Seinävessaa ei saa putoamaan ylipainolla

 

Seinäkiinnitteiset vessat ovat yleisiä monissa Euroopan maissa, mutta Suomessa niiden myynti on ollut toistaiseksi muita maita vähäisempää. Yksi seinävessoihin liittyvä epäluulo on, voivatko ne romahtaa alas seinästä painon alla. Seinä-wc:n istuinta ei kiinnitetä seinään, vaan asennuselementtiin, joka jää seinän taakse piiloon. Asennuselementti kestää vähintään 400 kilon painon, eli ihan pienellä ylipainolla istuinta ei saa pudotettua. Ensimmäiset seinä-wc:t on asennettu yli 50 vuotta sitten, joten käyttökokemusta niistä on kertynyt jo useammalta vuosikymmeneltä.

Lattiakiinnitteisellä vessanpöntöllä on pitkät perinteet suomalaisissa kodeissa. Seinään kiinnitetyt wc-istuimet ovat kuitenkin monille tuttuja ulkomaanmatkoilta sekä kotimaan julkitiloista, kuten ravintoloista ja lentokentiltä.

– Suomessa seinäkiinnitteinen wc on uudempi ilmiö kuin monissa Euroopan maissa. Meillä niiden osuus vuosittain myytävistä vessoista on noin kahdeksan prosenttia. Ruotsissa niiden osuus on noin kymmenen prosenttia, mutta Norjassa jopa 50 prosenttia, kertoo Pohjoismaiden keramiikan tuotepäällikkö Jacob Justesen saniteettitekniikan markkinajohtaja Geberit Oy:stä.

– Eurooppalaiset trendit rantautuvat Pohjoismaissa ensin Tanskaan ja Norjaan, joista ne sitten pikkuhiljaa tulevat myös Suomeen ja Ruotsiin, täsmentää Justesen.

Suomalaisten sisustusmaku kylpyhuoneissa on kuitenkin hiljalleen muuttumassa. Geberitin vuonna 2016 teettämän pohjoismaisen kuluttajakyselyn mukaan joka neljäs suomalaisvastaajista haluaisi kotiinsa mieluummin seinä-wc:n. Niissä viehättävät lattian helppo siivous, lisätilan tuntu ja wc:n tyylikäs ulkonäkö. Kiinnostus on selvässä kasvussa, sillä vuonna 2014 tehdyssä vastaavassa kyselyssä määrä oli lähes kymmenen prosenttia pienempi.

– Seinä-wc:n yleistymistä hidastavat meillä Suomessa virheelliset uskomukset. Jotkut epäilevät, voiko wc-istuin romahtaa seinästä ylipainon alla. Tämä pelko on turha, sillä asennus kestää vähintään 400 kilon painon wc-istuimen päällä. Istuin kiinnitetään metallirunkoiseen seinä-wc-asennuselementtiin, joka puolestaan kiinnitetään tiukasti lattiaan ja seinän rakenteisiin. Huuhtelusäiliön sisältävä asennuselementti jää seinän sisään, ja ainoat näkyviin jäävät osat ovat posliininen istuin ja huuhtelupainike, Justesen valaisee.

Vesivahinko on aiheeton pelko

Toinen epäluulo on, voiko seinän sisällä oleva huuhtelusäiliö vuotaa ja aiheuttaa vesivahingon. Vaikka moderni seinä-wc onkin Suomessa uusi ilmiö, asennustekniikalla on pitkä historia. Geberitin piilohuuhtelusäiliöitä on asennettu maailmalaajuisesti yli 60 miljoonaa kappaletta.

– Geberit esitteli ensimmäiset seinän sisälle asennettavat wc:n huuhtelusäiliöt Sveitsissä jo yli 50 vuotta sitten, vuonna 1964. Ensimmäiset piilohuuhtelusäiliöt asennettiin Hotel Eigerin kylpyhuoneisiin Sveitsin Alpeilla Grindelwaldissa. Kun hotellin kylpyhuoneet remontoitiin pari vuotta sitten, kaikki alkuperäiset huuhtelusäiliöt olivat yhä ehjiä ja vuotamattomia. Ja asennustekniikka on kehittynyt merkittävästi sen jälkeen, summaa Geberitin markkinointikoordinaattori Kati Laakso.

– Viemäröintiin ja veteen liittyvien saniteettituotteiden täytyy toimia virheettömästi niin pientaloissa kuin pilvenpiirtäjissä tai lentokentilläkin. Siksi tuotetestaukset tehdään erityisen tarkasti. Geberitin saniteettilaboratoriossa tehdään huuhtelusäiliöille testejä, joissa simuloidaan 50 vuoden käyttöä vastaava määrä kolmessa kuukaudessa. Lisäksi jokaisen huuhtelusäiliön tiiviys testataan erikseen ennen toimitusta, Laakso mainitsee.

Geberit valmistaa seinä-wc-elementtejä ja piilohuuhtelusäiliöitä, joilla seinäkiinnitteisen wc:n saa asennettua kaikenlaisiin kylpyhuoneisiin. Geberitin tuotevalikoimassa on erikorkuisia ja -mallisia vakioasennuselementtejä sekä erikoiselementtejä, jos seinä-wc halutaan esimerkiksi huoneen kulmaan tai esteettömään kylpyhuoneeseen. Mahdolliset huoltotyöt onnistuvat helposti ja ilman työkaluja wc:n huuhtelupainikkeen kautta. Varaosien saatavuus on taattu 25 vuoden ajan.

Seinävessaa ei saa putoamaan ylipainolla

Maailmanlaajuisesti toimiva Geberit-konserni on saniteettiteollisuuden eurooppalainen markkinajohtaja. Geberitillä on vahva paikallinen edustus suurimmassa osassa Euroopan maista. Yritys valmistaa erittäin korkealaatuista saniteettitekniikkaa ja -keramiikkaa. Geberitillä on yli 30 tehdasta, joista 6 on Euroopan ulkopuolella. Konsernin pääkonttori on Rapperswil-Jonassa Sveitsissä, ja sen CHF 2,8 miljardin liikevaihtoa (2016) on tekemässä yli 12 000 työntekijää yli 40 maassa. Geberit on listattuna Sveitsin pörssissä, ja vuodesta 2012 Geberitin osake on ollut mukana SMI:ssä (Swiss Market Index).
www.geberit.fi

Luokitukset

Kylpyhuone Muut