmät määräyksien täyttämiseksi ovat kunnallinen vedenkäsittelyprosessi, säilytys- ja jakelutekniikka sekä tarvittaessa kotitalouksissa esimerkiksi veden pehmentäminen, kemikaaliton desinfiointi ja suodattaminen.
Raupiano Plus on uusi edistyksellinen muoviviemäri, jonka äänenvaimennus on huippuluokkaa.
SFS-EN 14366 -standardin mukaisesti testattu Raupiano on huomattavan hiljainen.
Isännöitsijät arvioivat putkiremonttien kilpailutilanteen laskevan remonttien hintoja, mutta samalla vaikuttavan negatiivisesti työvoiman ja työn laatuun. Uusia menetelmiä käyttäviä yrityksiä on tullut markkinoille kolmessa vuodessa kuusinkertainen määrä. Epäilyttävimmiksi merkeiksi urakoitsijan valinnassa nousivat liian edullinen hinta, referenssien puute ja asioita selkeästi kiirehtivä urakoitsija. Tiedot käyvät ilmi uusien menetelmien markkinajohtaja PutkiReformin toukokuussa isännöitsijöille teettämästä kyselystä.