Julkisivu - tuo talollesi ilmeen nyt ja tulevaisuudessa

 
  • Kirjoittaja(t): Jukka Vahtila

Talon ulkoasu määräytyy arkkitehtuurin ja julkisivun perusteella. Ulkonäön lisäksi julkisivu antaa suojan sääolosuhteita vastaan. Vuosien saatossa puolestaan korostuu julkisivun huollon tarve ja huollettavuus. Eri julkisivuratkaisut poikkeavat toisistaan myös työmaalla tehtävän työn määrän ja ammattitaitovaatimusten mukaan. Näistä syistä julkisivumateriaalien valinta ja julkisivun suunnittelu ovat yksi keskeinen tekijä pientaloa rakennettaessa. Takkia voimme vaihtaa muodin, sään ja vuodenajan mukaan, mutta julkisivun tulee palvella taloa ja asukkaita vuosikymmenten ajan säällä kuin säällä.

Julkisivu osana ympäristöään

Julkisivun tulee olla tasapainossa ympäröivän maiseman, maaston ja muiden rakennusten kanssa. Ison rakennuksen massiivinen julkisivuratkaisu vaatii enemmän tilaa ja luonnetta ympäristöltään. Pienempi talo ja kevyempi julkisivun ilme istuvat avoimempaankin maastoon. Onnistunut julkisivuvalinta heijastaa usein myös alueen perinteitä ja tulevaa kehitystä. Sama julkisivu ei välttämättä sovi maaseudun rauhaan ja kaupunkimiljööseen. Julkisivun värisävyjen tulee sointua ympäristöön niin kesän vehreyden kuin talven hankien keskellä.

 

Vaihtelevassa ja muotorikkaassa ympäristössä yksinkertainen ja selkeä julkisivu saattaa antaa esteettisesti tyydyttävän vaikutelman. Pelkistetyssä ympäristössä julkisivun ilmeikkyys nousee tärkeämmäksi. Ilmeikkyyttä julkisivuun saadaan esimerkiksi rakennuksen muotoja lisäämällä, eri materiaalien yhdistelmillä, pellityksillä, koristeritilöillä, korostetuilla saumoilla ja eri värien käytöllä. Samoin ovien ja ikkunoiden määrällä, sijoituksella ja muodoilla on helppo lisätä julkisivun ilmeikkyyttä.

Julkisivun materiaalivalinta vaikuttaa olennaisesti julkisivun ilmeeseen. Puuverhouksen keveys ja monimuotoisuus, rapatun pinnan selkeys ja tiilipinnan jykevyys antavat muutoin samalle rakennukselle hyvin erilaisen ilmeen. Usein onnistunut julkisivu perustuu myös useamman eri materiaalin yhdistelyyn. Näin voidaan myös huomioida eri materiaalien erilaista soveltuvuutta esimerkiksi työmenetelmien tai kestävyyden suhteen eri julkisivun osissa. 

Erilaisten kevyiden oleskelu- ja varastotilojen yleistyminen tuo lisää haasteita ja mahdollisuuksia julkisivun suunnitteluun. Myöhemmin rakennettavan tilan huomiointi jo ensimmäisessä rakennusvaiheessa johtaa lopputuloksen kannalta parempaan ratkaisuun. Eri materiaalin ja rakennustavan liittäminen muuhun kokonaisuuteen saattaa muutoin vaikuttaa keinotekoiselta ja tilan toiminnallisuus huononee. Oikein suunniteltuna esimerkiksi lasitetuilla terasseilla saadaan julkisivuun näyttävyyttä, ilmeikkyyttä ja kestäviä rakenteita.

Julkisivu kuvastaa myös rakennuttajansa arvoja; esimerkiksi kodikkuuden, edustavuuden, perinteisyyden, moderniuden ja ekologisuuden osalta. Osin ristiriitaistenkin arvojen onnistunut sovittaminen vaatii kokonaisnäkemyksen säilyttämistä suunnittelun edetessä. Eri materiaalivaihtoehtoihin päätyneet rakentajat arvostavat keskenään selkeästi eri tekijöitä päätöksensä perusteena. (Rakennustutkimus RTS Oy). Omien toiveiden kertominen arkkitehdille heti suunnittelun alkuvaiheessa auttaa tyydyttävän ratkaisun nopeaa löytymistä.

