Tontin valinta ja käyttö

 
  • Kirjoittaja(t): Kari Ojala, DI, Kuntatekniikka-lehden päätoimittaja

Viihtyisän, kestävän ja energiaa säästävän omakotitalon rakentaminen lähtee hyvän tontin valitsemisesta. Myös rakennusten oikea sijoittaminen tontille, auringonsäteilyn hyväksikäyttö, tuulisuuden estäminen ja pihan eri toimintojen jäsentely vaikuttavat ratkaisevasti lopputulokseen. Valmista taloa voi aina korjata tai pihaa kohentaa, mutta tontin valitseminen ja rakennusten sijoittaminen sille ovat peruuttamattomia valintoja. Siksi ne kannattaa miettiä tarkasti.

Tontin valinta

Tontiksi ei kannata hyväksyä mitä tahansa maapalaa. Liian kauas työpaikoista ja palveluista rakentava maksaa tontin hinnassa saadun pienen säästön vuosikymmenten mittaan moneen kertaan takaisin suurempina liikkumiskustannuksina. Pienilmastoltaan huonolle tontille rakentaminen taas johtaa helposti epäviihtyisään ja energiaa tuhlaavaan asumiseen. Ja jos maapohja soveltuu huonosti rakentamiseen, perustaminen tulee kalliiksi. Epäselvässä tapauksessa on syytä teettää pohjatutkimus.
Hyviä rakennuspaikkoja hyvillä alueilla on tarjolla liian vähän. Kunnat antavat parhaat tontit mieluummin kerrostalorakentajille kuin omakotikäyttöön, ja vanhoilla alueilla rakentamatta ovat enää hankalimmat tontit. Siksi pientalorakentaja joutuu tekemään kompromisseja. Kovin huonoon paikkaan ei silti pitäisi rakentaa. Kostea painanne tai varjoisa pohjoisrinne eivät ole oikeita talon paikkoja.
Haja-asutusalueella matkakustannukset voivat nousta korkeiksi, mutta toisaalta tontit ovat yleensä isompia ja naapurit harvemmassa kuin taajamissa. Silloin talolle voi valita parhaan paikan, eikä sitä joudu sopeuttamaan läheiseen muuhun rakentamiseen. Uudella omakotialueella tilanne on usein päinvastainen: matkat ovat lyhyemmät ja palvelut pelaavat, mutta tontit ovat pienet. Silloin taloa ei aina pysty sijoittamaan ilmastollisesti hyvin. Tontin käytön joutuu myös suunnittelemaan tarkasti, jotta tontista saa kaiken irti.
Eniten suunnittelua vaatii täydennysrakentaminen olemassa olevalta omakotialueelta hankittavalle, isosta tontista erotetulle rakennuspaikalle. Uusi talo pitää sovittaa kaavan ja rakentamismääräysten lisäksi naapuritalojen arkkitehtuuriin, piharatkaisuihin ja ikkunanäkymiin, eikä uudistalon oikeaoppinen suuntaaminen etelään aina onnistu. Lopputulos voi silti olla hyvä: ympäristö on useimmiten valmis ja vakiintunut, puut täydessä mitassaan ja etäisyydet palveluihin uusia alueita lyhyemmät.

Aurinkoisuuden ja tuulisuuden huomioon ottaminen:

1.) Talo tuulensuojaan, mutta aurinkoon. 2.) Maasto tuulensuojana. 3.) Korkeammalla on lämpimämpää. 4.) Kasvit tai rakenteet estävät kylmän ilman valumisen. 5.) Notkossa vallitsevat kylmät ilmavirtaukset. 6.) Kasvillisuus tuulensuojana. 7.) Rinteessä maasto suojaa ja talo avautuu valoon päin. 8.) Tiiviissä rakentamisessa otetaan huomioon valonsaanti ja tuulensuoja. 9.) Tiivis rakentaminen etelärinteeseen: talot eivät lähekkäin varjosta toisiaan.

Kuva: Veli Silvo, teoksesta Kari Ojala: Kestävän yhdyskunnan käsikirja, KL-Kustannus Oy 2000.

Samalla paikkakunnallakin asuinympäristöjen lämpötilat ja tuuliolot vaihtelevat paljon. Jonkin alueen omia sääoloja sanotaan sen pienilmastoksi. Tontin pienilmasto vaikuttaa oleellisesti asumisen energiankulutukseen ja miellyttävyyteen - kannattaa katsoa, millaiseen maaston kohtaan rakentaa.

Pienilmaston ja rakennuksen suuntaamisen vaikutus talon lämmönkulutukseen on noin kolmannes: lämpimään, aurinkoiseen ja tyyneen paikkaan sijoitettu, etelään avautuva talo säästää lämmitysenergiaa. Kun valoa on enemmän, säästöä syntyy myös valaistussähkössä. Aurinkoisuus ja tuulettomuus helpottavat ulkona oleskelua ja lisäävät pihan käyttökelpoisuutta.

Paras rakennuspaikka on etelärinne, etenkin sen yläosa. Edullisinta on, jos kasvillisuus suojaa pohjoistuulilta talon takaa ja etelätuulilta hieman kauempaa edestä. Rinteessä voi parhaiten välttää varjostusta ja varmistaa lämmittävän auringonsäteilyn saannin, vaikka taloja olisi tiheämmässä. Pohjoisrinteille ei asuntoalueita saisi sijoittaa varjoisuuden ja kylmyyden vuoksi. Pohjoisrinteeseen rakennettu talo kuluttaa energiaa noin kymmenen prosenttia enemmän kuin sama talo etelärinteessä.

Notkopaikatkaan eivät ole hyviä rakennuspaikkoja. Pilvettöminä öinä maanpinta jäähtyy ylempiä kerroksia nopeammin ja syntyy tilanne, jossa kylmä ilma raskaampana alkaa valua rinteitä alas. Silloin laaksopainanteisiin syntyy kylmän ilman järviä, joissa lämpötila voi olla jopa kymmenen astetta rinteitä alhaisempi. Tällainen kylmän ilman vyöhyke voi jäädä ylemmäksikin, jos yhtenäinen talorivi estää kylmän pääsyn alas.

Suojattomille paikoille ei pitäisi rakentaa. Aukeilla alueilla tai mäkien laella voi olla aurinkoista, mutta suuri tuulen nopeus nostaa lämmityskustannuksia ja vähentää ulkotilojen käyttöarvoa. Luonnollinen tuulensuoja on metsä taikka istutettu puu- tai pensasvyöhyke: tuulen nopeus alenee 30-50 prosenttia.

Pienilmastoa pystyy rakentaessa jonkin verran korjaamaan. Auringon tiellä olevaa kasvillisuutta voi yrittää karsia tai kaataa varjostavia puita. Tuulia voi rajoittaa aidoin ja istutuksin.

Talon paikka

Nykyiset tontit ovat yhä harvemmin niin isoja, että talon paikan voisi valita pelkän edullisen pienilmaston perusteella. Mitä kaupunkimaisempaan ympäristöön rakentaa, sitä enemmän muitakin tekijöitä joutuu ottamaan huomioon. Kun tontti on ahdas, sen käyttö kannattaa suunnitella erityisen tarkasti.

Piha on omakotitalossa yhtä tärkeä kuin sisätilat. Valitettavan usein ulkotilojen miettiminen jää tekemättä, ja talo vain sijoitetaan tontin keskelle mahdollisimman kauas naapureista. Näin ei millekään puolelle jää kunnollista oleskelupihaa. Kuntien kaavoitus ajaa osaltaan tähän: monen alueen kaavassa asetetaan talon paikalle vähimmäisetäisyys tontin rajasta.

Toinen kaavan usein asettama rajoitus on rakennusten peittoprosentti: talot eivät saisi peittää tiettyä prosenttiosuutta enempää tontin pinta-alasta. Tämän vuoksi moni välttää erillisiä ulko- ja talousrakennuksia ja sijoittaa kellarit ja autotallit asuinrakennuksen alle - missä on aina kosteusvaurion riski.

Energiatalouden näkökulmasta talo kannattaisi rakentaa tontin pohjoisreunaan ja sijoittaa enimmät ikkunat talon eteläjulkisivulle, jolta on käynti pihalle. Oleskelupiha on silloin talon eteläpuolella lämpimässä, ja talon edustalle voi lisäksi tehdä katoksia, viherhuoneita ja muita puolilämpimiä tiloja. Näin saa aurinkoenergiaa lämmittämään taloa, ja toisaalta ulkotilojen vuotuinen käyttöaika pidentyy jopa kuukausilla. Tontin muille reunoille voi sijoittaa ulkorakennuksia näkö-, tuuli- ja äänisuojaksi.

Kaikilla tonteilla ihanteellisen pihapiirin saavuttaminen ei onnistu. Tontin muoto, kadun sijoittuminen tai naapuritalojen läheisyys voivat olla esteenä. Jos maaperä tontin eri osissa vaihtelee, rakentaja voi joutua vaikean ratkaisun eteen: onko parempi rakentaa esimerkiksi pehmeän maan sijasta kallion varaan, vaikka silloin joutuisi tinkimään pihan suunnasta tai koosta?

Korkeusasemakin vaikuttaa

Talon ja pihan käyttökelpoisuudelle merkitsee paljon se, kuinka korkealle rakennetaan. Talon korkeusasema vaikuttaa oleellisesti myös maisemakuvaan. Sekä liian syvällä "kuopassa" sijaitsevat että korkean umpisokkelin tai maavallin päällä kököttävät rakennukset ovat luonnottomia.

Rakennuksen korkeussuhde ympäröivään maahan kannattaa valita niin, ettei sade- ja sulamisvesien poisjohtamisessa tule vaikeuksia. Vedet pitäisi saada ohjatuksi muualle kuin talon rakenteisiin tai perustuksiin, ja tässä auttaa, jos talo on korkealla.

Usein korkeusasemat ovat sidoksissa läheisen kadun ja viemärin korkeuteen. Etupiha ja tontin ajotie on jo lumienkin vuoksi hyvä tehdä kadun tasosta loivasti nousevaksi. Viemäröinnin kannalta on järkevää sijoittaa talo niin ylös, ettei jouduta pumppaamaan viemärivesiä vuosikymmenten tai -satojen ajaksi.

Jos tilaa on, voi pihan järjestää esimerkiksi näin:

a) Talo. b) Autosuoja, liiteri, tms. c) Huoltopiha. d) Komposti, jätteet. e) Terassi, lähioleskelu. f) Ryytimaa. g) Hyötypuutarha. h) Omenatarha. i) Mahdollinen maalämpöputkisto. j) Pelikenttä. k) Oleskelunurmi.

Kuva Veli Silvo, teoksesta Kari Ojala: Kestävän yhdyskunnan käsikirja, KL-Kustannus Oy 2000.



Talon ja pihan korkeusasema vaikuttaa myös kaivu- ja täyttötöiden määrään ja joskus tarvittavien putkivetojen pituuteenkin. Rahaa säästyy, jos korkeudet suunnitellaan niin, ettei tontille tarvitse rakennusvaiheessa tuoda turhaan maata ulkoa eikä viedä siltä ylijäämämaita pois. Pihan ei tarvitse olla tasainen: porrastettu ja pengerretty ulkotila voi olla parempi.

Kellarillista taloa suunniteltaessa pitää pohjaveden korkeus selvittää ja ottaa huomioon talon rakenteissa. Pohjavesipumppujen varaan ei kannata ehdoin tahdoin rakentaa.

Näkymät ja rauha

Mitä pienempi tontti on, sen tärkeämpää on näkymien suunnittelu. Talo tulisi rakentaa sellaiseksi, ettei ainakaan makuuhuoneeseen tai oleskelutiloihin näe suoraan sisään naapureiden ikkunoista tai pihoilta taikka kadulta. Myös pihan pitäisi olla katseilta suojassa, eikä oleskelupihalla saisi olla liikennettä.

Näkymät sisätiloista ja sisätiloihin riippuvat ratkaisevasti ikkunoiden koosta ja sijoittamisesta. Varsinkin yksilöllisesti toteutettavan omakotitalon ikkunat voivat poiketa paljonkin kerrostalojen aukotuksesta. Valoa saa korkealle sijoitetuista tai kattoikkunoistakin, joista ei näe sisään. Jokaisen huonetilan näkymät kannattaa kartoittaa suunnitteluvaiheessa, ja sijoittaa tilat ja ikkunat niin, ettei sisälle näkeminen häiritse. Katsomisen arvoisiin suuntiin kannattaa avata itselle näköala.

Pihalla pitäisi voida ainakin seurustella, syödä, juoda, vilvoitella, liikkua vähissä vaatteissa, ottaa aurinkoa, kuunnella musiikkia, komennella lapsia ja riidellä. Rakennusten sijoittamista, pihan näkymiä ja tasoeroja sekä tonttien raja-aitojen korkeutta ja tiiviyttä kannattaa miettiä siitä näkökulmasta, onnistuuko tämä kaikki.

Naapureiden välisiä ristiriitoja syntyy tutkimusten mukaan helpoiten meluhaitasta, ei-halutusta näköyhteydestä, lasten aiheuttamasta häiriöstä, kotieläimistä, roskien polttamisesta, juhlimisesta, auton tyhjäkäynnistä ja pysäköinnistä. Aika moneen näistä asioista voi uutta rakentaessa vaikuttaa: pitää vain sijoittaa toiminnot niin, ettei ristiriidalle ole mahdollisuutta!

Luonnon säilyttäminen

Uusia omakotitaloja rakennettaessa tuhotaan usein tontin alkuperäinen luonto aivan turhaan. Luonnolliset maastonmuodot, maaston mukaan rakentaminen ja täysikasvuinen puusto ovat juuri niitä arvoja, joita ihailemme vanhoilla alueilla - miksi emme arvostaisi samaa uutta rakentaessakin? Mikään ei pakota omakotirakentajaa kaatamaan pääosaa puista, tasoittamaan tonttia ja räjäyttämään mahdollisia kallioita. Jos alkuperäisen luonnon onnistuu säilyttämään, ei uutta pihaa tarvitse luoda tyhjästä.

Luonnon säilyttämismahdollisuuksiin vaikuttaa paljon talon toteuttamistapa. Maaston mukaan yksilöllisesti suunniteltu talo ei vaadi turhaa maanmuokkausta. Monet valmistalotkin voi nykyisin toteuttaa maastonmyötäisesti, jos asiakas sitä vaatii. Paikalla rakentamalla taas pärjää ilman painavia nosteltavia valmisosia. Silloin ei tarvita suuria nostureita, joiden tiellä vanhat puut olisivat.

Myös talon rakenneratkaisut vaikuttavat siihen, paljonko tonttia joutuu mylläämään. Erilliset talousrakennukset kellarin sijasta säästävät kaivu- ja räjäytystöiltä. Kevyt, puurakenteinen talo ei tarvitse yhtä järeitä perustuksia kuin kivitalo. Pilarien tai sokkelin varaan perustettu tuulettuva rossipohja ei välttämättä vaadi talonpohjan pehmeiden maiden vaihtamista. Ja jos sisätilat ottaa käyttöön harjaan saakka, tarvitsee kyllä katon tekoon enemmän kirvesmiestunteja kuin valmiita kattotuoleja käytettäessä, mutta nosturiauton ei tarvitse mahtua tontille.

Rakentamisessa tai putkikaivantojen teossa vaurioituneet puiden juuristot voi korjata; tästä on olemassa puutarha-alan ja joidenkin kaupunkien laatimia ohjeita. Vanhojen puiden ja pihatoimintojen yhteensovittamiseksi on käytännössä koeteltu keino: pihanurmikon voi pengertää puiden ympärillä korkeammalle, karkean maan tai kivien ja suodatinkankaan päälle ikään kuin toiseen kerrokseen. Silloin puu ei vie elinvoimaa nurmikolta eikä nurmikko tukahduta puun juuria.

Pihan jäsentely

Pihatilojen suunnitteluun pitäisi omakotihankkeessa uhrata yhtä paljon huomiota kuin huonetiloihin. Pihasuunnittelu tulee tehdä ajoissa jo sen vuoksi, että tontin liikenne, pihan käyttöalueet ja mahdolliset aidat tai pengerrykset koskettavat naapureita vielä enemmän kuin talon sisätilat. Piharatkaisut kannattaa sisällyttää kunnolla mietittyinä rakennuslupahakemukseen, muuten on aikanaan edessä uusi lupa- ja naapurien kuulemiskierros.

Tärkeintä on yrittää miettiä, mitä pihalla tehdään ja mihin nämä tekemiset on luontevinta sijoittaa. Yleensä on mielekästä erottaa selvästi oleskelutoiminnot ja sellaiset asiat, jotka ovat yhteydessä ulkomaailmaan: yksityinen alue ja puolijulkinen alue.

Yksityisellä, omaa rauhaa tarvitsevalla tontin osalla pitäisi pystyä paitsi oleskelemaan, myös kuivattamaan pyykit, säilyttämään polkupyörät ja pihanhoidon työkalut ja tarvikkeet - ja ehkä kompostoimaankin. Kasvimaa tai yrttitarhakin kuuluu yksityispuolelle siinä laajuudessa kuin tontin koko ja kiinnostus viljelyyn tekevät mahdolliseksi. Hyvä on, jos käynnin yksityispihalle voi tehdä luonteeltaan niin intiimiksi, ettei sinne vieras noin vain arvaa tunkeutua.

Tontin puolijulkinen tila on luontevimmin kadun puolella sijaitsevalla etupihalla. Siinä vieras kehtaa käydä ilman lupaa: kävellä ulko-ovelle, soittaa ovikelloa, toimittaa taloon tilatut tavarat, jakaa lehdet ja noutaa jätteet. Kaikenlaiset kävijät kannattaa yrittää suunnitteluvaiheessa listata, miettiä heidän tarvitsemansa tilat ja varusteet - kuten pysäköintipaikat tai jätekatokset - ja keskittää kaikki tämä paikkaan, jossa liikenne ei häiritse pihan rauhaa. Turvallisuudentunnetta lisää, jos tulijat näkee talon ikkunasta.

Paljon ratkaisee se, joutuuko tontille sijoittamaan pysäköintiä. Tontin käyttömahdollisuuksien kannalta parasta olisi, jos kadunvarsipysäköinti riittää. Jos tontilla on pysäköintipaikkoja, niitä ei ole mieltä laittaa kauas kadunvarresta. Kallista tonttimaata ei kannata käyttää autolla ajeluun, kun vieressä on katu sitä varten.

Ymmärtääkö rakennusvalvonta?

Varsinkin taajamaan rakentava kokee monasti rakennusviranomaisten määräykset kahlitsevina. Talon paikkaa ei saa vapaasti valita, kattokaltevuuden pitää olla se ja se, aitoja pitää tehdä tai jättää tekemättä. Talon korkeus ja värityskin säädellään. Kannattaako rakentajan edes ajatella muuta kuin määräysviidakosta ehjin nahoin selviämistä? Meneekö tontin käytön tarkka miettiminen hukkaan, jos viranomaiset eivät anna suunnitelmia toteuttaa?

Todellisuudessa kuntien rakennusvalvojat tietävät itsekin, että useimmat määräykset ovat kaavamaisia ja itsetarkoituksellisia. Jos heille esittää poikkeamista kaavasta tai määräyksistä, he yleensä suostuvat. Pitää vain osata perustella, että muutokset toteuttamalla lopputulos on parempi kuin kaavamaisesti menettelemällä. Yllättävän isotkin poikkeamiset voidaan luokitella "vähäisiksi", ja sellaisia voi aina tehdä.

Kaikesta ei tietenkään voi neuvotella. Esimerkiksi rakennusoikeuden määrä on suhteellisen pyhä asia. Muutaman neliön lisää sentään saa useimmiten tingityksi, jos siihen on hyvä syy. Enemmän neuvottelun varaa on rakennusten sijoittamisessa ja tontin peittoprosentissa. Rakennusvalvojalla ei ole mitään syytä vastustaa järkeviä suunnitelmia etenkään, jos niihin on naapurin suostumus. Monasti naapuri on kaupunki - vaikkapa puiston pitäjänä - ja silloin viranomaiset voivat hoitaa suostumuksen keskenään.

Rakennuksen etäisyys tontin rajasta on tyyppitapaus, jossa kaavasta poikkeava ratkaisu voi olla tarpeen. Esimerkiksi autotallin ja varaston sijoittaminen kiinni naapurin ajotiehen voi avartaa pihatilaa, ja rakennukset toimivat melu- ja näkösuojana. Jos naapurit sopivat tällaisesta keskenään, rakennusvalvojalla ei pitäisi olla mitään aihetta sitä estää.

Rakennusten peittoprosentti tontista taas voi olla perusteltua ylittää, jos erilliset talousrakennukset rakentamalla voi välttyä kellarin kaivamiselta tai kallioiden räjäyttämiseltä. Alkuperäisten luonnonmuotojen tai jääkautisten kallioiden säilyttäminen voi jo sellaisenaan olla perustelu määräyksistä jonkin verran poikkeaviin ratkaisuihin. Helsingissä kaavamääräyksistä poikkeamista maastonmuotojen säilyttämiseksi on tehty "topografisista syistä" - hyvä termi, jolla voi perustella melkein mitä tahansa järkevää.

Viranomaisten kanssa keskustellessa on eduksi, jos hankkeessa on mukana ammattisuunnittelija. Kaikilla ammattikunnilla on oma ammattikielensä, ja kunnan insinööri tai arkkitehti tulee paremmin juttuun samalla tavalla koulutetun suunnittelijan kuin maallikon kanssa. Varsinainen tontin käytön miettiminen ei niinkään kysy koulutusta - pikemminkin asiaan paneutumista ja tervettä järkeä.

Huomio pienilmastoon

Samalla paikkakunnallakin asuinympäristöjen lämpötilat ja tuuliolot vaihtelevat paljon. Jonkin alueen omia sääoloja sanotaan sen pienilmastoksi. Tontin pienilmasto vaikuttaa oleellisesti asumisen energiankulutukseen ja miellyttävyyteen - kannattaa katsoa, millaiseen maaston kohtaan rakentaa.

Pienilmaston ja rakennuksen suuntaamisen vaikutus talon lämmönkulutukseen on noin kolmannes: lämpimään, aurinkoiseen ja tyyneen paikkaan sijoitettu, etelään avautuva talo säästää lämmitysenergiaa. Kun valoa on enemmän, säästöä syntyy myös valaistussähkössä. Aurinkoisuus ja tuulettomuus helpottavat ulkona oleskelua ja lisäävät pihan käyttökelpoisuutta.

Paras rakennuspaikka on etelärinne, etenkin sen yläosa. Edullisinta on, jos kasvillisuus suojaa pohjoistuulilta talon takaa ja etelätuulilta hieman kauempaa edestä. Rinteessä voi parhaiten välttää varjostusta ja varmistaa lämmittävän auringonsäteilyn saannin, vaikka taloja olisi tiheämmässä. Pohjoisrinteille ei asuntoalueita saisi sijoittaa varjoisuuden ja kylmyyden vuoksi. Pohjoisrinteeseen rakennettu talo kuluttaa energiaa noin kymmenen prosenttia enemmän kuin sama talo etelärinteessä.

Notkopaikatkaan eivät ole hyviä rakennuspaikkoja. Pilvettöminä öinä maanpinta jäähtyy ylempiä kerroksia nopeammin ja syntyy tilanne, jossa kylmä ilma raskaampana alkaa valua rinteitä alas. Silloin laaksopainanteisiin syntyy kylmän ilman järviä, joissa lämpötila voi olla jopa kymmenen astetta rinteitä alhaisempi. Tällainen kylmän ilman vyöhyke voi jäädä ylemmäksikin, jos yhtenäinen talorivi estää kylmän pääsyn alas.

Suojattomille paikoille ei pitäisi rakentaa. Aukeilla alueilla tai mäkien laella voi olla aurinkoista, mutta suuri tuulen nopeus nostaa lämmityskustannuksia ja vähentää ulkotilojen käyttöarvoa. Luonnollinen tuulensuoja on metsä taikka istutettu puu- tai pensasvyöhyke: tuulen nopeus alenee 30-50 prosenttia.

Pienilmastoa pystyy rakentaessa jonkin verran korjaamaan. Auringon tiellä olevaa kasvillisuutta voi yrittää karsia tai kaataa varjostavia puita. Tuulia voi rajoittaa aidoin ja istutuksin.