Veden suodatus ja suodattimet kotitalouksille

 
  • Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio

Vesi on tärkein peruselintarvikkeemme. Se on fysikaalisilta ja kemiallisilta ominaisuuksiltaan erityinen aine ollen samalla elinympäristö. Koska vesi on moninaisesti vuorovaikutteinen, määritellään juoma- ja talousveden laatuvaatimukset laissa. Tekniset menetelmät määräyksien täyttämiseksi ovat kunnallinen vedenkäsittelyprosessi, säilytys- ja jakelutekniikka sekä tarvittaessa kotitalouksissa esimerkiksi veden pehmentäminen, kemikaaliton desinfiointi ja suodattaminen. 

Terveydensuojelulain 16§:n mukaan talousvedellä tarkoitetaan kaikkea vettä, joka on tarkoitettu juomavedeksi, ruoan valmistukseen tai muihin kotitaloustarkoituksiin riippumatta siitä, toimitetaanko se jakeluverkon kautta, tankeissa, pulloissa tai säiliöissä. Talousvedellä tarkoitetaan myös kaikkea vettä, jota käytetään elintarvikealan yrityksissä elintarvikkeiden valmistukseen, jalostukseen, säilytykseen ja markkinoille saattamiseen.
 
Terveydensuojelulain 17§:ssä ja STM:n asetuksessa, jolla jälkimmäisellä myös toimenpannaan pääasiallisesti juomavesidirektiivi, määritellään talousveden laatu: Talousvedessä ei saa olla pieneliöitä tai loisia tai mitään aineita sellaisina määrinä tai pitoisuuksina, joista voi olla vaaraa ihmisten terveydelle.

Juoma- ja talousveden saanti Suomessa 

Lähes 4,5 miljoonaa suomalaista on yleisten vesilaitosten piirissä. Noin 0,7 miljoonaa meistä elää pienten vesiyhtymien, osuuskuntien tai omien kaivojen varassa. Yksityisiä kaivoja maassamme on noin 300 000 kappaletta. Valvottavia yli 50 asukasta palvelevia vedenottamoita on yhteensä noin 1500. Suuri osa näistä on pieniä pohjavedenottamoita, joissa vettä ei käsitellä suodatusta kummemmin. 

Talousveden valmistukseen käytetään pohjaveden lisäksi pintavettä. Sen laatu on yleensä pohjavettä huonompi ja vaihteleva, jonka vuoksi vesilaitoksilla käytettävät prosessit ovat monimuotoiset: Ensin vesi siivilöidään. Veden pH-arvo säädetään esimerkiksi kalkilla sopivaksi saostusvaihetta varten, jossa eloperäinen aines eli humus eriytetään vedestä alumiini- tai rautasuoloilla. Saostuma erotetaan joko isoissa laskeutusaltaissa tai näitä pienemmissä flotaatioyksiköissä. Flotaatiossa lika-aine nostetaan pienten ilmakuplien kanssa veden pintaan ja kaavitaan pois. Jäljelle jääneet kiintoainehiukkaset poistetaan vedestä hiekkasuodattimilla tai monikerrossuodattimilla. Lopuksi pintaveteen lisätään klooria, kloramiinia, klooridioksidia tai otsonia erilaisten taudinaiheuttajien varalta. Desinfiointia voidaan tehdä myös ultraviolettivalolla. 

Pohjaveden käsittely on yksinkertaisempaa. Useimmiten riittää pelkkä happamuuden säätö. Mikäli pohjavedessä on rautaa, se saadaan usein poistetuksi ilmastuksen ja suodatuksen avulla. Fluorin poistaminen on hankalampaa. Se saostetaan alumiinisuoloilla, absorptoimalla se alumiinioksidiin tai käyttämällä käänteisosmoosia. Radon voidaan poistaa ilmastamalla tai aktiivihiilisuodatuksella.

Veden laatu kunnallisverkossa 

Veden laatu Suomessa on siis hyvä kun se lähtee kunnallisesta vedenpuhdistamosta kuluttajalle. Joskus vesi ei kuitenkaan ole aivan niin raikasta ja ”maittavaa” kuin sen olettaa saattaisi. Makuhaitat voivat johtua puhdistusmenetelmistä. Maku voi muuttua myös siksi, että vesi matkaa laitoksilta juomalasiin paikoin ikääntyneitä putkia pitkin. Niistä saattaa liueta veteen saostumisjätettä. Näistä voi aiheutua myös värivääristymiä tai vedessä voi uiskennella hiukkasia. 