Tiiviitä ja kookkaita pensaita tai puita ei ole suositeltavaa istuttaa rakennuksen välittömään läheisyyteen. Ne pitävät ilman kosteana, hidastavat julkisivun kuivumista ja lisäävät julkisivuun tulevaa biologista kuormitusta, jolloin home- ja sammalkasvustot ovat vaarana. Lisäksi pensaiden ja puiden juuret voivat tunkeutua rakennuksen salaojiin ja siten vaurioittaa perustusten kuivatusjärjestelmää.

 
 

Viranomaismääräykset

Omien toiveiden ja ympäristön reunaehtojen hahmotuksen jälkeen on tarpeen varmistaa mahdollisten viranomaismääräysten sisältö. Rakennuksen julkisivua koskevat kaavamääräykset löytyvät asemakaavasta ja tähän liittyvistä rakennustapaohjeista. Näissä saatetaan määritellä esimerkiksi kerrosluku, ääneneristystaso, julkisivumateriaali, rakennuksen piirteet ja julkisivun väri. Rakennuspaikan sijaitessa asemakaava-alueen ulkopuolella voi julkisivun suunnitella vapaammin.

Julkisivuun saattavat vaikuttaa myös Suomen rakentamismääräyskokoelman paloturvallisuusmääräykset. Rakennusten etäisyyden alittaessa 8 metriä tulee seinän täyttää vähintään EI30 paloluokka (puolen tunnin eristävyys ja tiiveys). Pientalorakentamisen suuntauksena ovat entistä tiiviimmät kaupunkimaiset asuinalueet, jolloin etäisyysmääräykset koskevat entistä useampia rakennuksia.

Ulkoverhousten luokkavaatimukset syttymisherkkyyden ja palonlevittämisluokan suhteen määräytyvät paloturvallisuusmääräysten perusteella. Käytännössä kivipohjaiset materiaalit täyttävät korkeimmatkin vaateet ja puupohjaiset tuotteet täyttävät paloa hidastavan ja paloa pidättävän luokituksen, mutta eivät palonkestävää luokitusta. Pientaloissa voidaan näiden määräysten suhteen käyttää sekä puu- että kivipohjaisia tuotteita.

Lämmöneristysvaateiden kannalta julkisivun verhouksella ei ole suurta merkitystä; rakennuksen runko ja käytetyt eristevahvuudet määräävät pääosin ulkoseinän lämmöneristyskyvyn. Tässä mielessä tiukentuvatkaan lämmöneristysmääräykset eivät suoranaisesti vaikuta julkisivun verhouksen valintaan.

Pääsuunnittelija vastaa viranomaismääräysten täyttämisestä rakennuksen suunnitteluvaiheessa. Tätä ennen kohdetta koskevat määräykset voi selvittää omatoimisesti kunnan rakennusvalvontaviranomaisilta.

 

Julkisivun rakennesuunnittelu

Julkisivun tulee talon ”takkina” tarjota pitkäikäinen suoja sadetta, kylmyyttä, auringonpaahdetta ja häiritsevää ääntä vastaan. Useimmiten julkisivu on erillinen rakennuksen rungon päälle tehty, taustaltaan tuuletettu rakenne. Rappaus, betonielementit ja perinteinen massiivinen hirsiseinä ovat tässä mielessä poikkeavat ratkaisut. Talon rungon ja julkisivun tulee aina muodostaa toimiva ja kestävä kokonaisuus. Tuulettamattoman julkisivun tulee läpäistä huoneiston sisäilmasta ulos pyrkivä vesihöyry vaurioitumatta.

