Savuhormin ja tulisijan valinta vaatii ammattitaitoista suunnittelua ja asentaminen suurta huolellisuutta

 
  • Kirjoittaja(t): Jani Jämsä

Tulisijat ja savuhormi ovat Suomessa perinteisesti olleet ja ovat jälleen omakotitalojen sydän. Tulisijoja on rakennettu uusiin taloihin ja korjausrakentamisessa viime vuosina enemmän kuin aikoihin. Rakennusmateriaalit ja –tekniikat kehittyvät tälläkin osa-alueella jatkuvasti ja tulisijoista suunnitellaan muiden lämmitysmuotojen kallistuessa yhä energiataloudellisempia ja ympäristön kannalta vähäpäästöisempiä. Myös savuhormeja on kehitetty voimakkaasti viime vuosina ja niitä on nykyisin saatavilla monilla eri rakenneratkaisuilla perinteisen muuratun hormin rinnalla.

Kehityksestä huolimatta tulisija- ja savuhormipalot ovat edelleen liian yleisiä. Varsinkin ns. kevytsavuhormien ja tulisija- savuhormiyhdistelmien aiheuttamat rakennuspalot ovat jopa lisääntyneet ja olleet paljon esillä viime vuosien aikana.

Suuri osa näistä paloista johtuu tulisijan ja hormin yhteensopimattomuudesta, riittämättömästä suojaetäisyydestä palaviin rakenteisiin tai asennusvirheistä. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota saunojen kiukaiden ja savuhormien yhteensopivuuteen savukaasujen lämpötilan osalta sekä riittäviin suojaetäisyyksiin palavista materiaaleista tulisijan ja hormin eri osien kohdalla. Myös käyttövirheet ja huollon puute, esimerkiksi säännöllisen nuohouksen laiminlyönti aiheuttavat paljon näitä paloja.

Tulisijalämmityksen yhteydessä mahdollisesti aiheutuvat häkäongelmat näyttäisivät myös lisääntyneen, niiden ehkäisemiseksi kannattaa pitää mielessä tulisijan oikeaoppinen käyttö, savupellin häkäreikä sekä häkävaroittimen hankinta.

Kaikkiin näihin asioihin voidaan vaikuttaa näkyvällä ja selkeällä ohjeistuksella sekä opastuksella työn aikana. Viime vuosien tehokas ja näkyvä ohjeistaminen ja muutenkin tehostunut ennalta ehkäisytyö alkaa jo onneksi näkyä rakennuspalotilastoissa ja palokuolemissa.

Tulisija- ja savuhormipalot ovat yhä liian yleisiä Suomessa

Turvatekniikan keskus selvitti vuosina 2002 - 2006 pelastustoimen tilastojen perusteella tulisijojen ja savuhormien aiheuttamien tulipalojen määriä, niistä aiheutuneita vahinkoja ja syttymissyitä. Suomessa tapahtuvista rakennuspaloista noin joka seitsemäs aiheutui tulisijasta tai savuhormista ja kehityssuunta on valitettavasti ollut viime vuosina huonompaan päin.

2010-luvulle tultaessa tulisijojen ja savuhormien aiheuttamat palot ovat lisääntyneet pelastusviranomaisten ja vakuutusyhtiöiden tilastojen mukaan useita kymmeniä prosentteja. Tulisija- ja savuhormipalojen aiheuttamat omaisuusvahingot ovat olleet vuosittain miljoonia euroja. Pelkästään metallisten ns. kevytsavuhormien aiheuttamia palovahinkoja vakuutusyhtiöt ovat korvanneet Suomessa vuosittain noin 100 kpl.

Vuonna 2011 Tampereen teknillinen yliopisto teki tutkimusta liittyen juuri näiden metallisten kevytsavuhormien paloturvallisuuteen. Tutkimus perustui pelastuslaitosten käyttämään ns. Pronto -tietokantaan, jonne raportoidaan pelastustoimen tehtävät. Lisäksi tutkimuksessa käytiin savuhormien aiheuttamilla palopaikoilla ja tehtiin polttokokeita kevytsavuhormeilla. Tutkimuksen mukaan vuosina 2004-2009 arvioitiin kevythormien aiheuttaneen noin 500 tulipaloa. Yli puolessa ko. paloista savuhormiin oli liitetty saunan kiuas.

Vuoden 2011 aikana tutkittiin myös tulisijojen ja savuhormien aiheuttamaa häkävaaraa. Pelastusopisto toteutti yhteistyössä Itä-Suomen neljän pelastuslaitoksen kanssa laajahkoa tutkimusta häkäriskeistä asuinrakennuksissa. Tietoa häkäpitoisuuksista ja niiden mahdollisista aiheuttajista kerättiin palotarkastusten yhteydessä. Tutkimus valmistui alkuvuodesta 2012, ja osoitti selkeitä yhteyksiä häkäriskin ja tulisijan käyttäjän iän, saadun käytönopastuksen sekä käyttötottumusten suhteen.

Suurin osa tulisijojen ja savuhormien aiheuttamista tulipaloista olisi ehkäistävissä riittävän huolellisella suunnittelulla ja asennuksella jo rakennusvaiheessa sekä asianmukaisella huollolla ja oikealla käytöllä. Yleisimmät syyt paloihin ovat riittämätön suojaetäisyys palaviin materiaaleihin, tulisijan ja savuhormin yhteensopimattomuus lämpötehon tai savukaasujen lämpötilan osalta, niiden heikko kunto tai korroosionkestävyys, selkeät asennusvirheet tai valmistajan ohjeiden vastainen asennustapa sekä käyttäjän virheellinen ja huolimaton toiminta, esimerkiksi huolimaton tuhkien käsittely tai nuohouksen laiminlyönti.

Savuhormien rakentamismääräykset vakiintuneet

Tulisijoja ja savuhormeja koskevat viranomaismääräykset ja -ohjeet olivat Suomessa 2000-luvun puolivälin jälkeen uudistustyön alla. Uusi savuhormeja koskeva ympäristöministeriön asetus, joka on julkaistu Suomen rakentamismääräyskokoelman osassa E3, tuli voimaan 1.12.2007. Sen lopulliselle käyttöönotolle oli pitkä siirtymäaika, 1.9.2009 saakka, johtuen lähinnä tehdasvalmisteisten savuhormien testaamisesta uuden E3:n vaatimuksiin. Nyt tuo siirtymäaika on jo umpeutunut. Uusien, muurattavien savuhormien ja uusien markkinoilla olevien tehdasvalmisteisten, ns. valmissavuhormien osalta on nyt noudatettava tuota asetusta täysmääräisesti.

