Vidi on innovatiivinen käytävävalaisin, joka tarjoaa uudenlaisen tavan valaista erilaisia kohtaamistiloja. Tavallista suurempi määrä seinille ja kattoon heijastuvaa valoa luo vaihtelevan ja selkeän tilavaikutelman. Vidi-mallistoon kuuluvat kattoon, katon ja seinän väliseen kulmaan sekä seinälle asennettavat valaisimet.
Vidin suunnittelun lähtökohtana on ollut halu ehkäistä häikäisyä mahdollisimman tehokkaasti valaisimien katselusuunnasta, sekä kätkeä valonlähde näkyvistä käytävällä kulkijoilta. Vidissä käytetään pitkittäisprismoitettua häikäisysuojaa, joka toimii sälekaihtimen tavoin jakaen valoa, ja samalla suojaten valonlähteen näkyvistä. Vidin eri mallien pitkittäisprismat poikkeavat toisistaan. Siten valoa voidaan ohjata juuri sinne missä sitä tarvitaan: katto- ja seinäpinnoille sekä niiden kautta myös lattiaan.
Sarjan valaisimien muotoilu on harkitun yksinkertainen, joten ne sopivat moniin erilaisiin ympäristöihin. Vidin häikäisysuojan kehys on alumiinia ja päädyt metallivalua. Valaisinrunko on valkoiseksi (RAL 9016) maalattua Aluzink-levyä. Pitkittäisprismoitettu häikäisysuoja on akryylia ja heijastin valkoiseksi maalattua teräslevyä. Valonlähteinä käytetään T5-loiste-lamppuja. Vidi on saatavana myös Corridor Function -toiminnolla tai DALI-ohjausjärjestelmällä.
Vidi 1 asennetaan katon ja seinän väliseen kulmaan. Se on hyvä vaihtoehto silloin, kun kattopinta halutaan pitää puhtaana. Häikäisysuoja on suunniteltu siten, että valaisin ei häikäise käytävällä kulkijoita. Vidi 1 tuottaa valoa seinille heijastaen sitä myös kattoon.
Vidi 2 -kattovalaisin on suunniteltu siten, ettei se häikäise ihmisiä käytävän kulkusuunnassa. Pitkittäisprismoitettu häikäisysuoja peittää valonlähteen sen alta kulkevien ihmisten katseilta. Vidi 2 jakaa valoa kattoon ja seinäpinnoille, joista se heijastuu edelleen lattiaan.
Vidi 3 -seinävalaisimen pitkittäisprismoitettu häikäisysuoja on opaaliakryylia, joten se suojaa hyvin häikäisyltä. Tämä valaisin luo valoa sivuillaan oleville seinäpinnoille, joista valo heijastuu edelleen koko tilaan.
Vidi tarjoaa oivaltavan tavan valaista käytävätiloja häikäisemättä siellä kulkevia ihmisiä.
Lisätietoja: tuotepäällikkö Juha Rajala 040 – 9007 435
juha.rajala@fagerhult.fi