Pääsääntöisesti rakenteissa kannattaa käyttää materiaalitoimittajien suosittelemia vakioratkaisuita. Näistä on yleensä pitkä käytännön kokemus ja siten vältytään uusiin rakenteisiin aina liittyviltä virhemahdollisuuksilta. Vakiorakenteet ovat myös rakentajille tuttuja ja työvirheiden mahdollisuus pienenee oleellisesti.

Vesi mahdollistaa julkisivun pakkas- ja lahovauriot. Niinpä sadevesi tulee ”heittää pois julkisivupinnalta” tai ohjata valumaan julkisivun pintaa pitkin maahan saakka. Vaihtelevissa tuuli ja ilmanpaineolosuhteissa vesi ja lumi tunkeutuvat rakenteiden saumoissa jopa ylöspäin. Samoin kapillaari-ilmiö kuljettaa vettä pienissä raoissa syvälle rakenteen sisään. Veden mahdollinen pääsy tuuletusrakoon tulee ottaa huomioon suunnittelemalla veden ohjaus takaisin julkisivupinnalle. Yleisin tapa on käyttää vaakasaumoissa muotoiltuja peltejä, jotka ohjaavat mahdollisen veden takaisin julkisivun ulkopinnalle.

Julkisivun ja rakennuksen rungon välinen tuuletusrako tuulettaa sisäilmasta kulkeutuneen julkisivun läpäisseen kosteuden hallitusti ulkoilmaan. Tuuletusrako voidaan tarvittaessa kuristaa ala- ja yläpäästä liian ilmankierron estämiseksi. Toisaalta rakennesuunnittelussa on ilman kierto varmistettava koko matkalta julkisivun alareunasta yläreunaan saakka. Erilaisilla listoituksilla tms. materiaaleilla voidaan tämä vahingossa estää. Oikean suunnittelun lisäksi tältä osin on tärkeää valvoa myös itse rakentaminen.  

Julkisivurakenteeseen liittyy aina erilaisia kiinnikkeitä, joiden tulee ehdottomasti vastata valmistajien suosituksia kestävyytensä suhteen. Kiinnikkeiden vähäisyys tai korroosioalttius muodostaa kohtuuttoman riskin julkisivun kestävyydelle.

Merkittävä osa julkisivujen vaurioista tapahtuu muiden rakennusosien rakennevirheiden takia. Kosteiden tilojen vedeneristyksen puutteet, sisäilman vesihöyryn liiallinen tunkeuma seinärakenteisiin, aluskatteen kondenssi-/vuotoveden väärä ohjaus, vesivahingot, perustusten painumat ja perustuksen kosteuden pääsy seinään johtavat suurella todennäköisyydellä myös julkisivun vaurioitumiseen.

 
 

Julkisivun materiaalivaihtoehdot

Ylivoimaisesti yleisin julkisivumateriaali pientaloissa on puu. Seuraavana on tiili ja kolmantena on osuuttaan kasvattanut rappaus. Betonijulkisivuja käytetään pientalorakentamisessa varsin vähän, joskin rakennusliikkeiden urakoimissa kohteissa osuus on kasvava. Myös hirsirakenteella on oma vakiintunut osuutensa. Metallien, luonnonkiven, lasin, muovien ja muiden materiaalien osuus pientalorakentamisen julkisivumateriaalina on Suomessa pieni

 

Puujulkisivut

 

Puun lämpöeläminen on hyvin vähäistä, mutta kosteuden muutokset aiheuttavat puussa mittojen vaihtelua. Tämä tulee huomioida riittävinä limityksinä lautojen ja paneelien liitoksissa. Käsittelemätön puu imee vettä ja läpäisee vesihöyryä voimakkaasti. Kalvon muodostavalla pintakäsittelyllä veden imeytymistä hidastetaan oleellisesti. Puu kevyenä materiaalina ei juuri varastoi itseensä lämpöä eikä siten tasaa lämpötilavaihteluita tai tuo mahdollisuutta aurinkoenergia varaamiseen.     