Luonteeltaan nykyinen E3 on melko yleispiirteinen, mikä on ollut suuntauksena lähes kaikkien rakentamismääräysten kohdalla EU-aikakaudella. Tämän takia ja soveltamisen ohjaamiseksi oikeaan suuntaan, uudelle E3:lle on laadittu Ympäristöministeriön toimeksiannosta erillinen opasjulkaisu, joka avaa käytännön kokemusten ja esimerkkien kautta uuden asetuksen soveltamista ja savuhormien suunnittelun tärkeitä kysymyksiä. Tämä opas julkaistiin v. 2008 RIL :n julkaisusarjassa ja on päivitetty aivan hiljattain: RIL 245-2014; Pienet savupiiput, Suunnittelu-, rakentamis- ja huolto-ohje.

Rakentamismääräyskokoelman nykyiset ohjeet paikalla muuratuille tulisijoille, RakMk E8, ovat vuodelta 1985. Niiden uudistaminen on ympäristöministeriöllä toistaiseksi harkinnassa, koska suurta painetta uudistamiseen ei ole. Ohjeet on käytännössä havaittu hyviksi ja toimiviksi. Myös niitä täydentää RIL:n asiantuntijaopas: RIL 251-2010, Tulisijat.

Sisäasiainministeriön vanha ohje tehdasvalmisteisista tulisijoista vuodelta 1993 on kumoutunut jo vuosia sitten. Uusi, korvaava ohje on ollut valmisteilla Sisäasiainministeriön, Ympäristöministeriön ja Turvatekniikan Keskuksen yhteistyönä, mutta sen valmistelu on vielä edelleen kesken. Siirtymäaikana noudatetaan tuota vanhaa ohjetta soveltaen.

Uudet määräykset ja ohjeet pyrkivät ottamaan huomioon yhteiseurooppalaisen standardisointikehityksen sekä rakennustuotteiden vapaan liikkuvuuden takaavan CE -merkintäkäytännön. CE -merkintä tuli pakolliseksi kaikille rakennustuotteille EU-alueella ja siten myös tehdasvalmisteisille savuhormeille sekä tulisijoille Suomessa 1.7.2013 alkaen. Tämä tarkoittaa, että markkinoilla olevien rakennustuotteiden on oltava yhteiseurooppalaisten EN –standardien mukaisia ja ne on valmistajan toimesta testattava ja CE –merkittävä. Sellaisille tuotteille, joille on jo olemassa standardit tämä on täysimääräisenä voimassa, muille sitä mukaa kun EN -standardit valmistuvat.

Normien uudistustyön takia myös tehdastekoisten valmishormien testaus Suomessa oli muutaman vuoden ajan keskeytettynä, koska uusien normien mukaisia testejä ei ole ollut vielä olemassa. Nyt tuo testaus on aloitettu uudelleen ja kaikki markkinoilla olevat tehdasvalmisteiset savuhormit on pitänyt testata siirtymäajan puitteissa, 1.9.2009 mennessä uusille normeille. Valmistaja osoittaa savuhormin standardien mukaisen testauksen ja normien mukaisuuden CE -merkinnällä.

CE -merkintä korvasi tyyppihyväksynnän, mutta vaatii suunnittelijalta ja asentajalta enemmän valppautta

Suomen ympäristöministeriö ei enää myönnä uusia suomalaisia tyyppihyväksyntöjä tehdasvalmisteisille savuhormeille. Nyt yhteiseurooppalainen CE -merkintä, joka mahdollistaa tuotteiden vapaan liikkuvuuden Euroopassa, korvaa kokonaan suomalaisen, entisen tyyppihyväksyntäkäytännön. Tämä tulee tapahtumaan kaikkien muidenkin rakennustuotteiden osalta sitä mukaa, kun uusien yhteiseurooppalaisten standardien siirtymäajat päättyvät ja ne astuvat täysimääräisinä voimaan. Näiden siirtymien takarajana Suomessa oli siis 1.7.2013 niille rakennustuotteille, joille on jo olemassa hyväksytyt yhteiseurooppalaiset EN -standardit. Muiden osalta siirtymät päättyvät jatkossa sitten sitä mukaa, kun standardit valmistuvat.

Tuotteen, esimerkiksi valmissavuhormin CE -merkintätiedot kertovat valmistajan ja valmistusajankohdan lisäksi tuotteen testauspaikan ja standardin, jonka mukaan tuote on testattu. CE -merkintä osoittaa siis tuotteen täyttävän tietyn testausstandardin mukaisen vaatimustason, mutta ei suoraan kerro esimerkiksi valmishormin soveltuvuudesta eri tulisijoille ja eri kohteisiin.

Esimerkiksi suunnitellun tulisijan ja savuhormin yhteensopivuus lämpötehojen ja veto-ominaisuuksien osalta sekä suojaetäisyydet palaviin rakenteisiin on varmistettava aina valmistajan asennusohjeista erikseen. Ja tämä varmistamisvelvollisuus koskee ennen kaikkea rakennushankkeeseen ryhtyvän palkkaamia ammattilaisia, eli pääsuunnittelijaa ja vastaavaa työnjohtajaa.

Muuratuille tulisijoille ja savuhormeille on selkeät ohjeet

Perinteiset muuratut tulisijat ja savuhormit ovat edelleen varsin käytetty vaihtoehto suomalaisissa omakotitaloissa, varsinkin uudisrakentamisen yhteydessä. Korjausrakentamisen puolella tehdasvalmisteiset savuhormit ovat yleistyneet enemmän, johtuen varmaankin niiden nopeammasta ja joustavammasta asennuksesta työmaalla.

Muuratuille tulisijoille on olemassa hyvin selkeät materiaali-, rakenne- ja suojaetäisyysvaatimukset vielä voimassa olevassa RakMk :n E8-osassa ja näitä ohjeita noudatetaan edelleen hyvin määräyksen omaisina. Määräyksiä täydentää edellä mainittu asiantuntijaopas RIL 251-2010. E8:n ohjeistuksen pohjalta on tehty Suomessa myös paljon valmiita muurattujen tulisijojen valmistusohjeita, joissa on otettu ko. vaatimukset jo huomioon ja niitä kannattaa hyödyntää.

Muurattujen savuhormien osalta samalla tavalla yksiselitteiset ohjeet löytyvät YM :n savupiippuasetuksesta, RakMk E3:sta, jota täydentää edellä mainittu RIL :n opasjulkaisu, RIL 245-2014. Ne sisältävät myös rakenneohjeita itse tehdyille metallisille kevytsavuhormeille. Kentällä käytännön soveltamisessa vastaan tullut epäkohta vanhemmassa E3:ssa oli se, että se ei tuntenut ohjeistuksessaan kaikkia nykyisin käytettyjä kevytsavuhormien tyyppejä ja näin ollen ohjeita joutui soveltamaan paljon paikallisesti. Nykyinen E3 taas on sisällöltään melko yleispiirteinen ja tarvitsee rinnalleen tuon opasjulkaisun ohjaamaan soveltamista, mutta ottaa huomioon myös nykyiset kevytsavuhormit ja tehdasvalmisteisten hormien mitä erilaisimmat tyypit.

