Miten valitsen parhaan palovaroittimen kotiini?

 

Monille yksi parhaita kylmän ja pimeän ajan puolia on kynttilöiden polttaminen ja takan edessä lämmittely. Nyt on hyvä aika varmistua kodin turvallisuudesta ja varmistaa että palo- ja häkävaroittimet ovat toimintakunnossa. Isojen ruuvikiinnitteisten valkoharmaiden laatikoiden lisäksi on markkinoille tullut nyt kauniita ja minikokoisiakin vaihtoehtoja. Ikääntyvälle käyttäjäkunnalle helppokäyttöisyys nousee tärkeään asemaan, joten tuoteuudistus, jolla saavutetaan 10 vuoden käyttöikä ilman pariston vaihtoa on todellista asiakaspalvelua.

Palovaroittimet ovat olleet Suomessa kaikissa kodeissa pakollisia jo vuodesta 2000 lähtien. Palovaroittimia onkin tullut Suomen markkinoille viime vuosina satoja tuhansia (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin tekemien selvitysten mukaan). Oikean valinnan tekeminen hengenpelastajaksi on helppoa, kun tietää varoittimien erot ja toiminnan. CE-merkintä kertoo valmistajan vastanneen EU-alueen yhteisistä vaatimuksista eli tuotteen turvallisuuteen voi luottaa.

Pelastusopiston julkaiseman tilaston mukaan 2010-2014 aikana on keskimäärin noin 1000 rakennuspaloa vuodessa saanut alkunsa kynttilöistä, ulkotulista, tulisijoista, tulitikuista tai muista tulentekovälineistä. Samoihin lukemiin päästään ruuanvalmistuksen osalta ja vain laitteiden ja koneiden aiheuttamat syttymissyyt ovat tätä tavallisempia (noin 1700 tapauksella vuodessa).

Merkittävää on kuitenkin se, että alkusammutuksella pystytään vajaassa 90 % tapauksista joko sammuttamaan palo tai vähintäänkin rajoittamaan sitä. Palo täytyy havaita ajoissa, jotta alkusammutus on mahdollista. Siksi toimintakuntoiset varoittimet ovat avainasemassa.

Palovaroitin on olennainen osa kodin turvallisuutta. Nano-palovaroittimen saa kymmenessä eri värissä.

Eri tekniikka, oma käyttötarkoituksensa

  • Ionisoiva palovaroitin on suunniteltu havaitsemaan ilmiliekeistä syntyviä palokaasuja, jotka vaikuttavat ilman sähkönjohtavuuteen varoittimen lähellä ja laukaisevat hälytyksen. Tämä soveltuu siis nopeasti leimahtavien kohteiden läheisyyteen.
  • Optisen varoittimen toiminta perustuu siihen, että havaitaan kytevistä paloista syntyvät isot savuhiukkaset tehokkaasti, eikä ainoastaan ilmiliekissä olevia kohteita. Siksi se on hyvä varoitin kaikkiin kodin yleisiin tiloihin kuten käytäville ja olohuoneeseen ja esimerkiksi sähköpalot, jotka usein alkavat kytemällä, havaitaan ajoissa.
  • Lämpöilmaisin soveltuu tiloihin, joissa on palokaasuja muutenkin, esimerkiksi autotalliin tai verstaisiin, koska se reagoi vain lämpötilaan.

Suomen Turvakaupan paloturvallisuuden asiantuntija Ismo Mettälä muistuttaa toimintatekniikasta riippumatta jokaisen varoitintyypin testauksesta:

- Aina kun tulee matkoilta ja vähintään kerran kuussa on hyvä testaustiheys. Se muutama sekunti, jonka testaukseen käyttää, on pieni vaiva kodin turvallisuudesta.

Helposti eroon vääristä hälytyksistä ja paristonvaihdon merkkiäänistä

Suurin osa meistä huomaa palovaroittimen silloin, kun on paristonvaihdon aika tai esimerkiksi ruokaa laittaessa aiheutetaan väärä hälytys.

