ARTIKKELI: Julkisivu tarvitsee säännöllistä huoltoa: lisäeristämiseen tarvitaan asiantuntijaa

Jos pinnan suojaava vaikutus menetetään, saattaa vesi päästä tunkeutumaan julkisivupinnan alla olevaan ulkoseinärakenteeseen. Märät lämmöneristeet eivät eristä suunnitellulla tavalla. Lisäksi jäätyessään vesi saattaa vaurioittaa kantavia rakenteita. Tällöin rakennuksen arvioitu käyttöikä lyhenee. Julkisivupinnat on siis syytä pitää hyvässä kunnossa.

Huolto materiaalin mukaan

Pientalon julkisivu on usein puupaneelia. Paneelin taakse on rakennettaessa jätetty tuuletusväli, jolloin julkisivu toimii kantavaa runkoa ja eristys­kerrosta suojaavana verhouksena. Vanhemmissa taloissa tuuletusrakoa ei välttämättä ole. Silloin verhous toimii ulkoseinän rakenteellisena osana muun muassa välittäen kosteutta.

Puujulkisivun maalipinta vaatii säännöllistä huoltoa. Puiden varjostamalla paikalla maali­pinta kestää huomattavasti pidempään kuin avoimella, auringolle alttiilla paikalla. Siksi myös talon pohjoissivu vaatii vähemmän huoltoa kuin auringonpuoleiset julkisivut. Maalin valintaan vaikuttaa oleellisesti se, onko julkisivurakenne tuuletettu vai ei, sekä aiemmin käytetyn maalin tyyppi. Hirsitalon maalivalinnassa kannattaa aina konsultoida asiantuntijaa.

Monessa peruskorjattavassa pientalossa on julkisivumateriaalina on asbestisementtilevy eli niin kutsuttu mineriitti. Tällaisen julkisivun purkamisessa on noudatettava asbestityöstä annettuja määräyksiä ja ohjeita.

Tiiliverhoilu kestää pientalossa yleensä kymmeniä vuosia ilman tarvetta puhdistusta suurempiin huoltotoimiin. Joskus tiilisaumojen laasti joudutaan uusimaan jo aiemmin. 1960- ja 1970-luvuilla rakennetuissa tiiliverhotuissa seinissä tiiliverhouksen sisäpuolella ei yleensä ole ilmarakoa, jonka kautta verhouksen sisäpuolelle joutunut vesi voisi valua pois rakenteesta. Myös räystäättömyys tai muuraustyön muut puutteet voivat aiheuttaa veden kulkeutumista rakenteisiin. Mahdolliset vauriot julkisivussa kannattaa korjata heti niiden tullessa ilmi.

Harkko- tai tiilirakenteiset pientalot on pinnoitettu usein rappauksella, joka yleensä on pitkä­ikäinen ja huoleton. Ennen 1970-lukua myös puutaloja rapattiin melko paljon.

Ajan myötä rappauksen vauriot näkyvät rapautumisena tai kulumisena. Rappauskerrokset saattavat rapautumisen tai lämpöliikkeen seurauksena irrota ehjinä laattoina, jolloin kerrokset ovat irti alustastaan, mutta ulkopinnastaan ehjiä. Vähäinenkin halkeilu päästää kosteuden nopeasti syvemmälle rakenteeseen ja vaurioittaa pintoja. Jos vaurioita epäillään, kannattaa teettää asiantuntijalla kuntotutkimus. Rakenteista otetaan näytekappaleita ja vaurioitumisen aste arvioidaan muun muassa laboratoriotutkimuksilla.

Pitkälle vaurioituneet julkisivupinnat joudutaan yleensä uusimaan. Julkisivupintaa uusittaessa on syytä harkita myös rakenteen alla olevien kerrosten, kuten lämmöneriste- ja tuulensuojakerrosten uusimista. Voidaan olettaa, että julkisivupinnan vaurioitumiseen johtaneet syyt ovat vaikuttaneet haitallisesti myös alempiin kerroksiin. Uutena julkisivupintana voidaan haluttaessa käyttää myös alkuperäisestä poikkeavia teknisiä ratkaisuja ja materiaaleja, kuitenkin ottaen huomioon rakennuksen ominaispiirteet.

Varsinkin rapattujen pientalojen julkisivu­korjauksiin liittyvissä esiselvityksissä ja hankkeen valmistelussa on syytä käyttää ammattitaitoisia ja luotettavia asiantuntijoita. Asia korostuu, kun kyseessä on poikkeava rakenne tai rakennushistoriallisesti tai arkkitehtonisesti merkittävä kohde.

Julkisivukorjauksella energiatehokkuutta

Pientalon lisäeristäminen on usein perusteltua, jos julkisivun korjaamiseen kuuluu vanhan pinnan purkaminen ja uuden rakentaminen esimerkiksi puulla tai asbestisementtilevyllä verhoillussa rintamamiestalossa. Myös rapattuja pintoja on mahdollista lisäeristää eristekerroksella ja uudella rappauksella.

Lisäeristämistä tukee usein asumisviihtyvyyden parantuminen. Eristekerroksen lisääminen julkisivupintaan ja ikkunoiden uusiminen ovat yleisimmät tavat parantaa ulkoseinän eristävyyttä. Energiatehokkuutta parantavat muutostyöt tulee kuitenkin suunnitella huolellisesti käyttäen asiantuntevaa suunnittelijaa.

Pääsääntö on, että lisäeristys tehdään rakennuksen ulkopuolelle, jolloin vanha rakenne lämpenee ja kuivuu. Ulkopuolisella lisälämmön­erityksellä voidaan myös katkaista rakenteissa olevat kylmäsillat. On tärkeää pitää huoli siitä, että uuden eristeen ulkopintaan tulee ilmatiivis tuulensuojakerros, esimerkiksi levyrakenne. Jos kylmä ulkoilma pääsee virtaamaan eristekerroksessa jää lisäeristämisen hyöty vähäiseksi.

Rakenteen vesihöyrynläpäisevyyden pitää lisääntyä mentäessä sisältä ulos. Sisäpinnassa on siis kaikkein tiivein materiaali. Asiantuntijan on aina arvioitava lisäeristämisen vaikutukset rakenteen rakennus- ja kosteustekniseen toimivuuteen.

Lisäeristämistä harkittaessa tulee rakennuksen energiatehokkuutta aina tarkastella kokonaisvaltaisesti ja on otettava huomioon myös taloteknisten järjestelmien toimivuus. Talotekniikan pitää toimia korjatun talon ehdoilla, ja on esimerkiksi huolehdittava esimerkiksi ilmanvaihdon korvausilman saamisesta.

Lisäeristyksen paksuus on useimmiten kompro­missi energiatalouden ja arkkitehtuurin välillä, sillä kasvava seinärakenteen paksuus on otettava huomioon räystäsdetaljeissa ja ikkuna-aukoissa. Käytettävä eriste ja eristepaksuus sekä ikkunaratkaisut tulee kussakin tilanteessa optimoida rakennuksen ja hankkeen asettamien reunaehtojen mukaan.

Julkisivuremonttiin päädytään yleensä julki­sivun korjaustarpeen perusteella. Tällöin lisälämmöneristeen tuoma säästö lämmityskustannuksissa on kustannuslaskelmissa ylimääräinen etu. Elinkaarikustannukset ja takaisinmaksuajat sekä tekniset ratkaisut ovat aina kohdekohtaisia, ja ne edellyttävät asiantuntijan laatimia laskelmia.

Teksti: Korjaustieto.fi

6 3 2020