Eli: kun muuratut tulisijat ja savuhormit suunnitellaan ja rakennetaan edellä mainittujen ohjeiden mukaisesti, voi varmistua siitä että ne ovat turvallisia, pitkäikäisiä ja varmasti myös viranomaisen hyväksyttävissä.

Valmistulisijojen ja -savuhormien kanssa oltava tarkkana, huolellinen suunnittelu varmistaa turvallisen lopputuloksen

Tehdasvalmisteisia tulisijoja ja savuhormeja on markkinoilla todella monia vaihtoehtoja, jotka vaihtelevat materiaaleiltaan ja rakenteiltaan hyvin paljon. Niiden soveltuvuus on aina suunniteltava ja varmistettava tapauskohtaisesti, jotta saavutetaan turvallinen ja kestävä lopputulos.

Esimerkiksi kaikkia metallirakenteisia kevytsavuhormeja ei ole edes suunniteltu ja tarkoitettu jatkuvasti käytettäviin tulisijoihin, vaan lähinnä loma-asutuskäyttöön. On myös esiintynyt tapauksia, että Suomeen tuodun kevytsavuhormin korroosionkesto-ominaisuudet eivät ole riittäneet meidän olosuhteissamme, varsinkin vain kesäkäyttöisissä kohteissa. Lisäksi suomalaisissa savuhorminormeissa (RakMk E3) savuhormeilta meillä vaadittava nokipalonkestävyys ja saunan kiukaan hormeilta vaadittava lämpötilaluokka T600 ovat kovempia, kuin joissakin muissa Euroopan maissa.

Tehdyissä polttokokeissa (TTY) on myös havaittu, että esimerkiksi saunan kiukailla savuhormiin lähtevien savukaasujen lämpötila saattaa olla jopa yli +1000 C, jolloin edes tuo määräysten vaatima maksimilämpötilaluokka T600 ei ole riittävä. Nämä asiat täytyy huomioida suunnittelussa ja tuotetta hankittaessa varmistaa erikseen.

Tehdasvalmisteiset tulisijat on testattu valmistajan toimesta ja niille on olemassa tyyppikohtaiset suojaetäisyysvaatimukset ja asennusohjeet, jotka toimitetaan tuotteen mukana. Niille ei voi suoraan soveltaa muurattujen tulisijojen ohjeita, mutta tietyt perusvaatimukset, esimerkiksi nuohottavuudesta, lattian suojauksesta ja hormiliittymistä ovat samat. Neuvoja ja apua niiden suunnitteluun ja asennukseen saa tuotteiden mukana tulevista ohjeista, valmistajien teknisestä neuvonnasta sekä pelastusviranomaisilta.

Tehdasvalmisteisten savuhormien osalta käytännöt ovat hieman kirjavampia. Niiden valmishormien osalta, joilla on voimassa oleva vanha Ympäristöministeriön tyyppihyväksyntäpäätös, noudatetaan sitä ja siinä annettuja ehtoja niin kauan, kuin tuo vanha hyväksyntäpäätös on voimassa ja sen jälkeen tuote on testattava uudelleen uusilla standardeilla. Näillä hormeilla esimerkiksi suojaetäisyysvaatimukset ja muut erikoisehdot ovat määräytyneet tehtyjen testien perusteella ja ne on kirjattu aiemmin tyyppihyväksyntäpäätöksen ehdoiksi.

Nykyisin nuo erikoisehdot löytyvät CE -merkityillä hormeilla valmistajan asennusohjeista. Jos hormilla siis on olemassa aiempi tyyppihyväksyntä tai nykyinen CE -merkintä, on aina pyydettävä hormin toimittajalta tyyppihyväksyntäpäätös tai hormin asennusohjeet tuotteen mukaan ja tehtävä asennus niiden mukaisena.

Vaikka hormissa olisikin valmistajan laittama CE -merkintä, se ei vielä suoraan takaa hormin soveltuvuutta kaikkiin kohteisiin. CE–merkintä on vain valmistajan vakuutus siitä, että tuote on tehty ja testattu tietyn standardin mukaisesti, mutta tuotteen soveltuvuus eri kohteisiin on aina varmistettava tapauskohtaisesti valmistajan toimittamista asennus- ja suunnitteluohjeista. Ja vastuu soveltuvuuden selvittämisestä on ennen kaikkea suunnittelijalla, mutta osaltaan myös vastaavalla työnjohtajalla.

Suomessa CE -merkinnän käyttö kaikissa rakennustuotteissa, siten myös tehdasvalmisteisissa savuhormeissa tuli pakolliseksi 1.7.2013 alkaen. Se ei kuitenkaan vielä itsestään takaa turvallisuutta. Aina, jos suunnitellaan CE -merkitynkin savuhormin käyttöä rakennuksessa, on varmistettava että kyseinen hormi sopii tulisijalle, joka siihen aiotaan liittää ja ne muodostavat turvallisen kokonaisuuden. Esimerkiksi nokipalon kestävyys, savuhormin lämpötilan kesto (jopa yli +1000 OC) ja korroosionkesto-ominaisuudet on tärkeää varmistaa.

Myös CE -merkitsemätönkin savuhormi voi olla toimiva ja turvallinen tuote, kunhan sen ominaisuudet pystytään luotettavasti osoittamaan, varmistetaan sen soveltuvuus ajateltuun tulisijaan ja hyväksytetään hormi paikallisella viranomaisella.

Savuhormien asennus on ammattilaisen työtä

Kuten edellä on jo monesti todettu, tulisijojen ja varsinkin savuhormien suunnittelu ja etenkin asennus on vaativaa työtä, joka kannattaa ehdottomasti antaa ammattilaisen tehtäväksi, ellei oma tietotaito siihen riitä. Kysymyshän on talon sydämen lisäksi koko perheen turvallisuudesta.

Asentajan on tunnettava ja osattava hyvin asennukseen liittyvät työmenetelmät ja tutustuttava tarkkaan tulisijaan ja hormiin liittyviin asennusohjeisiin. Tehdasvalmisteisilla tulisijoilla ja savuhormeilla asennusohjeet ovat vielä tärkeämmässä asemassa.

Muurattujen tulisijojen ja hormien teko kannattaa antaa tunnetun, hyvämaineisen ammattimuurarin tehtäväksi. Niissä tehtyjen työvirheiden korjaaminen jälkikäteen on usein hyvin vaikeaa ja kallista, jopa mahdotonta ja rakenteiden ulkonäkö saattaa mennä lopullisesti pilalle, jos niitä joudutaan korjaamaan.