Puujulkisivuissa käytetään raaka-aineena pääsääntöisesti kuusta. Kuusen solukko sulkeutuu kuivuessaan ja imee mäntyä vähemmän kosteutta itseensä. Näin kuusen kosteuseläminen on pienempää ja kestävyys ulkovuorena on männyn pintapuuta parempi. Lisäksi kuusella puun laatu on mäntyä tasalaatuisempi ja pienioksaisempi. Kyllästettyä puutavaraa ei juuri julkisivuissa ole tarvetta käyttää – oikein toteutetut rakenteet ja pintakäsittely antavat riittävän kestävyyden. Julkisivussa on suositeltavaa asettaa verhouslautojen sydänpuoli ulospäin, jolloin lautojen kosteuseläminen ei aiheuta julkisivuun rakoja.

Perinteisin puujulkisivu on lomalaudoituksena tai peiterimalaudoituksena toteutettu pystysuuntainen ulkoverhous sahatavarasta tehtynä. Eri sahaustavat tuottavat erilaisen pinnan tasaisuuden ja kuvioinnin. Ennen julkisivumateriaalin hankintaa on syytä tarkistaa pinnan laatu esimerkiksi toimittajan mallikappaleista. 

Yleisimmin puuverhouksena käytetään höylättyjä paneeleita. Paneelien yleisimmät mitat ja muodot löytyvät ohjekortista RT 21-10174. Paneelaus voidaan tehdä sekä vaaka- että pystysuuntaan ja myös vinona. Paneelien muodolla ja leveydellä voidaan julkisivun ilmettä muokata. Paneeleissa käytetään ulkopuoleisella lappeella pääsääntöisesti ns. hienosahapintaa höyläpinnan asemasta.

Puujulkisivun kestävyyteen vaikuttavat monet tekijät. Oikein toteutettuna ja huollettuna puujulkisivu kestää rakennuksen käyttöiän. Tärkeimmät tekijät ovat oikea pintakäsittely, liiallisen säärasituksen estäminen ja riittävä verhouslautojen paksuus. 

Pintakäsittelynä voidaan käyttää joko puun rakenteen näkyviin jättävää kuultavaa käsittelyä tai peittomaalausta. Kummallakin menettelyllä paras tulos saavutetaan kolmivaiheisella käsittelyllä; puunsuoja-aine, pohjustus ja pintakäsittely. Oleellista on suorittaa pohjakäsittely mahdollisimman nopeasti sahauksen ja kuivauksen jälkeen. Tällöin saadaan ”tuoreeseen” puupintaan paras tarttuvuus ja toisaalta puuta vahingoittavia itiöitä ei ole vielä päässyt puuainekseen pesiytymään. Sahapinta ja hienosahapinta tarjoavat erinomaisen alustan pintakäsittelylle. Höylätty pinta on usein solukoltaan painunut ja tartuntapintaa on oleellisesti vähemmän. Erityisellä huolella tulee ulkoverhouksessa pintakäsitellä verhouslautojen alapinnat kuten pystyverhouksen alapäät ja alimman vaakapaneelien alareuna. Näin vähennetään oleellisesti valuma- ja roiskeveden imeytymistä. Pintakäsittelyn tulee suojata puuaines myös auringon ultraviolettisäteilyltä. Tämän takia puu tulee pintakäsitellä sateelta suojatuissakin paikoissa. Aurinkoisilla ilmansuunnilla suositeltu huoltoväli on kuullotteilla tyypillisesti n. 5 vuotta ja peittomaalauksella 10…15 vuotta.

Liiallista säärasitusta voidaan estää korkeilla roiskeveden estävillä perustuksilla (minimi 300 mm), pitkillä räystäillä ja ulkoverhouksen detaljisuunnittelulla. Detaljeissa tulee ratkaista verhouslautojen alapintojen vedenohjaus eli viistotaan pinnat siten, että ulkopintaan muodostuu vesipisarat tiputtava ”tippanokka”. Mahdollisissa vinopinnoissa on suositeltavaa käyttää vähintään 30 asteen kallistumaa veden nopean poistamisen takia. Samalla vähennetään vinopinnalle kertyvän lumen määrää.

