Uutiset

Harvia Oy – Suomalaista saunanautintoa jo 60 vuotta

Ensimmainen kiuas

Harvian menestystarina juontaa juurensa 60 vuoden takaa. Yrityksen perustaja, armottoman kovana löylymiehenä ja taitavana takojana tunnettu Tapani Harvia (1920-1998) valmisti ensimmäisen kiukaan vuonna 1950. Kyseisellä vuosikymmenellä Harvialla valmistettiin vuosittain kaikkiaan noin satakunta kiuasta. Tuotantomäärät kasvoivat tasaisesti 70-luvulle asti ja 80-luvulle tultaessa Harviasta oli tullut maailman suurin puulämmitteisten kiukaiden valmistaja. Samalla vuosikymmenellä kaupungistumisen ja elämäntavan muutoksen myötä sähkökiukaiden kysyntä kasvoi ja Harvia aloitti niiden valmistuksen.

Harvia on kasvanut pienestä pajasta 250 henkilöä työllistäväksi kansainväliseksi yritysryhmäksi. Tänä päivänä Harvia on yksi maailman johtavista kiuasvalmistajista ja vie tuotteitaan 65 maahan.

Kehitys on tuonut Harvia-kiukaisiin modernit materiaalit, tyylikkään muotoilun ja entistä helpomman käytettävyyden. Ympäristöystävälliset näkökohdat on myös huomioitu. Pitkä kokemus, suomalaiset saunomisen perinteet ja jatkuva, harkittu tuotekehitystyö tuntuvat ja näkyvät jokaisessa Harvia-kiukaassa.

Yritys on laajentanut osaamistaan myös puuteollisuuden puolelle. Harvia aloitti saunojen valmistamisen vientimarkkinoille 1990-luvun lopulla. Vuonna 2002 käynnistyi kotimaassa saunasisustusten myynti. Harvia tarjoaakin saunaan täydellisen paketin: kiukaan, lauteet, paneelit, lasioven, valaistuksen sekä muut saunan lisävarusteet. Tänä vuonna valikoimaan on tullut täysin uusi tuoteryhmä: kylpyhuonesaunat. Elementtirakenteinen kylpyhuonesauna on helppo sijoittaa pieneenkin kylpyhuoneeseen.

Tapani Harvian kaikki neljä lasta ovat jatkaneet isänsä työtä ja he toimivat tänä päivänä perheyrityksen johdossa. Myös kolmatta sukupolvea on mukana yrityksen toiminnassa.

Yrityksen arvot asiakaslähtöisyys, vastuu ympäristöstä, uuden etsiminen ja kumppanuus näkyvät päivittäisessä toiminnassa.

Harvian tuotteita myydään hyvin varustetuissa rakennustarvikeliikkeissä.

Lisätiedot: Risto Harvia, toimitusjohtaja, risto.harvia@harvia.fi,
puh. 0207 464 011.

Kuvagalleria

Ensimmainen kiuas
Ensimmainen kiuas