Valmishormien ja -tulisijojen toimituksen mukana tulevat valmistajalta yleensä hyvät ja selkeät asennusohjeet, joiden mukaan tehtynä asennus on turvallinen ja testattu. Jos omat taidot eivät asennustyöhön kuitenkaan riitä, kannattaa asennus antaa ammattilaisten tehtäväksi, mieluiten hormin toimittajalle tai jollekin tunnetulle, hyvämaineiselle rakennusliikkeelle. Selkeintä on antaa asennus kokonaisuutena sekä tulisijan että hormin osalta, avaimet käteen -periaatteella yhdelle liikkeelle tai ostaa ne valmiiksi asennettuna toimituksena. Silloin myös vastuut ovat hyvin selkeät: yksi ja sama tekijä vastaa kokonaisuudesta, alusta loppuun.

Tiiviys ja nuohottavuus ovat käytön ja turvallisuuden kannalta tärkeitä ominaisuuksia, jotka on huomioitava suunnittelussa ja asennuksessa

Hormeilla ja tulisijoilla on turvallisuuden kannalta kaksi erittäin tärkeää ominaisuutta, niiden on oltava savutiiviitä, jotta haitallisia kaasuja ei pääse vapautumaan asuintiloihin ja ne on voitava nuohota esteettömästi riittävän vedon ja lämpötehokkuuden varmistamiseksi sekä nokipalon ehkäisemiseksi. Nämä molemmat asiat täytyy pitää mielessä koko ajan jo suunnitteluvaiheessa ja asennusaikana, jotta ikäviltä yllätyksiltä ja jälkikorjauksilta vältytään.

Tiiviyden kannalta tärkeimmät kohdat ovat liittymät ja läpiviennit sekä nuohous- ym. luukut. Näiden tiiviyden varmistamiseksi tulisija ja hormi tulee perustaa samalle perustukselle, ettei liikkumista pääse tapahtumaan. Liittymäkohdat täytyy tehdä huolella ja valmishormeissa kannattaa käyttää valmiita, hormi- ja tulisijakohtaisia liittymäkappaleita sopivuuden varmistamiseksi. Luukkuihin on olemassa yleismallin tiivistenauhaa ja valmistajien luukkukohtaisia tiivisteitä.

Tiiviyden kannalta on myös hyvä muistaa, että savuhormiin ei saa kiinnittää tai tukea mitään, ei esimerkiksi kalusteita. Ja paikalla muuratut savuhormit on aina rapattava tai slammattava ullakoiden osalla ja muilta piiloon jääviltä osiltaan tiiviyden varmistamiseksi. Valmishormeissa liitokset on tehtävä hitsisaumoilla tai tiivisteellisillä muhviliitoksilla ja liitoskohtia ei saa koskaan sijoittaa rakenteiden läpivientikohtiin. Tarvittaessa hormin ja tulisijan tiiviyden voi varmistaa niiden valmistuttua savukokeen avulla, joita tekevät esimerkiksi nuohoojat.

Nuohous varmistaa tulisijan ja hormin tehokkaan toiminnan ja ehkäisee nokipalon vaaraa. Nokipalossa lämpötila savuhormissa nousee todella korkeaksi ja hormi saattaa mennä tukkoon paisuvan pikinoen vaikutuksesta. Tällöin lämpö ei pääse vapautumaan ylöspäin, hormi saattaa haljeta ja palo levitä ympäröiviin rakenteisiin.

Nuohouksen kannalta tärkeitä huomioitavia asioita ovat nuohousluukkujen sijoitus sekä vesikaton varusteet. Savuhormin pohjalle tai tulisijan ja savuhormin liittymäkohtaan on oltava nuohousmahdollisuus, ellei sitä voida nuohota tulisijan kautta. Käytännössä yleensä savuhormiin joudutaan asentamaan nuohousluukku, jonka kautta hormin pohjalle nuohouksessa kertyvä, ns. laskunoki voidaan poistaa. Nuohousluukkujen sijoituksessa on huomioitava myös niiden vaatima suojaetäisyys palaviin tarvikkeisiin, esimerkiksi kalusteisiin tai vaatehuoneessa hyllyihin. Eristämättömillä nuohousluukuilla suojaetäisyysvaatimus on monesti suurempi, kuin tulisijan sivuseinämällä, jopa 500mm. Nuohousluukuilla on myös sijoitusrajoituksia, niitä ei saa sijoittaa esimerkiksi autosuojiin tai palovaarallisiin tiloihin.

Nuohousta varten on savuhormille päästävä turvallisesti säällä kuin säällä. Savuhormille on järjestettävä turvallinen kulkutie, joka yleensä tarkoittaa tukevasti kiinnitettyjä talotikkaita ja kulkusiltaa katolla. Niiden vaatimukset löytyvät Suomen Rakentamismääräyskokoelman osasta F2 (Käyttö- ja huoltoturvallisuus). Tikkaat ja kulkusillat voi tehdä myös itse, esimerkiksi lahosuojatusta puusta, kunhan ne vain on tehty rakenneohjeiden mukaan, ovat riittävän lujat ja tukevasti kiinnitetty. Tarvittaessa savuhormille on asennettava myös nuohousteline tai piipputikkaat. Yleensä ne edellytetään, jos hormin korkeus vesikattopinnasta on yli 1200mm. Käytännössä piipusta erillinen nuohousteline tai -taso sen sivulla on parempi vaihtoehto.

Suunnitteluun kannattaa panostaa näissäkin asioissa jo riittävän aikaisessa vaiheessa

Tulisijat ja savuhormit kannattaa ottaa mukaan rakennuksen suunnitteluun jo heti alkuvaiheessa, koska ne vaikuttavat moneen muuhun asiaan ja niillä on vaatimuksia esimerkiksi sijainnin suhteen. Suunnitteluun kannattaa varata aikaa ja miettiä haluamansa tulisija loppuun saakka, jolloin sille voidaan valita soveltuva hormi ja tiedetään sen vaatimukset jo heti alusta lähtien.

Rakennuslupavaiheessa on tulisijojen ja savuhormien tyypit ja paikat oltava selvillä ja piirustuksiin merkittynä. Lisäksi lupahakemukseen on liitettävä ns. hormipiirros, jossa yksilöidään leikkauspiirroksessa hormin perustus, läpivientikohdat, suojaetäisyydet ja korkeus. Tehdasvalmisteisten tulisijojen ja hormien osalta lupahakemuksen mukana tulee olla myös selvitykset niistä, esim. tyyppikuvat.

Korjausrakentamisessa yleinen käytäntö on, että jos rakennetaan kokonaan uusi savuhormi, se tarvitsee vähintään toimenpideluvan ja silloin tarvittavat selvitykset ovat samat, kuin uudisrakentamisessa. Yleensä nämä toimenpiteet vaativat myös rakennusvalvonnan hyväksymän vastaavan työnjohtajan.

