Mikkelin asuntomessut: ovelta sienimetsään

 

Ihminen voi paremmin kun asuminen on yhteydessä luontoon

Suomalaisten haave asumisesta luonnon lähellä ei ole kuollut. Tätä kertovat sekä viime aikoina asiasta tehdyt tutkimukset että ne asukkaat, jotka rakentavat tällä hetkellä unelmatalojaan Mikkelin asuntomessualueelle.

Mikkelin Kirkonvarkauteen syntyy uusi asuinalue, jossa luonto on lähellä. Marja- ja sienimetsälle pääsee suoraan kotiovesta, ikkunoista avautuu Saimaan järvimaisema, kuntopolut ja -ladut kulkevat vieressä ja kuitenkin Mikkelin kaupungin keskusta on saavutettavissa kolmen kilometrin päässä kaikkine palveluineen.

- Asuntomessut auttavat synnyttämään asuinympäristöjä, joissa ihminen voi hyvin. Pohdimme paraikaa eri näkökulmista millainen vaikutus asumisella on ihmisen hyvinvointiin. Tutkimusnäyttö luonnon terveys- ja hyvinvointihyödyistä on kasvanut ja tutkimustulokset puhuvat sen puolesta, että luonnonläheisyys auttaa ihmistä voimaan paremmin. Nyt haluamme nostaa tämän esille Mikkelin messualueen kautta, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala kertoo.

Luonnon terveysvaikutukset syntyvät monen eri kanavan kautta. Tutkimusnäyttö luonnon terveys- ja hyvinvointihyödyistä on kasvanut viime vuosina.

- Tekemiemme tutkimusten mukaan luontoalueet houkuttelevat ihmisiä ulkoilemaan, mikä edistää fyysistä ja psyykkistä terveyttä ja vihreän ympäristön rentouttava vaikutus parantaa mielialaa ja palauttaa stressistä, tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen Luonnonvarakeskukselta kertoo.

Mikkelin kaupunki pääsee Asuntomessujen kautta tuomaan esille omat vahvuutensa, jotka osuvat myös tämän hetkiseen tietoon ihmisten asumispreferensseistä. Mikkelin kaupungissa pääsee asumaan luonnon keskelle, puhtaaseen ja rauhalliseen ympäristöön, mutta samalla lähellä kaupungin keskustaa ja palveluita.

- Me tarjoamme suomalaisen unelman: koti järven rannalla keskellä kaupunkia. Kirkonvarkaudessa Saimaan rannalla, kuten koko Mikkelissä, voi asua lähellä luontoa ja silti kaupungin palvelujen äärellä, toteaa Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen.

ASUNTOMESSUT MIKKELISSÄ FAKTAT:

  • Messualue 15 hehtaaria
  • Neljä korttelialuetta: 30 messukohdetta, joista 5 omarantaista pientaloa ja 8:lla Saimaan järvimaisemanäkymä
  • 5 puistoa

Kaavavaiheessa on kunnioitettu luontoarvoja sekä säilytetty puustoa ja saraa liito-oravan ja viitasammakkolöydösten vuoksi.

Asuntomessut Mikkelissä järjestetään 14.7.–13.8.2017. Ensi kesänä Asuntomessujen teemana on asumisen vaikutus ihmisen hyvinvointiin. Viime kesänä Asuntomessut järjestettiin Seinäjoella ja nyt Asuntomessut ovat koettavissa ensimmäistä kertaa myös verkkopalvelussa digitaalisesti. Sohvamatkan Asuntomessuille voi tehdä osoitteessa www.asuntomessut.fi

Mikkelin asuntomessut: ovelta sienimetsään

Luokitukset

Muut