Vanhojen ulkoseinien lisäeristäminen

 
Vanhojen ulkoseinien lisäeristäminen

Teksti: Rakennustekniikan professori Juha Vinha, TTY Kaavakuvat: Elina Soininen

Vanhojen ulkoseinien lisäeristämiseen tarvitaan rakenteen kosteusteknisen toiminnan tuntemista ja huolellista toteutusta

Vanhaa ulkoseinärakennetta lisäeristettäessä sen lämpö- ja kosteustekninen toiminta muuttuu. Tämä voi aiheuttaa kosteusvaurioriskin rakenteeseen, jos eristys tehdään rakenteeseen väärällä tavalla. Vanhassa rakenteessa voi olla myös kosteusvaurioita, jotka pitää korjata samassa yhteydessä, kun lämmöneristystä parannetaan. Korjausta varten on tärkeätä valita myös oikeat rakennusmateriaalit, jotka sopivat kyseiseen korjaustilanteeseen. Seinärakennetta lisäeristettäessä pitää samalla parantaa myös sen ilmatiiviyttä. Korjauksen toteutukseen vaikuttaa luonnollisesti myös korjaustyön kustannukset, jolloin joudutaan pohtimaan eri vaihtoehtojen kannattavuutta.

Pääsääntönä ulkoseinärakenteiden lisäeristyksessä on, että rakenne eristetään ulkopuolelta hyvin vesihöyryä läpäisevällä lämmöneristeellä. Tällöin olemassa oleva rakenne siirtyy lämpimämpiin ja kuivempiin olosuhteisiin. Tämä eristystapa sopii hyvin puuverhottuihin puurunkoisiin tai hirsirunkoisiin taloihin, mutta tiiliverhoilluissa tai -runkoisissa taloissa joudutaan turvautumaan muihin ratkaisuihin.

Lisäeristyksen laittaminen seinärakenteen ulkopuolelle edellyttää myös perustusten leventämistä siten, että lisäeristyksen tarvitsema puurunko saadaan sieltä tuettua. Tämä lisää rakenteen korjauskustannuksia merkittävästi.

Eristämisen yhteydessä tulee parantaa myös rakenteen ilmatiiviyttä esimerkiksi laittamalla rakenteen sisäpuolelle uusi höyryn-/ilmansulku ja/tai tiivistämällä rakenteen ilmavuotokohtia joustavalla uretaanivaahdolla tai tiivistysmassalla. Samalla on kuitenkin varmistettava, että rakennuksessa säilyy riittävä ilmanvaihto. Jos ilmanvaihtoa ei muuteta koneelliseksi tulo-/poistoilmanvaihdoksi, tulee seiniin tai ikkunoiden yhteyteen järjestää riittävät korvausilmakanavat.

Sisäpuolinen eristys voi lisätä kosteusriskejä

Ulkopuolisen lisäeristyksen aiheuttamien kustannusten ja merkittävän työmäärän vuoksi seinärakenteita halutaan usein lisäeristää sisäpuolelta. Tämä ratkaisu heikentää kuitenkin rakenteiden kosteusteknistä toimintaa, koska olemassa oleva rakenne siirtyy kylmempiin ja kosteampiin olosuhteisiin.

Siksi sisäpuolisen eristyksen tulee olla ohut, ja samalla on kiinnitettävä erityistä huomiota rakenteen ilmatiiviyteen, jotta kosteaa sisäilmaa ei pääsisi rakenteeseen vuotokohtien kautta. Hyvän ilmatiiviyden toteuttaminen on kuitenkin haasteellista muiden muassa välipohjien kohdalla, joiden kautta ilma voi päästä virtaamaan seinärakenteeseen. Ilmatiiviyden varmistamiseksi rakenteille on hyvä tehdä korjauksen jälkeen painekoe ja lämpökuvaus, joilla voidaan havainnoida ilmavuotokohtia.

Purueristeisen ja hirsirakenteisen ulkoseinän lisäeristäminen

Suositeltava ratkaisu on lämmöneristää purueristeinen ja hirsirakenteinen ulkoseinä aina ulkopuolelta. Olemassa olevasta seinästä poistetaan ulkoverhous ja korvataan mahdolliset kosteusvaurioituneet laudat ja hirret uusilla. Rakenteen ilmanpitävyyttä voi parantaa laittamalla vanhan seinän ulkopintaan erittäin hyvin vesihöyryä läpäisevän ilmansulkukalvon, esimerkiksi paperikalvon. Tämä on hyvä ratkaisu varsinkin hirsiseinässä, jos hirren sisäpinta jää näkyviin sisälle eikä ilmansulkua voida laittaa sisäverhouksen taakse.

Vanhan rakenteen ulkopuolelle tehdään puusta lisärunko, jossa käytetään lämmöneristeenä avohuokoista lämmöneristettä. Sen ulkopuolelle laitetaan hyvin lämpöä eristävä tuulensuoja (vähintään 25 mm paksu huokoinen kuitulevy tai mineraalivillaeriste). Ulkopintaan tehdään ulkoverhous ja sen taakse tuuletusrako samalla tavoin kuin uudisrakennuksen puurunkoakin tehtäessä.

Jos lämmöneristys tehdään sisäpuolelle, sen suositeltava enimmäispaksuus on avohuokoisia lämmöneristeitä (mineraalivillat ja puukuitueriste) käytettäessä 50 mm ja solumuovieristeitä käytettäessä 30 mm. Solumuovieristeitä ei tule käyttää hirsitaloissa, koska rakenteiden muodonmuutokset ja painumat aiheuttavat herkästi saumavaahdotuksiin halkeamia.

Sisäpuolisen avohuokoisen lämmönerityksen sisäpuolelle tulee laittaa riittävän vesihöyrynvastuksen omaava höyrynsulku, joka voi toimia samalla rakenteen ilmansulkuna. Jos lisäeristys on enintään 50 mm, höyrynsulkuna voidaan käyttää myös paperipohjaista ilmansulkua, jolla on kuitenkin jonkin verran vesihöyrynvastusta, esimerkiksi muovitiivistyspaperi.

Höyrynsulun vesihöyrynvastuksen minimiarvoja hirsiseinien sisäpuoliselle lämmöneristykselle on esitetty Rakennusten veden- ja kosteudeneristysohjeissa (RIL 107–2012). 100 mm paksuille puruseinille voidaan käyttää samoja arvoja kuin 180 mm paksuiselle hirsiseinälle. Höyrynsulkuna tai osana sitä voidaan käyttää myös sisäverhousta, jolla on vesihöyrynvastusta (vaneri tai puupaneeli). Hyvä ilmatiiviys on tällöin varmistettava erikseen esimerkiksi erillisellä ilmansulkukalvolla.

Höyryn- ja ilmansulkukalvojen liitos- ja jatkoskohtien tiivistys toteutetaan puristusliitoksilla ruuvaamalla kahden pinnan väliin (puu ja levy) sekä käyttämällä hyvän pitkäaikaiskestävyyden ja tartunnan omaavia ilmansulkuteippejä.

Käytettäessä lisäeristykseen solumuovieristeitä eristelevyt itsessään toimivat riittävänä höyrynsulkuna. Levyjen ilmatiiviys saadaan aikaan vaahdottamalla levyjen saumat joustavalla uretaanivaahdolla. Sauman leveys tulee olla vähintään 10 mm, jotta saumalla on riittävästi muodonmuutoskykyä. Sauman sisäpintaan voidaan laittaa lisäksi vielä ilmansulkuteippi, jolla on riittävä tartuntakyky solumuovieristeen pintaan.

Tiiliverhottujen ja -runkoisten ulkoseinien lisäeristäminen

Tiiliverhottujen ja -runkoisten ulkoseinien lisäeristäminen on ongelmallista, koska tiiliverhouksen ulkopuolelle ei voi laittaa lisäeristystä. Toisaalta eristystä ei tule laittaa myöskään sisäpuolelle, koska rakenteen kosteustekninen toiminta heikkenee silloin merkittävästi alkuperäisen rakenteen viilentyessä.

Tiiliverhotun seinän kosteusteknistä toimintaa heikentää tiiliverhoukseen imeytyvä viistosade, joka siirtyy kuivuessaan diffuusion avulla myös sisälle päin rakenteeseen. Vanhoissa tiiliverhotuissa rakenteissa kosteutta siirtyy ulkoverhouksesta rakenteen sisään yleensä myös kapillaarisesti, koska verhouksen takana ei ole tuuletusväliä tai se on täyttynyt laastipurseista. Tästä syystä vanhoissa tiiliverhotuissa ulkoseinissä esiintyy usein kosteusvaurioita ja erityisen ongelmallinen on tiili-villa-tiiliseinä, josta puuttuu yleensä tuuletusrako kokonaan.

Tiiliverhottujen ulkoseinien lisäeristystä mietittäessä onkin syytä aina ensimmäiseksi tarkistaa rakenteen kosteustekninen kunto. Tiili-villa-tiiliseinän osalta tilanne on käytännössä aina se, että rakenne tulee samalla korjata myös muuten, koska lämmöneristeet ovat yleensä kosteusvaurioituneet seinän alaosassa. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jää ulkoverhouksen purkaminen ja vanhojen mineraalivillojen poistaminen rakenteesta.

Jos rakenteen perustuksia ei levennetä, on rakenteen uusi lämmöneristys tehtävä samaan tilaan kuin aiempikin eristys. Lisäeristys saadaan käyttämällä lämmöneristeenä polyuretaania, jonka lämmönjohtavuus on mineraalivillaa pienempi. Levyjen ohella rakenteessa voidaan käyttää myös ruiskutettavaa polyuretaania. Polyuretaanieristyksen käyttö parantaa samalla myös rakenteen ilmatiiviyttä. Muuraussiteiden paikat ja asentaminen tulee ottaa eristystä laitettaessa huomioon. Lämmöneristeen ja uuden tiiliverhouksen väliin tulee jättää ilmarako, joka saadaan aikaan käyttämällä verhouksessa kapeampaa julkisivutiiltä.

Myös tiiliverhotun puurunkoisen seinän lisäeristäminen edellyttää käytännössä ulkoverhouksen purkamista. Jos korjatussa rakenteessa käytetään edelleen mineraalivillaeristettä, lisäeristyksen aikaansaaminen edellyttää rakenteen paksuntamista ja samalla myös perustusten leventämistä. Tällöin on sitten jo yleensä helpompaa korvata tiiliverhous kokonaan esimerkiksi puuverhouksella. Seinän leventäminen mahdollistaa esimerkiksi eriytetyn puurungon käyttämisen rakenteen sisä- ja ulkopuolella, jolloin rungon kylmäsiltavaikutus pienenee.

Tiiliverhottujen ulkoseinien perustusratkaisut

Muiden haasteiden lisäksi tiiliverhotuissa ulkoseinissä on yleensä kosteusteknisesti ongelmallisia perustusratkaisuja kuten valesokkeleita ja reunavahvistettuja laattoja.

Valesokkelirakenteessa sokkelin sisäpuoliset puurakenteet ovat yleensä lahonneet tai muuten vaurioituneet, koska ne sijaitsevat kylmän sokkelirakenteen muodostamassa kolossa. Tärkeimmät korjattavat asiat näissä rakenteissa ovatkin puurungon nostaminen valesokkelin yläpinnan tasoon ja perusmuurin lämmöneristäminen ulkopuolelta.

Valesokkelin takana olevaa puurunkoa on korjattu aiemmin myös nostamalla puurungon alapää esimerkiksi kevytsoraharkon avulla lattian yläpinnan tasoon. Tämä ei välttämättä kuitenkaan takaa toimivaa rakennetta, jos kosteutta pääsee nousemaan betonia pitkin valesokkelin sivussa kiinni olevaan puurakenteeseen. Sen vuoksi turvallisinta onkin nostaa puurakenteen alapää valesokkelin yläpinnan yläpuolelle esimerkiksi teräsprofiilien avulla ja täyttää niiden välit kovalla solumuovieristeellä. Sisälevytyksen ja jalkalistan kiinnittämiseksi sekä höyrynsulun jatkoskohtaa varten eristelevyyn täytyy kuitenkin kiinnittää tukipuu esimerkiksi vaahdottamalla. Sisäpinnan höyrynsulku tulee ulottaa valesokkelin pohjalle asti.

Sokkelirakenne on ulkoseinän merkittävin kylmäsiltakohta, jolloin pelkästään sitä korjaamalla voidaan rvähentää rakennuksen energiankuluitusta ja parantaa lämpöviihtyvyyttä merkittävästi. Monesti saatetaankin korjaus tehdä pelkästään siihen, koska tiiliverhouksen purkaminen ja uuden rakenteen tekeminen on työlästä ja kallista.

Sokkelin ulkopuolinen eristys aiheuttaa kuitenkin sen, että sokkeli tulee paksummaksi kuin ulkoseinä, mikä ei ole ulkonäöllisesti paras vaihtoehto. Toisaalta ilmastonmuutoksen edetessä viistosateet julkisivuille lisääntyvät ja tiiliverhouksen takana oleva rakenne joutuu yhä voimakkaammille kosteusrasituksille alttiiksi, jolloin koko seinän korjaaminen ja lisäeristäminen on suositeltavaa.

Reunavahvistetussa laatassa oleva halkaisueriste on ollut usein mineraalivillaa, joka on vaurioitunut ja vettynyt ajan mukana. Tässä tapauksessa seinän korjaamisen lisäksi halkaisueriste tulee vaihtaa ja laittaa tilalle esimerkiksi ruiskutettavaa polyuretaania. Tiili-villa-tiiliseinässä sisempi tiiliseinä lähtee yleensä alalaatan päältä, jolloin maasta voi nousta kapillaarisesti kosteutta tiiliseinään. Tätä voidaan korjata eristeen vaihdon yhteydessä injektoimalla tiiliseinän alapäähän kapillaarisen kosteuden nousun estävää ainetta. Reunavahvistetun laatan ulkopuolelle tulee laittaa vielä patolevy, joka ehkäisee maasta tulevan kosteuden imeytymistä betonirakenteeseen.