Laatuvettä omasta kaivosta vesilasiin 

Omaan kaivoon perustuva vesitalous on miniatyyritoisinto kunnallisverkosta. Veden laatuun ja ominaisuuksiin vaikuttavat niin ympäristössä tapahtuvat muutokset kuin kaivojen ja putkistojen kuntokin. Vesi on ”lahjomaton” liuotin ja monet meistä ovat kokeneet, kuinka rintamamiestalojen putket ovat ruostuneet niin huonoon kuntoon, että juomavesi ei enää ole odotetun makuista tai edes kirkasta. Joissakin olosuhteissa vedenjakelulaitteisiin voi syntyä myös epätoivottua ja terveydelle haitallista mikrobikasvustoa. 

Ongelma voi piillä myös kodin kaivossa, johon voi päästä suodattamatonta pintavettä ja epätoivottuja mineraaleja esimerkiksi kaivon huonon kunnon vuoksi. Esimerkiksi suodattava hiekka ”syöpyy” ajan mittaan pois kaivannon ympäriltä ja pohjalta ja humuspitoinen vesi voi näin päästä kaivoon. Pintavesiä voi joutua kaivoon esimerkiksi runsaiden sateidenkin vuoksi ja lumen sulaessa keväällä. Tuloksena on aina eloperäisten ainesten lisääntyminen ja veden värjääntyminen.

Kaivon vettä voivat rasittaa myös geologiset ja alueen maankäytön muutokset. Kaivovesi on alttiina mm. erilaisille pohjaveteen liuenneille aineille, jotka voivat maustaa, hajustaa tai muuten muuttaa veden koostumusta. Syitä tähän voivat olla avohakkuut ja louhintatyöt. Avohakkuiden vuoksi metsän kasvillisuuteen perustuvan suodatusjärjestelmän rikkoutuminen voi johtaa kohonneisiin rauta- ja mangaani-humuspitoisuuksiin, jotka tärvelevät juomaveden ja pikkuhiljaa myös vesijohdot. Myös louhinta-, ojitus- ja maansiirtotyöt voivat aiheuttaa pohja- ja pintavesien sekaantumisen.

Porakaivot ovat luku sinänsä. Syvältä maan uumenista saatavassa vedessä voi olla kylkiäisinä erilaisia epätoivottuja ominaisuuksia, kuten radonia ja rikkivetyjä. Vesi voi löyhkätä esimerkiksi mätänevälle kananmunalle ilman näkyvää syytä. Kyseessä ovat silloin rikkivedyt. Porakaivojen vesissä voi olla myös liian suuria pitoisuuksia rautaa ja mangaania. Jos porakaivo on jostain syystä puhkaistu merenrannan läheisyydessä makean pohjavesikerroksen lävitse suolaisen veden kerrokseen, voi vedessä olla myös suolaa. Laatunsa ja kemialliset ominaisuutensa muuttanut vesi voi olla haitallinen vesijohdoille muuttaen edelleen juomaveden koostumusta korroosion takia. Veden laatupulmiin löytyy kuitenkin yleensä aina apu. Joskus on korjattava tai uusittava koko kodin vesitekniikka, mutta asiaa voi auttaa erilaisten suodattimin ja hapettimin. 

Huomionarvoista on, että suunniteltaessa omakotitalojen, ja miksipä ei myös pari-, rivi- ja kerrostalojenkin vesijärjestelmiä, tulisi ottaa huomioon veden suodattimien ja niihin liittyvien teknisten laitteiden asennustilan tarve.

Aika ajoin kannattaa katsastaa vesi ja kaivo! 

Omasta avo- tai porakaivosta vetensä ottavan on seurattava kaivonsa ja vesijohtojensa kuntoa ja veden laatua. Analyysin perusteena voivat olla myös ympäristössä tapahtuneet muutokset. Veden laatu pitää tarkastaa niin kaivosta kuin kraanan päästä, jotta selviää missä mahdollinen vika piilee ja mitä pitää tehdä. Hyvän analyysin ja ammattilaisen neuvojen pohjalta on helpompi tehdä toimintapäätökset. 

Vesinäytteet tutkitaan elintarvikelaboratoriossa, kunnan vesilaboratoriossa tai Geologian tutkimuskeskuksen geolaboratoriossa. Lisätietoa asiasta on saatavilla valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelusta ja alueellisista ympäristökeskuksista. Myös kunnat antavat neuvoja ja suodattimien valmistajatkin antavat teknistä neuvontaa jossain määrin. 

