Uutiset

Ekokem mukana vieraskasvilajien torjunnassa

Suomen luonnonvaraiselle kasvistolle haitallisia vieraslajeja jättiputkea, jättipalsamia ja kurtturuusua torjutaan paraikaa Lounais-Suomessa projektin voimin. Yksityisten lisäksi Satakunnan alueella liikkuu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen oma torjuntatiimi kemiallista jättiputken torjuntaa tekemässä. Esiintymien hävittämisen ohella hankkeessa organisoidaan kummitoimintaa valvomaan lajien kurissa pysymistä, järjestetään tiedotusta ja koulutusta sekä kokeillaan uusia torjuntamenetelmiä.

Porissa ympäristönhuoltoyritykset Ekokem ja Veikko Lehti ovat mukana talkoissa. Yksityiset ihmiset ovat voineet kesästä lähtien viedä maksutta haittakasvijätettä Veikko Lehden vastaanottopisteeseen, josta jäte toimitetaan Ekokemille hävitettäväksi. Kasveja otetaan vastaan koko syksyn.

Kukinnot ja juuret kerätään hyvin suljettuihin jätesäkkeihin, jotta siemenet eivät pääse leviämään. Riihimäen jätevoimalassa kasvit poltetaan ja energia hyödynnetään kaukolämpönä ja sähkönä.

Jättiputki on tuotu Suomeen pihojen koristeeksi sen näyttävän ulkonäön vuoksi. Pihoilta tämä jopa 4-metriseksi kasvava monivuotinen kasvi on levinnyt luontoon, ja sitä on erittäin vaikea hävittää - kasvi lisääntyy tehokkaasti myös juurista, ja syyskuussa yhdestä kukinnosta vapautuu ympäristöön kymmeniä tuhansia siemeniä, joista muodostuu maaperään valtava siemenpankki. Siemenet säilyttävät itämiskykynsä 5-8 vuotta ja sisältävät aineita, jotka estävät toisten kasvien kasvua ja jopa tappavat ne.

Kitkeminen tulee suorittaa varoen, sillä ihmisille jättiputken voimakas kasvineste tai pelkkä kasvin tuoksu voi aiheuttaa hengenahdistusta ja silmäoireita. Auringon UV-säteilyn myötävaikutuksesta kasvineste aiheuttaa iholle palovamman kaltaisia rakkuloita, jotka ovat hyvin hitaasti paranevia.

- Kesä-syyskuussa kävimme tarkastamassa, torjumassa ja välillä uudelleentorjumassa yhteensä 259 jättiputkikohdetta, iloitsee projektikoordinaattori Kati Saarni Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

- Mekaanista torjuntatyötä tehtiin 38 kohteessa, ja 200 litran jätesäkkejä kertyi maasta kaivetuista juurista 9 kpl ja kukinnoista 17 kpl.

Jättipalsamitalkoita pidettiin 7 paikassa, josta Ekokemille lähti noin sata jätesäkillistä kasvinosia. Määrä on siis melkoinen, kun lisäksi tulevat vielä yksityisten toimittamat kasvit, joiden määrää ei ole erikseen tilastoitu.

- Lounais-Suomen hanke jatkuu vuoden 2011 loppuun saakka, mutta olemme kiinnostuneita jatkamaan yhteistyötä Porissa senkin jälkeen ja mikäli kiinnostusta ilmenee, mahdollisesti laajentamaan yhteistyötä vaikka koko maahan, kertoo myyntipäällikkö Hannu Petranen Ekokemiltä.

- Ensi vuonna aloitamme varmasti vastaanoton jo aikaisin keväällä, sillä kitkentäaika alkaa heti, kun kasvi alkaa kasvaa. Parasta kasvi on kerätä ennen kuin se alkaa levittää siemeniä syksyllä.

Tietoa hankkeesta, kuvia sekä kitkemisohjeita oheisesta linkistä.

Hankkeen piirissä olevat vieraskasvilajit: