Valolla kohti kodikkuutta

 

Valaisimissa on nyt väriä, uusia materiaaleja sekä kiinnostavia, orgaanisia muotoja. Oikein valitut valaisimet helpottavat elämää ja viimeistelevät sisustuksen.

Teksti: Susanna Björklund
Kuvat: valmistajat

Sisustusmaailman trendeissä ollaan menossa kohti lämpöä ja kodikkuutta. Pitkään vallalla ollut minimalistinen ja kylmänvalkoinen korkeakiiltoinen sisustustyyli on väistymässä. Tilalle on tullut puupintoja, murrettuja värejä, graafisia kuoseja, houkuttelevan pehmeitä tekstiileitä sekä mattoja, voimakkaita struktuureita ja mattapintaisia viimeistelyitä.

Nyt suositaan rentoa kodinomaista tyyliä, jossa yhdistellään surutta erilaisia materiaaleja, uutta ja vanhaa sekä edullista ja kalliimpaa.

Tarpeen ja tunnelman mukaan

Valaisinten trendit seuraavat sisustuksen linjoja ja valinnanvaraa löytyy jokaiseen makuun. Valaisimia valittaessa kannattaa miettiä tarpeita sekä tunnelman luomista. Suomessa valo-olosuhteet muuttuvat äärilaidasta toiseen vuodenaikojen mukaan ja valon suuntakin muuttuu. Valaistusta suunnitellessa nämä seikat on oleellista ottaa huomioon.

Pimeä kausi asettaa erilaisia haasteita valon määrän hallitsemiseen. Kehno valo ärsyttää työskennellessä. Toisaalta valaistuksella on yllättävän suuri rooli tunnelman luomisessa ja rauhoittumisessa, valon lämpötilalla on niin ikään merkitystä. Jokainen huone tarvitsee monenlaisia valonlähteitä toimiakseen eri tilanteissa, himmentimet ovat hyvä lisä. Omakotirakentajat päätyvät usein upotettuihin led-valaisimiin, joilla on helppo hallita yleisvalon määrää. Ne toimivat yhtenä valon lähteenä, mutta eivät yksin riitä monipuoliseen valaistukseen. Näyttävät jalka-, seinä- sekä pöytälamput toimivat myös sisustuksen viimeistelijöinä.


Lasia ja 1950-lukua

Lasi, etenkin värillisenä, on ajankohtainen materiaali, lämmin ja tunnelmallinen samaan aikaan. Lasivalaisimia löytyy useista mallistoista. Käsin puhalletut, ylelliset valaisimet ovat kuin taideteos. Veninin lasikuvut ovat katseenvangitsijoita; muuten neutraaliin sisustukseen voi valaisimilla tuoda eloa.

Mittasuhteet ovat oleellinen osa ajan kuvaa. 1950- ja 1960-lukujen muotokieli on tehnyt sohvista, ruokapöydän tuoleista ja pöydänkansista siroja. Tyyli heijastuu myös valaisimiin. Valtavien kupujen rinnalle on tullut pieniä ja keveitä vaihtoehtoja.

Ruokapöydän päälle voi tehdä kokonaisuuden, jossa roikkuu useita pienempiä lamppuja, erivärisinä, erimuotoisina tai jopa eri materiaaleista valmistettuina. Valaisimia voi myös sommitella roikkumaan eri korkeuksille.

New Worksin Material Pendant -kattovalaisinta valmistetaan vaaleasta ja tummasta puusta, metallista, korkista, terrakotasta, betonista sekä mustasta ja valkoisesta marmorista. Jokainen voi maun mukaan valita mieluisan yhdistelmän tai pitkän pöydän päälle jopa kaikki.

Mattaista maalipintaa

Metallivalaisinten maalipinnat ovat usein mattapintaisia. Väriskaala on nyt hillitty mutta selkeästi värillinen: skaala ulottuu puuterinsävystä murrettuun punaiseen, harmaanvihreään ja sinisen sävyihin. Harmaata ja mustaa ei ole unohdettu.

Mattapintojen vastapainona valaisimet hehkuvat myös kaikissa metalleissa, kuparia näkyy edelleen sekä messinkiä, myös yhdessä. Miksi tyytyä perinteisiin mustiin ja valkoisiin valaisimiin?

Epäsymmetrian pehmeyttä

Pehmeän orgaaninen muotokieli on löytänyt tiensä myös valaisimien maailmaan. Liian täydellinen ei tunnu hyvältä. Tarkoituksella epäsymmetriset tai epätäydelliset muodot ovat kiinnostavia. Tom Dixonin erikokoisista ja -muotoista Melt-kattolampuista voi koota näyttävän ryhmän, etenkin korkeaan tilaan.

Kattovalorykelmän voi myös helposti ideoida itse. Värilliset johdot yhdistettyinä näyttäviin ja yllättävänmuotoisiin hehkulampun oloisiin lamppuihin ovat itsessään jo valmis kupu. Plumenilla on muotoiltuja energialamppuja, led- valoja sekä värikkäitä johtoja.

Suomalaiset sisustavat usein turvallisen harmonisilla sävyillä. Neutraalin väriset ja materiaaliset kiintokalusteet ja sohvat valitaan kestämään aikaa. Muutamalla näyttävällä valaisimella on helppo päivittää sisustus uuden näköiseksi. Kannattaa rohkeasti valita värejä.

Valolla kohti kodikkuutta