Miksi vedensuodattimia tarvitaan myös kotitalouksissa 

Kotitalouksienkin vesissä voi olla ei toivottuja epäorgaanisia yhdisteitä tai orgaanista jätettä tai eliöitä, jotka todennetaan veden tutkimuksissa. Asiat, joita vedestä etsitään, voivat olla hyvinkin toisistaan eroavia perustuen veden kemiaan ja fysiikkaan. 

Seuraavassa joitakin epätoivottuja veden ominaisuuksia tai pitoisuuksia: 

Radon on radioaktiivinen kaasu, jota esiintyy maaperässä. Se on suurina määrinä terveydelle vaarallista. Radonia voi esimerkiksi päästä huoneilmaan porakaivoveden mukana. Porakaivovettä käyttää vakituisesti arviolta 200 000 suomalaista. Porakaivoveden radonpitoisuudet ovat Etelä-Suomessa suurempia kuin muualla maassa. Yksittäisiä korkeita radonpitoisuuksia on kuitenkin tavattu joka puolella Suomea. Arviolta noin 20 000 suomalaista käyttää porakaivovettä, jonka radonpitoisuus ylittää 1000 Bq/l. Säteilyturvakeskus suosittelee yksityisille kaivoille radonpitoisuuden pienentämistä, mikäli veden radonpitoisuus ylittää 1000 Bq/l. 

Uraani on myös maaperässä oleva radioaktiivinen aine, joka aiheuttaa terveydellisiä haittoja. Uraania esiintyy Suomessa useilla paikkakunnilla ja on usein, mutta ei suinkaan aina, samanaikaisesti radonin kanssa esiintyvä aineosa porakaivovesissä. Uraanin enimmäispitoisuutta ei Suomessa ole vielä määritelty, mutta mitattaessa radonpitoisuutta olisi suositeltavaa mitata myös uraanipitoisuus, mikäli radonpitoisuus on kohollaan. Lisätietoa antaa Suomen säteilyturvakeskus (STUK). 

Aggressiivinen hiilihappo aiheuttaa veden happamoitumisen. Hapan vesi voi olla ulkoisesti pettävän hyvänlaatuista esim. värin ja hajun osalta. Se voi kuitenkin syövyttää metalliputkia aiheuttaen vesivahinkoja ja värjääntymistä, joka johtuu happamaan veteen liuenneista aineista kuten kuparista. 

Rauta ja mangaani aiheuttavat myös värjääntymistä ja ne tukkivat vesijohdot ajan kuluessa. Raudan oksidi (eli ruoste) on humuksen ohella kaivojen yleisin epäpuhtaus. Rautamäärän ylittäessä pitoisuuden 1 mg/l vesi alkaa maistua

pistävän metalliselta ja vedessä esiintyy mahdollisesti sakkaa. Jo pienemmät pitoisuudet aiheuttavat värjäytymiä saniteettitiloissa ja pyykissä. Suuret rautamäärät voivat tukkia vesilaitteita, ruostuttaa putkia ja värjätä tiskit ja pyykin. Juomavedessä ei saa olla rauta(II) yli 0,2 mg/dm3. Mangaani esiintyy tavallisesti yhdessä raudan kanssa, mutta myös yksinään. Mangaanin haitalliset ominaisuudet ovat samat kuin raudalla, mutta jo pienemmissä pitoisuuksissa. Mangaani -bakteerien hajoamistuotteena muodostuva tumma saostuma on nokimaista ja helposti tahraavaa.

 
Fluoridi, F-.  Raja-arvo on 1,5 mg/l.Fluoridia pidetään ihmiselle välttämättömänä hivenaineena. Liiallinen fluorin saanti aiheuttaa hammaskiilteen muodostumishäiriön, hammasfluoroosin. Tämä on todettavissa pienellä osalla väestöä, jonka juomaveden fluoridipitoisuus on hampaiden muodostumisaikana ollut yli 1,5 mg/l. Runsas fluorinsaanti aiheuttaa muutoksia myös hohkaluun rakenteessa lisäten luun murtumisherkkyyttä, jonka vuoksi katsotaan, ettei aikuisenkaan tulisi juoda vuosikausia vettä, jonka fluoridipitoisuus on yli 2 mg/l.