Vääriä hälytyksiä ehkäistään parhaiten sijoittamalla varoittimet käyttöohjeessa suositeltuihin paikkoihin. Optinen varoitin ei ole yliherkkä ruuan laitossa joskus syntyvälle savulle, joten se on oikea ratkaisu lähelle keittiötiloja. Uusimmissa malleissa on käytännöllinen hiljennyspainike, jolla voi vaarattomat hälytykset hiljentää noin 9 minuutin ajaksi, minä aikana savu voidaan tuulettaa asunnosta ulos.

- Toimme markkinoille tänä syksynä 10 vuotta kestävän optisen Nano- palovaroittimen, johon ei tarvitse vaihtaa koko elinkaaren aikana paristoa kertaakaan. Se vähentää syntyvää jätettä eikä paristoihin mene joka vuosi rahaa, esittelee uutuustuotetta Suomen Turvakauppa Oy:n myyntijohtaja Jani Rämänen.

–Säännöllistä testausta ja puhdistusta lukuun ottamatta käyttäjä voi siis olla huolehtimatta laitteesta 10 vuoden ajan. Kun asennuskin voidaan tehdä kestävällä tarrakiinnityksellä ilman työkaluja, ollaan tässä tuotteessa päästy lähelle käyttäjien toiveita, jatkaa Rämänen.

Miten valitsen parhaan palovaroittimen kotiini?

Kodin turvallisuus uudistettuina tyylikkäinä ratkaisuina

Palovaroitin on pakollinen, mutta ennen kaikkea fiksu hankinta. Safewithme Oy on tuonut nyt Suomen markkinoille minikokoisen, mutta tehokkaan optisen varoittimen, joka on suunniteltu käyttäjäystävälliseksi asennustavaltaan ja ulkonäöltään. Helppo asennus, selkeä käyttöohje ja vaivattomuus varmistavat sen, että palovaroitin tulee käyttöön oikealla tavalla.

– Nano jatkaa Safewithme:n linjaa kodin turvallisuustuotteiden uudistajana. Muotoilun ja sisustuksellisuuden näkökulmien tuominen kodin turvallisuuteen on meillä kantava ajatus. Kun tuotteet näyttävät hyvältä, niitä pidetään mielellään näkyvillä. Nanolle on kymmenen värivaihtoehtoa, mikä on tässä tuoteryhmässä poikkeuksellista. Olemme juuri oikeaan aikaan liikkeellä, mistä kertoo design-tuotteidemme tilausmäärän moninkertaistuminen vain puolen vuoden ajanjaksolla, iloitsee maahantuoja Safewithme:n toimitusjohtaja Teemu Selin.


Suomen Turvakauppa Oy on vuonna 2008 perustettu turvallisuutta edistäviä tuotteita valmistava ja maahantuova yritys. Se toimii Kaarinassa Turun kupeessa. Suomen Turvakaupan tuotteisiin kuuluvat mm. turvakilvet ja opasteet, liikenteenohjaus-, ensiapu-, väestönsuojelu- ja palosuojelutuotteet. Yritys työllistää 16 henkeä ja sen liikevaihto on 3.1 miljoonaa euroa. Yrityksellä on myymälä Kaarinassa sekä merkittävä turva-alan verkkokauppa www.turvakauppa.com.

Safewithme Oy on perustettu vuonna 2015 tuomaan markkinoille designiltaan korkeatasoisia ihmisten ja kodin turvallisuutta parantavia tuotteita. Safe does not equal ugly® -tuotemerkin alle kuuluvat pohjoismaista suunnittelua edustavat sammutuspeitteet sekä ensiapulaukut, ja Safewith.me® -tuoteperheeseen kuuluu Nano-palovaroitin sekä sammuttimet. Yritys työllistää tällä hetkellä 4 henkeä ja toimii Suomen, Ruotsin, Norjan sekä Iso-Britannian markkinoilla.