Puu-ulkoverhouksen paksuussuositus riippuu käytettävän verhouslaudan leveydestä seuraavasti:

                     

Verhouslaudan leveys, mm

Verhouslaudan vähimmäispaksuus, mm

max 120

min 21

120…150

22…25

yli 150

min 28

Riittävän paksu verhouslauta parantaa mekaanista lujuutta kosteuselämisen varalle ja vähentää puun kosteusvaihteluita. Näin puu halkeilee vähemmän ja pintakäsittelyyn ei synny vaurioita. Puuverhouksen ja rakennuksen rungon välisen tuuletusraon tulee olla vähintään 22 mm.

Puupohjainen julkisivu voidaan tehdä monella eri tavalla. Talopaketeissa julkisivu toimitetaan yleensä elementeissä valmiiksi pohjamaalattuna, jolloin työmaalle jäävät pintamaalaus ja elementtisaumojen viimeistely. Toisaalta puujulkisivu voidaan valmistaa vaikkapa omasta metsästä alkaen. Julkisivun tekeminen sahatavarasta tai höylätyistä paneeleista ei vaadi erityisen suurta ammattitaitoa ja työ voidaan tehdä lähes säästä riippumatta (pintakäsittelyä lukuun ottamatta). Puurakenteisen julkisivun muutostyöt ovat suhteellisen helppoja toteuttaa.

Matalaenergiatalon toteuttaminen puuverhouksella on vaivatonta. Seinän eristyskyky määräytyy alla olevan eristevahvuuden ja runkorakenteen mukaan. Täten puuverhousta voidaan käyttää kylmistä ulkovarastoista aina passiivienergiataloihin saakka.

Puujulkisivun ekologiset vahvuudet ovat pieni energiankulutus valmistusprosessin aikana, uusiutuva materiaali ja puuainekseen sitoutuvat hiiliyhdisteet (, jotka muodostaisivat kasvihuonekaasuja ilmakehässä). Heikkouksina puolestaan ovat toistuva huollon tarve, hoidon laiminlyönnin takia vaarantuva käyttöikä ja huono kierrätettävyys käytöstä poistettaessa. Oikein toteutettuna ja huollettuna puujulkisivu on ehdottoman ekologinen valinta.

 
Tiilijulkisivut
 

Tiilet jaetaan poltettuihin tiiliin ja kalkkihiekkatiiliin. Poltetun tiilen pääraaka-aineet ovat savi ja hiekka, jotka poltetaan korkeassa lämpötilassa (1 000 ºC). Suomessa yleisimmin käytetty punainen värisävy johtuu suomalaisen saven rautapitoisuudesta. Vaaleammat sävyt valmistetaan erikoissavesta. Kalkkihiekkatiilet valmistetaan poltetun kalkin, kvartsipitoisen hiekan tai murskatun kvartsin ja veden seoksesta. Seoksesta puristetaan korkean paineen avulla tiiliraakileet. Lopullisen lujuutensa tiilet saavat höyrykarkaisussa noin 200 °C lämpötilassa.

Tiilen lämpö- ja kosteuseläminen on vähäistä. Tiili sekä imee vettä että läpäisee vesihöyryä. Poltetun ja kalkkihiekkatiilen ominaisuudet eroavat jonkin verran. Poltettu tiili imee kosteutta vähemmän, kuivuu nopeammin ja sallii pidemmät n. kymmenen metrin välit liikuntasaumoille. Massiivisena rakenteena tiili tasaa lämpötilavaihteluita ja pystyy varaamaan auringon energiaa. Tiilijulkisivu edellyttää hyvin tehtyä routimatonta perustusta ja perustusten suunnittelua erityisesti tiiliverhoukselle. Oikein toteutettu muuraus ja hyvät perustukset takaavat tiiliverhoukselle erittäin pitkän käyttöiän ja hyvin pienen huollon tarpeen. Etuna tiilellä on julkisivun värin ja ilmeen säilyminen lähes muuttumattomana vuosien saatossa. Likaantuneen tiilijulkisivun huolloksi riittää yleensä pesu tiilivalmistajan ohjeiden mukaisesti. Tiiliverhouksen katsotaankin kestävyytensä takia edesauttavan rakennuksen arvon säilymistä.