Alueilla joiden vesilaitosten tai kaivon jakaman veden fluoridipitoisuus ylittää 1,5 mg/l, tulisi imeväisikäisten lasten vedensaanti toteuttaa muilla tavoin. 

Fosfaattia esiintyy aina vedessä mm. sen pH-arvosta riippuen. Ihmisen omat toimet ovat aiheuttaneet fosfaattien määrän kasvua. Maataloudessa lannoitteiden hallitsematon hajoaminen, pesuaineiden joutuminen vesistöihin ja puhdistamattomat jätevedet yleensä jouduttavat fosfaattipitoisuuksien kohoamista. Liiallinen fosfaattien määrä vedessä johtaa mm. fotoplanktonin määrän kasvuun, veden hapettomuuteen ja ekologisten järjestelmien romahdukseen. Suurin määrä fosfaattia juomavedessä saa olla 2,2 mg/dm3

Kuparia puhtaassa luonnon vedessä ei ole lainkaan tai erittäin pieniä määriä. Kupari on yleensä peräisin putkistosta, josta veden alhainen pH saa sitä liukenemaan. Kuparia on myös kasvinsuojeluaineissa. Juomavedessä kuparia saa olla korkeintaan 0,1 mg/dm3. Kupari maistuu juomavedessä metalliselta ja veteen liuennut kupari voi värjätä pesuhuoneen saniteettikalusteiden posliinipintoja vihertäväksi. Kuparisen pesuveden käyttö voi johtaa myös hiusten värjääntymiseen ja kuparin hajoamista edistävän veden alhainen pH voi aiheuttaa ihoärsytystä. 

Ammoniumia (NH4 + ja NH4 – N) syntyy luonnossa valkuaisaineiden hajotessa. Ammoniumia voi joutua juomaveteen, jos esimerkiksi kaivoveteen on yhteys kaatopaikalta, maatalouden AIV-järjestelmästä, lantaloista tai jokin mätänevä organismi on joutunut kaivoveden lähelle ja kosketuksiin sen kanssa. WHO (1971) on määritellyt, ettei ammoniumia saa olla juomavedessä ylitse 0,05 mg/dm3. Ammoniumin esiintyminen on aina merkki epähygieenisyydestä ja varoitus sinänsä. 

Nitriitti on välituote ammoniumin ja nitraattien synnyssä. Jos nitriittiä löytyy vesinäytteestä, on suodattimien hankinnalle hyvät syyt. Jo 0,005 mg/l voi kertoa veden saastuneisuudesta. Nitriittejä ei saa esiintyä lainkaan juomavedessä.  

Arseeni (As) kaivovedessä

Arseeni on maa- ja kallioperässä oleva alkuaine, joka liian suurina saantipitoisuuksina on terveydelle haitallinen aine. WHO:n asettama juomaveden arseenin enimmäispitoisuus eli raja-arvo kaivovedessä on 10 mikrogrammaa litrassa (µg/l). Tämä raja-arvo on voimassa myös Suomessa. Tavanomainen pitoisuus kaivovedessä maassamme on alle 0,1 µg/l.

Korkeita arseenipitoisuuksia maaperässä ja pohjavedessä on todettu olevan laajoilla alueilla koko Kaakkois-, Etelä- ja Lounais-Suomessa. Eniten arseenia on Tampereen ja Hämeenlinnan alueilla sekä Kittilässä. Näillä alueilla on myös riski sille, että porakaivossa esiintyy arseenia yli raja-arvon.

 

Lähes kaikki haittatekijät ovat poistettavissa 

Koska vesi on tärkein elintarvikkeemme, olisi syytä ajoittain tutkituttaa oman kaivon veden laatu. Vesianalyysin perusteella voivat kunnan terveysviranomaiset, laboratorion henkilökunta, ympäristökeskukset ja alan yritykset antaa lisätietoa mahdollisten puhdistuslaitteiden hankinnassa. Edellä esitetyt veden haittatekijät ovat vain osa niistä terveydellisistä tai esteettisistä tekijöistä, jotka esiintyvät talousvedessämme. Pääsääntönä voidaan kuitenkin todeta, että lähes kaikki haittatekijät ovat poistettavissa kohtalaisin kustannuksin nykypäivän tekniikalla. Lisää tietoa saa edellä mainittujen tahojen lisäksi alan julkaisuista sekä esimerkiksi ympäristökeskusten ja yritysten kotisivuilta.