Sisustuksen kuulumiset Keski-Euroopasta

 

Saksan kansainvälisten sisustusalan messujen perusteella vuonna 2018 trendivärikartassa on ainakin petroolinsininen, hempeä ruusunpuna, uudet nude-sävyt ja violettia. Vihreä on vahvasti läsnä paitsi värinä myös aatteena. Kuvioissa on graafisuutta ja etnisyyttä.

TEKSTI JAANA AHTI-VIRTANEN | KUVAT MESSUJÄRJESTÄJÄT

Sisustuksen uusimmat trendit vuodelle 2018 nähtiin kolmilla saksalaismessuilla heti vuoden alussa: tekstiileihin keskittyvät Heimtextil-messut 9.–12.tammikuuta Frankfurtissa, lattiapäällysteiden Domotex 12.–15. tammikuuta Hannoverissa ja sisustuksen ja lifestylen imm-messut Kölnissä 15.–21. tammikuuta.

Heimtextiliin kävi tutustumassa 70 000 vierasta 135 maasta. Näytteilleasettajia oli 2975. Tekstiilien trendinä on nyt yksilöllisyys ja innovatiivisuus. Tärkeää on myös tekstiilisisustamisen terveelliset ja kestävän kehityksen mukaiset valinnat. Tanskalaisten lanseeraama hygge-ajattelu oli yltänyt Heimtextilinkin osastoille: ihmiset haluavat mukavuutta kodilta, työympäristöltä ja julkisilta tiloilta. Hyggeilyyn tarvitaan tyylien ja värien harmoniaa.

Pastellit, sinipunainen, indigo

Rentoa mukavuutta luodaan puuterisilla värisävyillä, jotka yhdistetään vaaleisiin luonnonmateriaaleihin. Väripaletissa on herkkää ruusunpunaa, lilaa ja korallia sekä hiekkaa, harmaata ja nude-sävyjä. Myös pastellista vedensinistä ja petroolin sävyjä on tarjolla. Pehmeät värit saavat kumppanikseen selkeitä linjoja, samettisia pintoja ja koskettamaan houkuttelevia struktuureja. Pehmeyden keskellä, ehkä ennusmerkkeinä tulevasta, tekstiileissä on myös eloisia ja raikkaita aprikoosin, marjan, pinkin ja mintun sävyjä. Muotimaailmassa jo nähty sinipunainen on tulossa sisustukseenkin vaaleanviolettina, laventelina ja tummana ultraviolettina.

Klassinen indigonsininen on kehittymässä trendiväriksi. Indigo näkyy perinteisten kuvioiden uusissa tulkinnoissa, batiikin ja käsin tehdyn oloisissa tekstiileissä. Indigon myötä nousussa on myös sisustuksen farkkukankaat. Indigon ja luonnollisten sävyjen yhdistelmässä on epätäydellisyyden viehätystä, joka tuo kontrastia digitalisoituneeseen elämään. Urbaanin digimaailman vastavoimaksi tekstiileihin halutaan myös viidakkomaisen rehevää vihreyttä sekä kasvi- ja lehtiaiheita, usein mustalla pohjalla. Musta on mukana kaikissa väritrendeissä tuomassa moderniutta. Mustan voima on selkeimmillään yhdistettynä kultaan ja auringonkeltaiseen. Mustan lisäksi metallinsävyjä näkyy monissa tekstiileissä. Metallisuus kirkastaa elegantisti tummat tapetit ja verhot.

Graafista ja hyvää oloa

Graafiset kuviot ovat edelleen muotia. Joillain elementeillä on juurensa art decossa ja 1950-luvulla, joillain etnisyydessä. Tekstiilien haaleat kuviot, kuvioiden impulsiivisuus sekä käytetyn oloisuus synnyttävät tunteen sattumanvaraisuudesta.

Tuntoaistiin vetoava rakenne tekstiileissä on edelleen trendinä. Haptisuuden tulkinnoille ei ole rajoja, vastakohtaisuuksilla leikitellään: karkea ja sileä, läpinäkyvä ja läpinäkymätön.

Verhoihin on tarjolla metallin hohtoa, grafiitinharmaata, mustaa yhdistettynä petrooliin, hempeää ruusunpunaa ja nude-sävyjä, kaikki ajattomia ja hienostuneita. Kesää kohti värikkyys ja keveys lisääntyy; luvassa on romanttisia niittykukkia ja perhosia.

Verhoilukankaissa painottuu terveellisyys. Tarjolla on kankaita, joista ei lähde sisäilmaa huonontavia päästöjä, ja jotka vaikuttavat akustiikkaan parantavasti. Kankaat ovat luonnonmukaisia, vedenkestäviä, paloa hillitseviä, mutta kaikesta teknisyydestä huolimatta hyvin luonnollisen oloisia.

