Paikallaan muuratun takan päästöjä voi vähentää Ekomoduulilla

 
Paikallaan muuratun takan päästöjä voi vähentää Ekomoduulilla

Pislan Ekomoduulin voi asentaa myös vanhaan takkaan jossa on arina

Paikallaan muuratun takan etuna on, että sen voi räätälöidä ominaisuuksiltaan juuri omaan kotiin sopivaksi. Tähän asti tehdasvalmisteisten takkojen valttina on ollut kehittyneempi palotekniikka, joka edistää puun puhdasta palamista. Ratkaisuksi Pisla on kehittänyt ilmanohjausmoduulin, jonka voi asentaa muuratun takan luukun taakse. Pisla HTT Ekomoduuli ohjaa esilämmitettyä toisioilmaa tulipesään liekkien yläpuolelle. Näin palamisen lämpötila kasvaa, jolloin savukaasujen sisältämät pienhiukkaset syttyvät ja palavat pois. Ekomoduuli vähentää puunpoltosta syntyvien pienhiukkasten määrää jopa 85 prosentilla. Myös häkä palaa nopeasti hiilidioksidiksi, kun happea on riittävästi. Ekomoduulin voi asentaa myös vanhaan muurattuun takkaan, kunhan takassa on arina ja tuhkaluukku. Keksinnölle haetaan patenttia Euroopassa.

EU:n ekosuunnitteludirektiivi tiukentaa takkojen päästörajoja vuoden 2022 alusta. Tähän asti päästönormit ovat koskeneet vain tehdasvalmisteisia tulisijoja. On vain ajan kysymys, milloin ne alkavat koskea myös paikallaan muurattuja takkoja.

Aiemmin puhdas palaminen on ollut tehdasvalmisteisten takkojen kilpailuvaltti, mutta nyt muurareillakin on mahdollisuus tehdä muuraamistaan takoista vähäpäästöisempiä ja tehokkaampia.

Viitasaarelainen Pisla Oy on kehittänyt HTT Ekomoduulin, joka tehostaa palamisprosessia, parantaa takan hyötysuhdetta ja vähentää päästöjä. Pisla valmistaa luukkuja paikallaan muurattuihin takkoihin sekä useille kotimaisille takkavalmistajille.

– Ekomoduulin toiminta perustuu ilmanohjaukseen. Esilämmitetty toisioilma syötetään liekkien yläpuolelle, jolloin savukaasut syttyvät ja palaminen on puhtaampaa. Testitulosten mukaan Ekomoduuli pudottaa takan pienhiukkaspäästöjä jopa 85 prosenttia. Pienhiukkasten määrä oli mittauksissa 25 mg kuutiossa ilmaa. Tulevassa EU:n ekosuunnitteludirektiivissä maksimimäärä on 40 mg. Määrä alittaa sen kirkkaasti, kertoo Pislan tuotepäällikkö Leo Walamies.

Myös häkää eli hiilimonoksidia saadaan tiputettua Ekomoduulilla 39 prosenttia. Kun happea on riittävästi, hiilimonoksidi palaa nopeasti hiilidioksidiksi. Ekomoduulilla pystytään vaikuttamaan paikallaan muuratun takan päästöihin koko polttoprosessin ajan. Ekomoduulit valmistetaan kokonaan Suomessa.

Näin Ekomoduuli toimii

Ekomoduuli on teräksestä valmistettu kehikko, joka kiinnitetään tulipesään joko ulkoverhouksen yhteydessä tai runkomuurauksessa. Kun Ekomoduuli on kiinnitetty, sen päälle asennetaan Pisla HTT-sarjan yhteensopiva takkaluukku. Malliksi suositellaan Pisla HTT 603 -luukkua, sillä sen kaksinkertainen lasi vähentää lämpösäteilyä ja tehostaa palamista.

Ilmanohjauksella voidaan tehokkaasti vaikuttaa siihen, miten puut tulipesässä palavat. Ekomoduulin käyttö on yksinkertaista. Kun takkatuli sytytetään, avataan ensin tuhkaluukku, jotta ensiöilma pääsee arinan kautta tulipesään ja puut syttyvät kunnolla. Kun puut ovat liekeissä noin 10 minuutin päästä, tuhkaluukku suljetaan raolleen ja avataan Ekomoduulin ilmantulokotelo, joka sijaitsee takan luukun alapuolella. Toisioilma nousee luukun reunoilla kulkevia pystykanavia ylöspäin ja sivukanavia pitkin tulipesän keskelle. Siellä esilämmitetty ilma ohjautuu liekkien päälle.

– Optimoitu toisioilman määrä nostaa palamisen lämpötilaa, jolloin savukaasujen sisältämät hiukkaset syttyvät ja palavat pois. Muuten hiukkaset nousisivat savukaasujen mukana hormiin ja ulos. Tämä vähentää päästöjä ja parantaa samalla takan hyötysuhdetta, eli auttaa saamaan enemmän lämpöä irti poltetuista puista, Walamies toteaa.

Kun tuli hiipuu hiillokseksi, Ekomoduulin ilmantulokotelon kannen voi sulkea ja avata tuhkaluukkua. Näin hiilloksesta saadaan vielä parhaiten lämpöä irti.

– Ekomoduulin voi asentaa myös vanhaan paikallaan muurattuun takkaan, jos siihen vain on tehty arina ja tuhkaluukku. Muurari tekee Ekomoduulin sivukanaville urat tulipesään tai vaihtoehtoisesti kiinnittää ne tulipesän pintaan. Takkaluukku vaihdetaan samalla yhteensopivaan malliin. Pislan asiakaspalvelusta saa pyytämällä listan Suomessa toimivista ammattimaisista takkamuurareista, Walamies vinkkaa.

 

 
 
 
 
 
 

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään. Lue lisää...