Tiilijulkisivu varustetaan vähintään 30 mm:n tuuletusraolla kosteuden ja mahdollisen julkisivun taakse päässeen veden poistumiseksi. Julkisivun taakse kulkeutuneen veden ohjaus ulos järjestetään yleensä sokkelin yläpintaan sijoitetun bitumikermin avulla. Julkisivun alaosassa tuuletus ja vedenpoisto järjestetään jättämällä joka kolmas tiilien välisistä pystysaumoista avoimiksi.

Tiilijulkisivun suunnittelussa on yllättävän paljon eri mahdollisuuksia. Vaihtelua saadaan aikaan esimerkiksi:

-          tiilien runsaalla värivalikoimalla

-          tiilien erilaisilla pinnoilla

-          tiilien eri koolla

-          tiilien erilaisilla limityksillä

-          muurauslaastien runsaalla värivalikoimalla

-          saumojen erilaisilla muodoilla

-          muototiilien käytöllä

-          tiilien suunnan vaihtelulla.

Yleisimmät tiilien pintavaihtoehdot ovat sileä, harjattu, leikattu, lohkottu, kuvioantiikki ja käsinlyöty pinta. Saumauksessa voidaan käyttää esimerkiksi suoraa tasasaumaa, koveraa kuorosaumaa, vinoa varjosaumaa ja sisäänpäin suunnattua V-saumaa. Limityksinä käytetään yleisimmin joko ½-kiven tai 1/3-kiven limityksiä. Kun näihin pintavaihtoehtoihin lisätään eri värisävyt ja muototiilet saadaan lähes rajaton määrä erilaisia yhdistelmiä.

Pientalojen tiilijulkisivu tehdään työmaalla perinteisesti muuraamalla. Julkisivun muuraus edellyttää alan ammattitaitoa. Muurauksen ja puhdistuksen jälkeen julkisivu on valmis eikä vaadi useampia työnvaiheita. Muuraustyötä voidaan tehdä muutaman asteen pakkasella lämpimän laastin avulla. Alin muurauslämpötila on riippuvainen mm. tiilen vedenimukyvystä ja -nopeudesta. Nopeasti vettä imevät tiilet voidaan muurata hitaasti vettä imeviä tiiliä alemmissa lämpötiloissa. Pakkasen kiristyessä joudutaan käyttämään lämmittimiä (säteilylämmittimiä, kuumailmapuhaltimia) ja tarvittaessa suojaamaan muuraustelineet suojapeitteiden avulla. Muuraustyön hankaloituminen pakkasella kannattaa huomioida jo rakentamisen aikataulua suunnitellessa.

Tiilijulkisivu sopii hyvin matala-energiarakentamiseen lämpövaihteluita tasaavan ominaisuutensa takia. Haluttu seinän eristyskyky taas saadaan mitoittamalla julkisivun alla oleva seinä- ja eristerakenne tarpeen mukaiseksi.

Tiilijulkisivun ekologiset vahvuudet ovat pitkä käyttöikä ja vähäinen huollon tarve. Tiilijulkisivu kuormittaa ympäristöä ensisijaisesti valmistuksessa käytettävän energian takia. Tiili ei materiaalina ole uusiutuva, mutta tiilessä käytetään yleisesti esiintyviä raaka-aineita.  

 
 
Rappaus
 

Rapatut julkisivut ovat viime vuosina yleistyneet harkkorunkoisten talojen osuuden nousun ja saumattoman ilmeen ansiosta. Rappauslaastit ovat kalkki-, sementti tai kalkkisementtipohjaisia. Rappauksen lämpö- ja kosteuseläminen ovat pieniä. Rappaus sekä imee vettä että läpäisee vesihöyryä. Vähäisen massan takia rappaus ei varastoi itseensä lämpöä.

Rappaus voidaan suorittaa joko suoraan soveltuvalle alustalle tai ns. eriste(lämpö-)rappauksena, jolloin rappausalustaksi kiinnitetään rakennuksen runkoon eristelevy. Suoraan alustalle tehtävä rappaus voi olla yksi-, kaksi- tai kolmikerrosrappaus alustasta ja halutusta lopputuloksesta riippuen. Tiili-, harkko- ja betoniseinille rappaus voidaan tehdä suoraan. Lämpörappaus voidaan tehdä käytännössä mille tahansa tahansa riittävän stabiilille rungolle.

Lämpörappauksessa eristeenä käytetään joko mineraalivillaa tai EPS-eristettä. EPS-eriste kiinnitetään rakennuksen runkoon liimalaastilla ja varmistetaan tarvittaessa mekaanisilla kiinnikkeillä. Vuorivilla kiinnitetään mekaanisilla kiinnikkeillä. Eristerappauksessa käytetään aina rappausta lujittavaa teräs- tai muovipinnoitettua lasikuituverkkoa. Nurkissa ja pielissä käytetään lisäksi kulmavahvikkeita. Varsinainen rappaus käsittää kaksi tai kolme kerrosta. Rappauksen pinnoittaminen tehdään joko värillisellä pinnoitteella tai maalaamalla.

Rappauksen kestävyyden kannalta oleellisia seikkoja ovat toisiinsa soveltuvat rappauskerrokset ja rappauspohja sekä rappaustyön huolellinen ohjeiden mukainen suorittaminen. Ilman kosteus, lämpötila ja rappausalustan kosteus vaikuttuvat rappauksen onnistumiseen ratkaisevasti. Rappauskerrosten kuivumiseen on varattava riittävästi aikaa ennen seuraavan kerroksen levittämistä. Rappauskerrosten vesitiiveyden tulee aina vähentyä ulospäin mentäessä, jotta varmistetaan valmiin rappauksen kuivuminen rakennuksen käyttöaikana. Rakennuksen runko ei saa liikkua rappauksen alla, sillä rappaus ei jousta alustan mukana. Rappaus on herkkä vaurioitumaan kosteuden päästessä seinärakenteeseen. Näin rappaus saattaa vaurioitua vaikka todellinen syy on muualla.  

Rappauksen ulkoasu on riippumaton rakennuksen rungosta. Pinta voidaan kuvioida ja värittää vapaasti. Suoraa rappausta käytettäessä on päätettävä halutaanko rungon muoto jättää näkyviin rappauksen alta. Alustan muoto erottuu selvästi yksikerrosrappauksen alta, kaksikerrosrappauksen alta alustan muoto näkyy heikosti ja kolmikerrosrappauksen alta alustan muoto ei enää erotu. Rappauksen pintana käytetään yleisimmin hierrettyä, ruiskutettua tai harjattua pintaa.

Haluttu väri rapatulle julkisivulle saadaan värillisellä laastilla tai maalaamalla. Tarkoitukseen kehitettyjä maaleja ja laasteja on runsas valikoima ja oikean yhdistelmän valinta kannattaa tehdä asiantuntijan avustuksella. Lopulliseen värisävyyn vaikuttaa osaltaan myös pinnoitusalusta, joten värimallin teko rakennuskohteessa on suositeltavaa. Eri pintastruktuureita ja värejä yhdistämällä saadaan julkisivuun selkeyttä, elävyyttä tai vaikkapa molempia. 

Rappaus tehdään työmaalla joko koneellisesti tai käsin levittämällä. Rappauksen teko edellyttää tarkkuutta ja ammattitaitoa, joten riskien välttämiseksi se tulee teettää kokeneella erikoisurakoitsijalla. Rappauksen muita julkisivuvaihtoehtoja tarkemmat olosuhdevaatimukset ja kuivumisajat rappauskerrosten välillä on huomioitava työmaan aikataulusuunnittelussa. Lämpötilan tulee rappauksen aikana olla yli +5 ºC ja kuivumisen aikana ei saa esiintyä pakkasta. Kylmemmillä ilmoilla on käytettävä lämmittimiä tai suojapeitteitä. Rappauksen ajaksi ympäröivät rakenteet on suojattava roiskeilta.