Jos olemassa olevaan hormiin liitetään uusi tulisija, se ei yleensä vaadi erillistä lupakäsittelyä, mutta tietenkin kaikki samat asiat on huomioitava ja tulisijalle kannattaa pyytää käyttöönottotarkastus pelastusviranomaiselta. Näissä jälkiasennuksissa on oltava erityisen tarkkana vanhojen savuhormien osalta, niissä saattaa olla vanhoja ilmahormeja tai liian ohuita väliseinämiä, jotka eivät täytä vaatimuksia.

Tulisijan suojaetäisyysvaatimukset, vaatimukset lattiapinnoitteelle suuluukun ja nuohousluukkujen edessä sekä kantavuusvaatimukset tulisijan perustukselle vaikuttavat koko rakennuksen suunnitteluun. Uudisrakentamisessa suunnittelun lähtökohtana pitäisi olla, että jokaiselle tulisijalle suunnitellaan oma savuhormi. Samaan savuhormiin voi liittää kaksi tulisijaa E3 ja E8:ssa mainituilla erityisehdoilla, mutta sitä tulisi käyttää vain pakottavissa tapauksissa, lähinnä korjausrakentamisessa ja erittäin hyvin suunniteltuna. Näissä liittymissä on nimittäin väärin toteutettuna todellisia riskejä, esimerkiksi hormin tukkeutumisen ja häkävaaran kannalta.

Savuhormin oikealla sijoituksella ja sääsuojauksella ehkäistään ongelmia, häkävaara on syytä muistaa myös

Savuhormi kannattaa sijoittaa mahdollisimman lähelle rakennuksen harjaa, jos vain mahdollista. Tällöin siitä saa helposti riittävän korkean ilman että korkeus vaikuttaa ulkonäkökysymyksiin. Suoraan vesikaton harjalla olevan hormin vesitiiveys katteen läpivientikohdassa on myös helpoin varmistaa. Myös ilmanvaihto on huomioitava hormin sijoituksessa, raitisilman sisäänoton tulee sijaita yleensä vähintään 8 metrin päässä savuhormista.

Pääsääntö on, että harjalla olevan hormin on ulotuttava 800mm yli vesikattopinnan. Mitä alemmas katon lappeelle mennään, sitä korkeammaksi vesikattopinnasta mitattuna hormin joutuu tekemään. Savuhormia korotetaan 100mm jokaista katon lapemetriä kohti harjalta alaspäin mennessä.

Savuhormin ja tulisijojen perustusten riittävä kantavuus sekä kosteuseristys perustusten ja muurattujen rakenteiden välillä ovat niiden pitkäaikaiskestävyyden kannalta erittäin tärkeitä asioita. Savuhormi tulisi tehdä koko mitaltaan samankokoisena, jotta siitä saadaan riittävän vakaa. Hormin kokoa ei tulisi ainakaan suurentaa eri kerrosten välillä. Kosteustekniset asiat ja kantavuus tulisijojen ja savuhormien perustuksissa on huomioitava, nämä unohtuvat monesti varsinkin korjausrakentamisessa. Tulisijan ja hormin perustuksen tulee olla riittävän kantava, vakaa ja jäykkä. Perustuksiin on tehtävä kapillaarisen veden nousun estävä kosteuseristys sekä lämmöneristys.

Tulisijalämmityksen hyötysuhdetta voidaan parantaa jonkin verran käyttämällä savuhormissa kahta savupeltiä, varsinkin useampikerroksisissa rakennuksissa. Kun myös 2.kerrokseen sijoitetaan savupelti, hormi ei pääse jäähtymään ylemmänkään kerroksen osalta. Savupelteihin on kuitenkin muistettava jättää pieni häkäreikä (3 % hormin reiästä) häkävaaran vähentämiseksi.

Tulisijan hyötysuhdetta voi edelleen parantaa myös ns. häkähormiratkaisulla, jolloin lämmityksen loppuvaiheessa hehkuvat hiilet pudotetaan hiilipesään ja poltetaan siellä loppuun erilliseen, ns. häkähormiin, jolla on oma savupelti. Tällöin normaalin tulisijan savupellin voi turvallisesti sulkea jo tuolloin hiilenvetovaiheessa. Tämä ehkäisee osaltaan myös häkävaaraa savupellin sulkemisajan osalta. Näissä ratkaisuissa on kuitenkin erittäin tärkeää seurata hiilipesän häkähormin aukon kuntoa ja auki pysymistä, käytäntö on osoittanut sen tukkiutuvan helposti, jos tuhkaa ei poisteta hiilipesästä riittävän usein.

Häkävaroitin on suositeltavaa hankkia koteihin, joissa on käytössä tulisijoja. Häkävaroitin tulisi sijoittaa tulisijojen läheisyyteen, ilman luonnolliseen liikkumissuuntaan, kattoon tai noin 1,5 – 2m korkeuteen, esimerkiksi pilariin. Häkävaroittimet, samoin kuin palovaroittimetkin, tulisi testata testipainikkeella kerran kuukaudessa ja vaihtaa niihin paristot kerran vuodessa. Näin voi varmistua niiden toimintakunnosta riittävästi.

Hormille soveltuva sääsuojaus, esimerkiksi savuhormin ulkopinnan pellitys ja ns. sadehattu vähentävät savupiipun kastumista, jolloin hormin ikä pitenee, rapautuminen ja kosteusongelmat vähenevät, nokisen veden valumismahdollisuus savupeltien kautta sisälle pienenee ja monesti myös savuhormin veto ja toiminta paranee. Näissä tärkeitä huomioitavia asioita ovat pieni ilmarako hormin ja pellityksen välissä tiivistymisen ehkäisemiseksi ja sadesuojuksen riittävän korkea väli tai irrotettavuus nuohouksen mahdollistamiseksi.

Läpiviennit, suojaetäisyydet ja oikea lämpötilaluokka ovat avainasemassa paloriskin kannalta

Korkeuden ja sijainnin lisäksi tärkeitä suunnittelussa huomioitavia asioita hormeilla ovat suojaetäisyysvaatimukset palaviin rakenteisiin, etenkin vaakarakenteiden läpivientikohdissa. Nyrkkisääntönä on 100mm suojaetäisyys paksumpiin palaviin tarvikkeisiin hormin ulkopinnasta mitattuna. Tämä pätee muuratuille savuhormeille ja rakenneohjeiden mukaan itse tehdyille metallisille kevythormeille.

Tehdasvalmisteisilla hormeilla valmistaja määrittää suojaetäisyydet testien perusteella aina asennusohjeissa. Kaikilla hormeilla tarvitaan aina kuitenkin lämpö- ym. liikkumavaran mahdollistava, vähintään 20mm:n rako viereisiin rakennusosiin.

Tärkeäksi seikaksi suunnittelussa ja asennustyössä on osoittautunut myös valmishormien, etenkin metallisten kevythormien riittävän jäähtymisen mahdollistaminen välipohja- ja yläpohjaläpivienneissä. On esiintynyt tulipalotapauksia, joissa metallihormi on kuumentunut liikaa, koska se on jäänyt asennusvaiheessa valmistajan asennusohjeita paksumman lämpöeristekerroksen väliin läpivientikohdassa.

