Lapinjärvi houkuttelee ryhmärakentajia uudelle Husulanmäen alueelle

 

Kun Lapinjärven kunta tarjosi mahdollisuutta kokeilla koeasumista uudella, vasta kehittämisasteella olevalla Husulanmäen asuinalueella, Tanja Korvenmaa tarttui tilaisuuteen.

Lapinjärvi houkuttelee ryhmärakentajia uudelle Husulanmäen alueelle

 

- Haluan olla enemmän luonnossa ja vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, kuulla puiden lehtien havinaa. Husulanmäessä minua kiinnostaa upea sijainti hienossa metsässä järven rannalla sekä alueelle kehittyvä asuinalue, jonka perustana ovat yhteisöllisyys sekä ekologisuus, Tanja Korvenmaa kertoo.

 

Lapinjärven kunta kehittää Husulanmäen asuinalueesta uudenlaista yhteisöllistä ja kiertotaloutta edistävää puurakentamisen aluetta. Alue on tarkoitus rakentaa ryhmärakentamalla: alueelle etsitään henkilöitä, jotka haluaisivat rakentaa tai rakennuttaa oman vähähiilisen puutalon ryhmässä muiden kanssa. 

 

Alueelle kehitetään uudenlaista vähähiilisen rakentamisen ryhmärakennuttamismallia sekä ihmislähtöisiä ja ekologisia palveluita Resurssiviisaaksi ihmislähtöisin keinoin -hankkeessa, jota rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahastosta. Lapinjärven kunnan lisäksi hankkeessa ovat toteuttajina Aalto-yliopisto ja Laurea AMK.

 

Lapinjärvi sijaitsee noin 90 km Helsingistä itään, Porvoon ja Kouvolan puolivälissä.

 

Tanja Korvenmaa muuttaa vuodeksi Husulanmäellä olevaan mökkiin, josta on myöhemmin tarkoitus tulla uusien asukkaiden yhteiskäyttöinen tila. 

 

- Koeasumisen kautta kunta saa myös arvokasta tietoa alueen kehittämiseen. Ihmislähtöisen kunnan toimintaa ohjaavat ihmisten tarpeet ja kukapa niistä olisi paras kertomaan, ellei alueelle juuri muuttanut uusi kuntalainen, Lapinjärven kunnanjohtaja Tiina Heikka sanoo.

 

Tanja Korvenmaa järjestää kerran kuussa Husulanmäellä tutustumispäivän, jossa voi päästä opastetulle kierrokselle ja tutustua muihin alueesta kiinnostuneisiin.

 

 
 
 
 
 
 

RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään. Lue lisää...