Porin lähistöllä sijaitseva Yyteri tunnetaan Pohjoismaiden pisimmistä hiekkadyyneistään, joiden ympäröivää luonnonsuojelualuetta on rakennettu vuosikymmenten kuluessa vain rajoitetusti.
Ainutlaatuisella dyynialueella on parhaillaan myynnissä muutamia vapaa-ajantontteja, joille on mahdollista rakentaa yksilöllinen Honkarakenne Oyj:n Honka-lomakoti joko valmiin mallin mukaisesti tai Honka Suunnittelupalvelun™ avulla. Yyteri Beachin viimeisten jäljellä olevien tonttien rakennusoikeudet sallivat 59-neliöisen huvilan rakentamisen.
Vuosikymmeniä yksityisessä käytössä ollut viehättävä lomakylän alue on muuttunut vuonna 2008 alkaneessa projektissa Yyteri Beach Lomakeskukseksi. Uudistusten myötä kokonaisuudessaan 26 hehtaarin kokoisesta alueesta kehitetään täyden palvelun matkailukohde, joka tarjoaa huvilanomistajille vaivattoman ja monipuolisen lomanviettopaikan liikunta- ja kulttuuriharrastusten ääreltä.
Yyteri Beach Lomakeskuksessa huviloiden omistajat voivat jo nyt hyödyntää alueen laajaa palvelutarjontaa: ravintolaa, talonmies- ja vartiointipalveluja, rannalla sijaitsevaa Yyterin ainoaa rantasaunaa sekä siivouspalveluja. Lomakodin voi myös kätevästi antaa vuokrattavaksi alueella toimivan palveluyrityksen kautta ja hankkia näin tuottoa omalle sijoitukselleen.
Merelliseen luonnonmaisemaan hyvin sulautuvan Yyteri Beach Lomakeskuksen alueella tai sen läheisyydessä on mahdollista harrastaa vesilajien ohella tennistä, golfia, lento- ja koripalloa, ratsastusta tai liikkua kauniissa luonnossa lukuisilla luontopoluilla.
Lomakeskuksen ravintolassa vieraat pääsevät maukkaan ruuan ohella tutustumaan lomakylän historiasta kertovaan mininäyttelyyn. Lisää kulttuuria on tarjolla noin 15 minuutin ajomatkan päässä Porin kaupungissa, josta löytyvät laadukkaat teatterit sekä museot. Pori on profiloitunut todelliseksi tapahtumakaupungiksi, sillä perinteisten Pori Jazz-festivaalien lisäksi kaupungissa järjestetään vuosittain lukuisia suuria tapahtumia.