Uutiset

Kotitalousvähennys myös uudisrakentamiseen

Rakennusliitto ja Suomen Yrittäjät vaativat yhdessä kotitalousvähennyksen ulottamista myös uudisrakentamiseen. Järjestöt pitivät Oulussa yhteisen tiedotustilaisuuden, jossa ne korostivat, että monet pienet ja keskisuuret yrittäjät sekä heidän palkkalistoillaan olevat työntekijät ovat joutumassa laman maksumiehiksi. Se merkitsee lisääntyvää ahdinkoa ja pettymystä yrittäjien ja työntekijöiden perheissä.

Kysynnän ja yritysten luotonsaannin heikennyttyä työttömyys kasvaa ja epävarmuus lisääntyy. Viennin hidastuessa olisi järkevää virittää erityisesti kotimaista toimeliaisuutta. Nyt, yksityisten investointien hiljennyttyä, on hyvä aika toteuttaa ne julkiset rakennushankkeet, jotka joka tapauksessa on rakennettava lähiaikoina. Hankkeiden tuottama työllisyyden ja yrittämisen edellytysten paraneminen kantaa Suomen parhaiten laman ylitse.

Tuoreet selvitykset osoittavat kiistattomasti, että rajojen ulkopuolelta tuleva harmaa talous nakertaa Suomen veropohjaa ja rehellisten yrittäjien toimintaedellytyksiä. Järjestöt edellyttävät, että julkiset ja yksityiset rakennuttajat käyttävät kohteissaan vakiintuneita alan yrittäjiä, jotka hoitavat työnantajavelvoitteensa ja lakisääteiset maksunsa.

Valtion ja kuntien kohteissa käytetään usein ulkomaille rekisteröityjä yrityksiä, jotka varsin usein laiminlyövät Suomen lakien mukaiset velvoitteet. Järjestöjen mielestä ei ole oikein, että julkisissa rakennushankkeissa suositaan yrityksiä ja työntekijöitä, jotka saavat tällä tavalla perusteetonta kilpailuetua.

Kotitalousvähennyksen määräaikainen laajentaminen remonteista ja kotitalouden palveluista myös uudisrakentamiseen olisi järkevää. Järjestöjen mielestä kyseeseen tulisi kaksivuotinen, määräaikainen verovähennys. Se voisi toimia signaalina, joka saisi kotitaloudet innostumaan myös uudisrakentamisesta. Laajentaminen merkitsisi sitä, että esimerkiksi omakotitaloa suunnitteleva pariskunta voisi saada kahden vuoden aikana 12 000 euron verovähennyksen uuteen asuntoon.

Suomen Yrittäjien ja Rakennusliiton mukaan nyt ovat suurimmassa ahdingossa sekä pienet ja keskisuuret, asiansa hoitaneet rakennusyhtiöt että ammattitaitoiset suomalaiset ja Suomessa pysyvästi kirjoilla olevat rakentajat. Julkinen tuki suuntautuu nyt suurempiin kohteisiin, mikä sinänsä on myönteistä. Nyt tarvittaisiin kuitenkin kohdennettuja toimia juuri pienille ja keskisuurille kotimaisille yrittäjille ja kuluttajille.
Kotimaassa tapahtuva rakentaminen työllistää paljon ja tuo runsaasti kerrannaisvaikutuksia monille muille aloille. Kotitalousvähennyksen laajentaminen on yhteiskunnan kannalta riskitön toimenpide. Se on käyttämättömänä ilmainen. Sen sijaan tehotessaan se luo taloudellista toimeliaisuutta, lisää työllisyyttä ja kartuttaa kuntien ja valtion verotuloja.