ARTIKKELI: Eko, ekompi, Pinewood – Materiaali-ihme Mäntsälästä

Pinewood Stables Oy on 80 hehtaarin luomuviljelytila Pohjois-Mäntsä­lässä, Saaren kylässä. Luomuheinän ja -kauran viljelyn lisäksi Pinewood Stables kasvattaa hevosia ja järjestää ratsastuskursseja. Kurssilaisia ja matkailijoita varten tilan pihapiiriin on noussut majoitusrakennus, jonka rakenteita ja talotekniikkaa voi kutsua ekologisiksi tarkemmankin tutkimuksen jälkeen.

Pitkänomaisen majoitusrakennuksen pohjan pinta-ala on 185 neliötä. Kuutioita on lähes tuhat, joten huoneisiin on voitu rakentaa parvia, joiden myötä neliöt nousevat yli 200:n.

Pääsisäänkäynti on rakennuksen keskellä pohjoisseinällä. Eteistila on iso ja valoisa, ja sen yhteydessä on esteetön wc. Itäpäädyssä on 50-neliöinen tupa kokouksia ja juhlia varten. Tilassa on myös kirjastonurkka ja sata vuotta vanha kakluuni Pohjolan tilan päärakennuksesta. Kakluunin sisälle on muurattu uudet tulitiilet, joilla lämmönlähteen energiatehokkuutta on saatu parannettua.

Tuvan pariovet on hankittu Eliel Saarisen suunnittelemalta Helsingin pää­rautatieasemalta, jota korjataan hotelliksi ja jonka ylimääräisiä materiaaleja huutokaupattiin halukkaille.

Itäpäädyssä on myös sviitti, jossa on oma kylpyhuone ja suuri makuuhuone.

Länsipäädyssä on kolme vierashuonetta. Niissä on omat wc:t ja lasiovi, josta pääsee taloa kiertävälle terassille ja luontoon. Vierashuoneissa tilan korkeus on otettu hyötykäyttöön makuuparviksi.

Länsipäädysssä on myös sauna ja takkahuone, josta on näkymät talleille, laitumille ja ilta-aurinkoon.

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin toisen vuoden opiskelijat ovat suunnitelleet sisustuksen värejä, valaistusta ja kiintokalusteita.

Rakennuttaja Tiina Ahlqvist Pinewood Stables Oy:stä toteaa, että ekologisuuteen panostaville majoitustiloille on kysyntää.

– Meillä on esimerkiksi pitkä lista japanilaisia, jotka etsivät ekotaloa Suomessa yöpymiseen. Helsinki-Vantaalle tuleville Mäntsälä on hyvä paikka pysähtyä ennen jatkamista pohjoisemmaksi, Ahlqvist sanoo.

Talo luonnon ehdoilla

Kun jo yrityksen nimessä on lupaus mäntymetsästä, rakennus asteltiin tontille niin, ettei yhtään isoa mäntyä kaadettu.

Kaikissa materiaalivalinnoissa tärkeintä on ollut energiatehokkuus ja eko­logisuus.

– Materiaalit ovat luonnonmukaisia, pääosin suomalaisia ja lisäksi mahdollisimman läheltä hankittuja, Tiina Ahlqvist kertoo. Ahlqvistin mukaan ensin mietittiin rakennusmateriaaliksi hirttä.

– Mutta lamellihirsissä on liimaa, ja pelkkahirsistä rakennettu runko painuu, hirret halkeilevat eikä niillä saisi riittävää energiatehokkuutta ilman lisäeristämistä.

Vastaus löytyi Toholammelta, jossa Aalto Haitek Oy on kehittänyt aaltoprofiilisista, lämpökäsitellyistä puunkappaleista rakennettavan liimattoman, kantavan rakenteen seiniin ja kattoon. Ratkaisun nimi on WLT, Wave layered timber.

– Palikat kiristetään toisiinsa terästangoilla, tämä on tosielämän lego-rakentamista, rakennuksen arkkitehti, pääsuunnittelija Richard Sirén toteaa.

– Tässä pilottihankkeessa kokeiltiin WLT-rakentamista pala palalta, mutta tämän kokoluokan rakennuksissa kannattaisi asentaa valmiita WLT-elementtejä, Sirén sanoo.

WLT-rakentaminen pala palalta on työvaltaista: työmaalla tehdään paljon, mutta työ ei ole vaikeaa, se hoituu vaikka talkoilla.

– WLT:llä saadaan liimaton massiivipuurakenne, joka mahdollistaa myös kaarevat muodot. Tuote skaalautuu joka suuntaan, tulevaisuudessa toivottavasti puiseksi pilvenpiirtäjäksi asti, Sirén sanoo.

Ahlqvistin ja Sirénin mukaan WLT:stä saatiin nopeasti majoitusrakennuksen ulkovuori ja vesikatto valmiiksi, minkä jälkeen voitiin keskittyä eristämiseen ja muihin sisätöihin sateelta suojassa.

Rakennuksen ulkovuori on pesty lipeää ja luonnollista säilöntäainetta sisältävällä aineella, jotta puu säilyisi puunvärisenä mahdollisimman pitkään. Jatkossa hoidoksi riittää ruiskutus samalla aineella kerran vuodessa.

Paksut, hengittävät ja hygroskooppiset rakenteet

Seinä-, lattia- ja kattorakenteisiin on valittu luonnonmukaisia, hengittäviä materiaaleja. Rakenteet ovat hygroskooppisia eli niiden materiaalit pystyvät sitomaan ja luovuttamaan kosteutta sisäilman suhteellisen kosteuden muuttuessa. Rakennuksessa on painovoimainen ilmanvaihto.