Tämä sama ilmiö tuli esille myös Tampereen teknillisellä yliopistolla syksyllä 2010 tehdyissä kevytsavuhormien palokokeissa. Suomessa nykyisin vaadittavat, eurooppalaisia testejä paksummat yläpohjan lämpöeristekerrokset aiheuttivat hormien pintalämpötilojen nousua, jolloin valmistajan antamat suojaetäisyydet palaviin rakenteisiin eivät enää ehkä olekaan riittäviä. Palokokeissa esimerkiksi saunan kiukaan savuhormin ympärillä oleva, yläpohjan palavatarvikkeinen, paksu eristekerros saatiin syttymään pitkän lämmityksen seurauksena, vaikka hormin ympärillä oli asennusohjeiden mukainen ns. paloeristekerros.

Metallisia kevythormeja on testattu eurooppalaisilla standardeilla esimerkiksi 200mm yläpohjaeristepaksuudella. Kun hormi tuodaan Suomeen ja sen ympärille asennetaan nykyvaatimusten mukainen, jopa 500-600mm paksu lämmöneristekerros, hormi ei enää jäähdykään samalla tavalla kuin testeissä. Tämä pitäisi huomioida meillä suunnittelussa siten, että suojaetäisyyksiin otetaan varmuusmarginaalia, jos käytetään valmistajan ohjeissa määriteltyä paksumpia lämmöneristekerroksia hormin ympärillä. Jotkut hormivalmistajat ovatkin nyt noiden polttokokeiden seurauksena uudistaneet asennusohjeitaan Suomeen ja laatineet uusia detaljiratkaisuja noille paksuille lämmöneristyskerroksille.

Toinen em. palokokeissa esille tullut seikka oli se, että savuhormiasioita ohjeistavan RakMk E3 :n ja EN-standardien tuntema kevythormien suurin lämpötilaluokka, T600, ei ehkä olekaan riittävä kaikilla savuhormi- ja tulisijayhdistelmillä. Standardin mukaisessa hormin T600–lämpötilakokeessa hormin alapäässä savukaasujen lämpötilana on noin +700 C.

Esimerkiksi hyvävetoisilla saunan kiukailla, kuivia koivuklapeja poltettaessa tuo +700 C:n lämpötila hormissa ylittyy monessa tapauksessa. Noissa polttokokeissakin mitattiin saunan kiukaan hormissa jopa +1100 C:n lämpötiloja. Tämäkin asia vaatii huolellisuutta, etenkin suunnittelijalta, sopivaa tulisija- savuhormiyhdistelmää valittaessa. Savuhormin on pystyttävä vastaamaan tulisijan lämpötehoa ja tulisijasta lähtevien savukaasujen suurimpaan lämpötilaan, joka saattaa todellakin olla jopa yli +1000 C.

Näitä palokokeita jatkettiin Tampereen teknillisellä yliopistolla edelleen vuoden 2012 aikana polttamalla erilaisia varaavien tulisijojen ja valmissavuhormien yhdistelmiä. Tässä tutkimusosuudessa keskityttiin etenkin tulisijoista lähtevien savukaasujen lämpötilojen ja hormien lämpenemisen mittaukseen.

Tämän toisen osan polttokokeiden perusteella todettiin, että kiviaineisen valmissavuhormin ulkopinnan lämpötilat pysyvät turvallisella alueella alle 4 tunnin lämmityksellä. Lisäksi todettiin, että savuhormin väli- tai yläpohjan läpivientiratkaisuissa ns. tuulettuva läpivienti on turvallisempi, kuin perinteinen umpinainen. Tuulettuvassa läpiviennissä rakennuksen välipohjan lämmöneristeen ja hormin väliin jätetään 200mm eristepaksuuden yläpuolelle pieni ilmarako, joka jäähdyttää eristeen pintaa.

Lisäksi todettiin, ettei paksujen lämmöneristekerrosten vaatimat, korkeat yli 900mm paksut läpivientiratkaisut ole välttämättä paloturvallisia. Lisätutkimusta tarvittaisiin myös tulisijojen aiheuttamien savukaasun lämpötilojen vaihteluista sekä siitä, kuinka ikääntyminen vaikuttaa valmishormien ominaisuuksiin ja missä vaiheessa ylitetään vaarallinen raja ominaisuuksien heikentyessä.

Vanhan savuhormin korjaaminen askarruttaa

Vanhan savuhormin korjausta suunniteltaessa on aina ensin perusteellisesti, riittävällä huolellisuudella ja ammattilaisia apuna käyttäen tutkittava savuhormin kunto ja valittava sen mukaan hormin mahdollinen korjaustapa tai kokonaan uusiminen. Apua vanhan hormin kunnon arviointiin saa esimerkiksi nuohoojilta, nuohous- ja ilmanvaihtoalan yrityksiltä, hormirakenteisiin erikoistuneilta suunnittelijoilta sekä viranomaisilta. Hyödyllistä lisätietoa vanhan savuhormin kunnostukseen liittyen löytyy myös oppaasta: RIL 245-2014; Pienet savupiiput, Suunnittelu-, rakentamis- ja huolto-ohje.

Ennen kunnostamista hormi on aina tarkastettava silmämääräisesti kaikilta näkyviltä osiltaan. Jos vanhan savuhormin epäillään vuotavan, on aina suoritettava hormille savu- tai tiiviyskoe. Näin on tehtävä myös aina, ennen kuin vanhaan hormiin liitetään uusi tulisija. Hormin savu- ja tiiviyskokeita suorittavat nuohoojat ja ilmanvaihtoalan yritykset.

Jos vanhassa hormissa todetaan silmämääräisesti savukaasujen vuotoa haitallisessa määrin tai ilmavuoto tiiviyskokeessa on yli 2 l/sm2 (paine-ero 40 Pa), on vuotava savuhormi kunnostettava.

Tarvittaessa savuhormi voidaan myös kuvata sisäpuolelta hormikameralla. Tällöin päästään näkemään varmemmin myös sisäpuolinen kunto esimerkiksi pitkillä hormeilla ja mutka- tai liitoskohdissa. Näitä kuvauksiakin tekevät esimerkiksi nuohous- ja LVI-alan yritykset ja yleensä heiltä saa myös toimenpide-ehdotukset sisältävän raportin hormin tarkastuksesta.

Valmishormien korjaamisen yhteydessä on aina käännyttävä hormin alkuperäisen valmistajan teknisen neuvonnan puoleen ja pyydettävä heiltä ohjeet hormin korjaamista varten. Heiltä saa apua myös hormin kunnon arviointiin sekä korjauksen suunnitteluun ja toimenpide-ehdotuksiin.