Energiataloudellisesti rapatun seinän eristyskyky on määrättävissä alla olevan seinärakenteen vahvuudella ja eristyskyvyllä. Matalaenergiatalon toteutus rapatulla julkisivulla onnistuu mainiosti.

Ekologisesti rappauksen etuna on suhteellisen pieni materiaalimenekki julkisivuneliömetriä kohden ja raaka-aineiden pieni energiasisältö. Rasitteena rappauksella ovat käyttöikään liittyvät riskit.

Hirsijulkisivu

Hirsijulkisivu tehdään Suomessa perinteisesti massiivisesta männystä. Hirsijulkisivu voi olla massiiviseen hirteen perustuva (hirren vahvuus yleisimmin 200…230 mm) tai lisäeristetty ns. lämpöhirsirakenne. Julkisivun kannalta rakenteella ei juuri ole merkitystä, kunhan kumpikin rakenne on suunniteltu painumat ja kosteuseläminen huomioiden. Pyöröhirsi ja kantikas höylätty hirsi antavat hirsijulkisivulle hyvin erilaiset ilmeet. Hirsijulkisivua jäljittelevä ulkoasu on mahdollista tehdä myös paneelaamalla talo hirren muotoon höylätyillä paneeleilla.  

Hirsitalon julkisivun ilme poikkeaa muista ratkaisuista selkeästi erottuvine leveine hirsineen ja usein myös näyttävyyttä antavien terassi- ja parvekerakenteiden ansiosta. Perinteinen ristinurkka tuo myös talolle oman ilmeensä, joskin osa hirsitalojen toimittajista on kehittänyt hyvin lyhyitä nurkkia tai kokonaan ristinurkattomiakin rakenteita. Hirsijulkisivun väri on vapaasti valittavissa joko maalattuna tai kuullotettuna. Vähäisten rajoitteiden takia hirsirakennus antaa paljon mahdollisuuksia julkisivun arkkitehtisuunnittelulle perinteisestä hirsivaikutelmasta aina kaupunkiympäristöön soveltuviin modernimpiin ratkaisuihin.

Työmaalla hirsijulkisivu valmistuu samassa vaiheessa rungon pystytyksen kanssa, joten erillisiä työnvaiheita ei tarvita pintakäsittelyä lukuun ottamatta. Pystytystyö ei ole erityisen ammattitaitoa vaativaa, mutta suositeltavaa on käyttää alalta kokemusta omaavaa asennusmestaria työn ohjauksessa. Hirsien tulee toimitusvaiheessa olla riittävän kuivat (max. n. 22 %) ja ne tulee suojata kosteudelta sinistymisen välttämiseksi. Hirret tulee suojaus myös lialta ja kolhuilta työmaalla.

Hirsijulkisivulla matalaenergiarakentaminen johtaa muita rakenteita huonomman eristävyyden takia paksuihin seinärakenteisiin. Massiivihirsirakenteessa myös seinän runsas saumojen määrä alentaa rakenteen tiiveyttä vaarantaen matalaenergiarakentamisen. Yleisin käytäntö haluttaessa toteuttaa hirsipintainen julkisivu on lisätä seinärakenteeseen puuelementtien tapaan tehty koolaus/eristekerros. Koolauksen vahvuuden mukaan saadaan tällöin haluttu eristyskyky.  

Ekologisesti hirsijulkisivun vahvuuksia ovat uusiutuva raaka-aine ja alhainen energiasisältö. Haittapuolena puolestaan on edellä esitetyt ongelmat matalaenergiarakenteiden toteutuksessa. Hirsijulkisivun kestävyyden määrittää rakenteellisen sääsuojauksen onnistuminen ja riittävän usein tehtävä uusintapintakäsittely. Oikein toteutettu ja huollettu hirsijulkisivu on pitkäikäinen rakenne.