– Tässä rakennuksessa ei ole niin sanottuja riskirakenteita, koska rakenne pääsee kuivumaan, vaikka se sattuisi jostain syystä kostumaan. Hengittävyydellä taataan mahdollisimman terve ja pitkäikäinen rakennus, Sirén sanoo.

Seinärakenne on 60 senttiä paksu. Siinä on eristeinä olkipaaleja. Mitään kosteussulkuja ei ole käytetty.

– Olkipaali ei maksa paljon, ja se on tosi hyvä eriste. Kaikki olki ei kuitenkaan käy: se ei saa olla kosteaa, mikä vaatii paalaajalta materiaaliymmärrystä, Tiina Ahlqvist kertoo.

Paalien edessä huoneen puolella on puinen kasettirakenne, jonka kolot on täytetty savi-olki -sekoituksella. Sekoitusta on viidestä seitsemään senttiä, ja sen päällä on savi­rappaus.

– Savi syö sisäilmasta kaiken mahdollisen kosteuden ja luovuttaa sen takaisin, kun sisäilma kuivuu. Seinävaipan läpi pyrkivien kaasujen kosteus jää savikerrokseen, Richard Sirén kertoo.

Niissä tiloissa, joissa on tarvittu seinälevyä, valinta ei osunut kipsilevyyn vaan epäorgaanisista materiaaleista tehtyyn palamattomaan magnesiumoksidi- eli MGO-­levyyn, jota käytetään paljon teollisuus-ja suurkiinteistörakentamisessa.

Kattorakenteen paksuus vaihtelee 50:stä 70 senttiin. Katossa eristeenä on kuusen kutterilastua, joka Tiina Ahlqvistin mukaan pysyy kimmoisana pidempään kuin sahanpuru, ja siten säilyttää paremmin eristyskykynsä.

Talossa on porapaaluperustus: peruskallio löytyi noin metrin syvyydeltä maapinnasta. Paalutuksen ansiosta maata ei tarvinnut siirtää, joten rakennuksen ympäristö säilyi luonnontilassa.

Lattiarakenne on 50 senttiä paksu. Tuulettuvaan alapohjaan kuuluu lauta­vahvistettu teräsverkko, sen päällä tervapaperi, viisi senttiä puukuitua, 45 senttiä tiivistä paaluolkea ja tuulensuojapaperi. Sen päällä on putkiasennuksia varten laudoitus, jonka välit on täytetty puukuidulla, sitten kuitukipsilevy, jossa on 80 prosenttia kipsiä ja 20 prosenttia paperikuitua, ja lattialämmitysputket. Kokonaisuus on katettu savivalulla, jonka pinta on kyllästetty pellavaöljyllä.

Hevoslähtöinen lämmitysjärjestelmä

Rakennuksen lämmitysjärjestelmä on Tiina Ahlqvistin innovaatio, joka toteutui ja toimii, vaikka alan asiantuntijat sanoivat aluksi, ettei se ole mahdollista. Ahlqvist kuvaa järjestelmää versioksi maalämmöstä.

Lämpö kerätään hevostallin lantalasta, se on siis hevosenlannan kompostoinnista syntyvää lämpöä. Lantalan pohjan betonivalussa on lämmönkeräys­putket, joissa kulkeva neste siirtää lämmön hevostallin lämpökeskukseen, josta on lämpö­kanaalit uuteen majoitusrakennukseen.

– Hevosvoimalan lämmöllä lämmitetään tallin ja majoitusrakennuksen tilat sekä esilämmitetään lämmin käyttövesi. Majoitusrakennus tarvitsee lämmitystehoa 4–5 kilowattia ja lantalasta saadaan 3–7 kilowattia. Teemme vielä testauk­sia, miten voimme parantaa hevosvoimalan hyödyntämistä, Ahlqvist kertoo.

– Tällä hetkellä varavoimana on sähkö, mutta kun majoitusrakennuksen tehon­tarve varmistuu, haetaan suoralle sähkölle vaihtoehto esimerkiksi aurinko­paneeleista, hän jatkaa.

Lämpöä jaetaan majoitustiloihin lattialämmitysputkistolla.

Hevosvoimalan ensimmäinen versio toteutettiin jo vuonna 2004, ja järjestelmää on kehitetty vuosien myötä. Ratkaisu on Ahlqvistin mukaan toiminut varmasti ja ilman huoltoa.

Hevostallissa on myös biopuhdistamo, jossa on kapasiteettia ottaa vastaan myös majoitusrakennuksen jätevedet toiminnan alkuvaiheessa. Majoitusrakennuksen omaksi puhdistamoksi on suunniteltu pajupuhdistamoa. Pajupuhdistamo on bio­loginen jätevedenpuhdistamo, joka käyttää kasvavia pajuja vedenpuhdistukseen. Ennen puhdistusta jätevedestä on poistettu erikseen käsiteltävä kiintoaines saostussäiliöön. Järjestelmästä ei synny jätevesipäästöjä. Lopputuotteena syntyy paju­biomassaa, jota voi käyttää polttopuuna tai maanparannuksessa.

Tiina Ahlqvistin mukaan pajupuhdistamossa on muutama merkittävä ero verrattuna tutumpaan maasuodattamoon. Pajupuhdistamo on erittäin pitkäikäinen, koska se uudistaa itseään: pajujen juuret muokkaavat maata lisäten siihen biomassaa. Maamassaan ei kerry ylenmäärin ravinteita, koska ravinteet sitoutuvat pajujen biomassaan ja palaavat korjattavien pajujen mukana takaisin kiertoon.

Teksti: Jaana Ahti-Virtanen

Kuvat: Vesa Voitto Sakari

6 3 2020