Vuotavan, paikalla muuratun tai muuten kiviaineisen savuhormin kunnostuksessa käytännön vaihtoehtoja ovat hormin ns. sisäputkittaminen tai vanhan hormin vuoraaminen tulenkestävällä massalla. Sisäputkiasennus tulisi aina tehdä myös silloin, jos vanhaan yksikerroshormiin liitetään esimerkiksi uusi, hyvällä hyötysuhteella toimiva keskuslämmityskattila. Tällöin hormi ei enää pysykään koko ajan kuivana ja ilman sisäputkea se rapautuu nopeasti.

Sisäputkiasennuksessa vanhan hormin sisään ujutetaan uusi, austeniittisesta teräksestä valmistettu sisäpiippu, joka täyttää standardien vaatimukset. Sen seinämän paksuudessa on huomioitava korjattavan hormin kunto, mutta yleisimmin käytetty lienee 0,5mm putki. Putken halkaisijaa valittaessa on aina tarkistettava tulisijan valmistajan ohjeista tulisijan vaatima hormin koko, jotta ei tule veto-, nokeentumis- tai häkäongelmia. Sisäputken alapään kiinnitykseen kannattaa käyttää ns. muurauskartiota, jotta siitä tulee luja ja paikallaan pysyvä. Sisäpiipun yläpää valetaan myös kiinni vanhaan hormiin. Tarvittaessa putken ja hormin väli täytetään lämpöä eristävällä aineella, esimerkiksi vermikuliittijauheella. Sisäputkiasennuksia tekevät esimerkiksi nuohous- ja LVI-alan yritykset.

Jos hormi ei vuoda liikaa, eikä ole vaaraa vanhan hormin rapautumisesta liian viileiden savukaasujen takia, voidaan hormia kunnostaa sisäpuolisesti myös sisäpiippuasennusta kevyemmin. Hormin sisäpinta voidaan käsitellä tarkoitukseen suunnitellulla tulenkestävällä erikoismassalla tai ujuttaa hormin sisälle tarkoitukseen suunniteltu ns. sukitusletku, joka laajennetaan muotoonsa. Näissä kevyemmissä tavoissa korjaamisen tulisi aina perustua kuitenkin ammattilaisen tekemään hormin sisäpuoliseen tarkastukseen (kuvaus) ja korjausarvioon.

Mikäli vanha muurattu savuhormi on vain yläosastaan rapautunut, on sekin aikaa myöten vaarallinen asia. Kun rapautuma etenee alaspäin ja pääsee ullakon puolelle, hormi voi vuotaa savukaasuja ja jopa kipinöitä ullakkotilaan ja aiheuttaa palovaaran. Tällainen yläosasta rapautunut, mutta muuten ehjä ja tukeva savuhormi voidaan kunnostaa purkamalla yläosa niin alas saakka, että löydetään kova ja tukeva hormi, jossa tiilet ovat vielä kiinni alustassa ja saumat ehjiä. Tästä ylöspäin savuhormi muurataan uudelleen, muista reikätiilien käyttö kylmillä osilla jäätymisvaaran vuoksi! Uudelleen muurattu hormin yläpää kannattaa myös pellittää ja asentaa ns. sadehattu aiempana olleiden ohjeiden mukaisesti. Näin sen ikä jatkuu vielä jopa kymmeniä vuosia.

Jos savuhormin ulkopinnassa on hiushalkeamia suurempia halkeamia, ne saattavat vuotaa myrkyllisiä ja sytyttäviä savukaasuja sisätiloihin. Kipinän pääsy hormin kuoren läpi vaatii nyrkkisääntönä noin 5mm halkeamapaksuuden. Tällaiset halkeamat on yleensä korjattava hormin tiiviyden ja paloturvallisuuden takia.

Halkeamat voidaan yleensä korjata muuratuilla tai kiviaineisilla piipuilla ns. uudelleensaumauksella. Ensin piikataan pois mahdollinen hormin ulkopinnassa olevat rappaus tai pinnoite halkeaman kohdalta. Sen jälkeen halkeama roilotetaan auki kiilamaisesti vähintään 20mm syvyydeltä. Roilo korjataan paikasta riippuen joko tulenkestävällä massalla, muuraussementti- tai kalkkisementtilaastilla. Tehdasvalmisteisilla hormeilla voidaan joissain tapauksissa valmistajan ohjeiden mukaan käyttää myös kuumuutta kestäviä elastisia massoja, mutta tämä on aina erikseen varmistettava.

Mikäli vanha hormi osoittautuu kuntotarkastuksessa ja korjausarvioinnissa huonokuntoiseksi tai epävakaaksi, on aina turvallisempaa ja järkevämpää purkaa vanha hormi kokonaan pois ja korvata se uudella. Usein tämä on myös taloudellisempi vaihtoehto pitkällä aikajänteellä, varsinkin jos käytetään erityisesti korjausrakentamiseen kehitettyjä, turvalliseksi todettuja ja nopean asennuksen mahdollistavia valmishormityyppejä.

Tulisijojen oikea käyttö sekä säännöllinen ja huolellinen huolto on tärkeää, MUISTA HäKäVAARA!

Tulisijojen ja hormien kuntoa ja puhtautta tulee niiden elinkaaren ja käytön aikana myös vaalia. Tätä varten on hyvä kerätä niitä koskevat ohjeet talon käyttö- ja huoltokirjaan. Valmistulisijojen ja -savuhormien mukana tulevat aina valmistajalta käyttöohjeet. Tulisijojen oikeasta käytöstä on myös olemassa oppaita, esimerkiksi Savumerkit -julkaisu. Myös nuohoojat opastavat mielellään käyttöön liittyvissä asioissa.

Tulisijojen oikeassa käytössä tärkeimpiä asioita ovat: oikeanlainen, puhdas ja kuiva polttoaine, riittävät veto-ominaisuudet, tulipesän seestymisvaiheen ja savupellin sulkemisen hallinta häkävaaran kannalta sekä tuhkien varovainen ja turvallinen käsittely. Lisäturvaksi kannattaa hankkia tuo jo aiemmin mainittu häkävaroitin ja sijoittaa se oikein, valmistajan ohjeiden mukaisesti tulisijojen läheisyyteen.

Tulisijojen käytön aiheuttamat häkäongelmat ja jopa häkämyrkytystapaukset näyttäisivät lisääntyneen viime vuosina. Tämän vuoksi niitä on ryhdytty tutkimaan ja esimerkiksi Pelastusopisto toteutti yhteistyössä neljän pelastuslaitoksen kanssa laajahkon häkätutkimuksen vuoden 2011 aikana. Tutkimuksessa kartoitettiin häkäongelmia, niiden lähteitä ja syitä sekä tulisijojen ja savuhormien kuntoa ja käyttöä sadoissa talouksissa Itä-Suomen alueella. Tutkimus valmistui alkuvuodesta 2012, ja se osoitti selkeitä yhteyksiä häkäriskin ja tulisijan käyttäjän iän, saadun käytönopastuksen sekä käyttötottumusten suhteen. Mutta tulisijojen tai rakennuksen iällä tai ilmanvaihdolla ei näyttänyt olevan häkäriskiin niinkään merkitystä. Tutkimusraportti on saatavilla kokonaisuudessaan pdf-muodossa Pelastusopiston Internet-sivuilta.

Tärkeimpiä seikkoja häkävaaran ehkäisemisessä ovat tulisijan ja savuhormin kunnosta huolehtiminen, nuohouksen varmistaminen, riittävän palamisilman ja ylipaineen varmistaminen tulisijan sytytysvaiheessa varsinkin koneellisen ilmanvaihdon yhteydessä, riittävällä vedolla polttaminen lämmityksen aikana sekä tulipesän riittävän seestymisen varmistaminen ennen savupellin sulkemista. Savupeltiä ei tule sulkea, ennen kuin tulipesän hiillos on täysin tummunut, myös altapäin. Tämä tulee varmistaa hiillosta kohentelemalla seestymisvaiheessa. Lisäksi erittäin tärkeitä lisäturvan kannalta ovat myös jo aiemmin mainitut savupellin häkäreikä ja häkävaroittimen hankinta.

Tärkein tulisijojen ja hormien huoltoon liittyvä asia on säännöllinen nuohous. Nykyisen nuohousasetuksen mukaan kaikki ympäri vuoden jatkuvassa käytössä olevat tulisijat savuhormeineen on nuohottava kerran vuodessa. Ainoastaan yksityiskäyttöisessä loma-asunnossa nuohousväli on kolme vuotta. On hyvä muistaa, että vastuu nuohouksen säännöllisestä suorittamisesta on rakennuksen omistajalla tai haltijalla, ei nuohoojalla. Ja säännölliseen nuohoukseen tulee käyttää vain asiansa osaavaa ammattilaista, yleensä oman alueen piirinuohoojaa, joka samalla hoitaa myös tulisijojen ja savuhormien kunnon tarkkailua.

Hormin yleiskuntoa ja toimivuutta tulee myös tarkkailla jatkuvasti, etenkin loma-asunnoilla, joissa hormi on kylmillään ja kosteana talvisin pitkään. Niissä on syytä tehdä tulisijoille ja hormeille oma, silmämääräinen tarkastus aina keväällä ennen käyttöä. Ja aloittaa tulisijojen lämmittäminen keväällä varovasti pienellä tulella, ettei tulisijoihin tai hormeihin tule liian rajuista lämpöliikkeistä vaurioita.

Tulisijojen ja savuhormien suunnittelu, asennus, käyttö ja huolto ovat vaativia tehtäviä, mutta kysymyksessä on erittäin tärkeä asia, koko perheen asumisen turvallisuus.

Kun tulisijojen ja savuhormien suunnitteluun varaa riittävästi aikaa ja ammattitaitoa, niiden soveltuvuuden ja hyväksyttävyyden varmistaa rakennustarkastajalta, antaa asennuksen ammattimiehen tehtäväksi, valvonnan vastuullisen ja osaavan vastaavan työnjohtajan hoidettavaksi ja kysyy tarvittaessa neuvoja pelastusviranomaiselta, välttyy ikäviltä yllätyksiltä ja kodin sydämestä tulee myös turvallinen ja kestävä.

TULISIJOIHIN JA SAVUHORMEIHIN LIITTYVäT TäMäN HETKISET VIRANOMAISMääRäYKSET JA OHJEET :

- Suomen Rakentamismääräyskokoelman osa E1, Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet 2011

- Ympäristöministeriön asetus pienten savupiippujen rakenteesta ja paloturvallisuudesta 26.10.2007 (RakMk E3, tuli voimaan 1.12.2007, siirtymäaika umpeutui 1.9.2009)

- RakMk osa E8, Muuratut tulisijat, ohjeet 1985 (uudistaminen harkinnassa, voimassa edelleen)

- Pelastuslaki 379/2011 ja Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011

- Sisäasiainministeriön asetus nuohouksesta 539/2005

- Laki pelastustoimen laitteista 10/2007

- Sisäasiainministeriön ohje tehdasvalmisteisista tulisijoista, joissa poltetaan kiinteää polttoainetta, No 11/011/1993 (kumottu, uudistustyön alla, ohjeellisena sovelletaan)

- RIL 245-2014; Pienet savupiiput. Suunnittelu-, rakentamis- ja huolto-ohje.

- RIL 251-2010; Tulisijat.

- Tehdasvalmisteisten tulisijojen ja savuhormien vanhat tyyppihyväksyntäpäätökset (sovelletaan niin kauan kuin ovat voimassa)

- Uudet tehdasvalmisteisten savuhormien CE-merkinnät ja niihin liittyvät valmistajan suunnittelu- ja asennusohjeet

- Valmistajien asennusohjeet ja tyyppikohtaiset muut ohjeet

- Muurattujen tulisijojen ja hormien teko-ohjeet, esim. Tiileri

- RakMk osa F2, käyttö- ja huoltoturvallisuus, määräykset ja ohjeet 2001 (vesikattovarusteet)

- SFS 7010 Hormiputket

- SFS-EN 1856-2, Jäykät ja taipuisat metalliset hormikorjausputket

Lähteet:

Finanssialan keskusliitto, Seppo Pekurinen, esitys: Kevythormien paloturvallisuus 11.11.2010

Pelastusopisto, tutkimusraportti: Häkä asuinrakennuksissa 2012

Pientalon palotarkastus, Pelastusopiston julkaisuja 1/2006

RIL 245-2014; Pienet savupiiput. Suunnittelu-, rakentamis- ja huolto-ohje

RIL 251-2010; Tulisijat

Sisäasiainministeriö, keskustelut onnettomuuksien ehkäisyn osaston kanssa 2009 - 2014

Tampereen teknillinen yliopisto, tutkimus: Metallisten kevythormien paloturvallisuus 2011

Tampereen teknillinen yliopisto, Perttu Leppänen, esitys Palotutkimuksen päivillä 2011: Kevythormien paloturvallisuus 25.8.2011

Tampereen teknillinen yliopisto, tutkimus: Tulisijojen ja kevythormien paloturvallisuus 2012

Turvatekniikan keskus, selvitykset: Tulisija- ja savuhormipalot 2002, 2003, 2004, 2005 ja 2006

Turvatekniikan keskus, turvallisuusinsinööri Jukka Lepistön haastattelu 2005

Ylen nettiuutiset 8.11.2010: Kevytsavuhormi voi roihauttaa tulipalon

Ympäristöministeriö, ylitarkastaja Teppo Lehtisen haastattelu 2005 ja 2008

YM :n ja SM :n ajantasaiset Internet-sivut, uudet ja valmisteilla olevat säädökset.