Digitaalisesti tulostettujen kankaiden uutta on mahdollisuus lisätä luminanssia kaikentyyppisiin kankaisiin aiempaa yksinkertaisemmin: painamisessa on mukana vaaleanpunaisen ja keltaisen neon-sävyjä korostamassa yksityiskohtia tai koko pintaa.

Tapeteissa näkyy impulsiivisia siveltimen vetoja ja nuorekkaita etno-kuoseja, mutta myös lehti-, ananas- ja papukaija-motiiveja. Ylelliseen venetsialaistyyliin kuuluvat tapetit, joissa on samettinen kohokuviointi tai laastimainen tai nahalta vaikuttava pinta. Metallin hohto täydentää eleganssin.

Lattiapäällysteiden uutuuksia ovat joustavat, bitumittomat tekstiililaatat, joiden geometriset muodot mahdollistavat yksilölliset ratkaisut. Uutta ovat myös hybridipäällysteet, jotka on tarkoitettu sekä sisä- että ulkokäyttöön. Mattojen tilkkutäkkimäisyys ja käytetyn oloisuus ovat edelleen mukana design- trendeissä.

Liinavaatteetkin trendiväreissä

Lakanoiden ja päiväpeitteiden värikartassa on nuden, violetin, ruusun tai petroolin puuterimaisia sävyjä, joita tasapainotetaan mustalla ja grafiitinharmaalla. Painokuvioista suosittuja ovat kukat, lehdet, linnut ja perhoset. Kuvioissa on jo mukana trendivärien joukkoon tulossa olevat turkoosi, lohenpunainen ja farkunsininen.

Pyyhkeissä ja ruokapöydän tekstiileissä näkyy trendivärien lisäksi valkoista, lohenpunaista ja minttua. Kylpytekstiilien struktuurit ja korkea laatu tuovat kotiinkin spa-tunnelmaa. Pöytäliinojen kesään sopivia motiiveja ovat ananas, pelikaani ja kala. Ja yllätys: vahakankaat tekevät paluuta lasten ja aikuistenkin iloksi.

Sisustuksen kuulumiset Keski-Euroopasta

Yksilölliset lattiat

Lattiapäällysteiden Domotex-messuilla oli 1615 näytteilleasettajaa ja 45 000 vierasta sadasta maasta. Messujen kaiken kattavana trendinä oli yksilöllisyys; valikoima on valtava. Digitaalisuus on vahvasti läsnä: vinyylilattia saadaan näyttämään marmorilta, ja vinyylille ja laminaatille voidaan painaa mitä tahansa kuvia. Huikeisiin esimerkkeihin kuuluu hiekkaprintti kylpyhuoneen lattiassa. Digipainettua lattiamateriaalia saa myös pieninä erinä ja jopa neljän metrin levyisenä.

Mattovalmistajilla on käytössään lisätyn todellisuuden työkaluja auttamassa suunnittelutyössä. Asiakas pystyy sijoittamaan suunnitellun virtuaalimaton kohteena olevan tilan kuvaan omassa puhelimessaan.

Monet lattiapäällysteiden valmistajat ovat valtaamassa tilaa myös seiniltä. Uusien asennusjärjestelmien, liimojen ja pohjusteiden ansiosta lattioiden vinyylejä ja muita mattotuotteita saadaan kiinni seinään. Valmistajat puhuvat seinämatoista; niiden nukkaversiot ovat hyvin lähellä suomalaisille tuttuja ryijyjä mutta modernisti toteutettuina.

Puu voimissaan

Uusista kuvamahdollisuuksista huolimatta aidon puun kuvio on lattioiden ykkössuosikki. Olkoon kysymyksessä vinyyli, laminaatti tai aito parketti, kuluneelta näyttävä pinta on jäämässä taakse ja sen tilalle on tulossa karkea luonnollisuus, esimerkkinä käsin höylätty parketin pinta, joka ei ole lainkaan sileä. Suurten parkettilautojen rinnalle nousee taas pienempiä paloja kuten kalanruotoa ja mosaiikkia.

Jäykkien vinyylien uutuuksia ovat vain viisi millimetriä paksut monikerroksiset laudat, joissa on silti erinomainen kopinan esto. Kerrosten joukossa voi olla esimerkiksi korkkia tuomassa lämpöä, pehmeyttä ja hiljaisuutta. Keittiöön ja kylpyhuoneeseen tarkoitetuissa puusyykuvioiduissa laminaateissa on kosteudelta suojaava kerros, joka valmistajien mukaan takaa lattian säilyvän kunnossa, vaikka se olisi alttiina kosteudelle jopa 48 tunnin ajan. Kokolattiamatto on tulossa takaisin, nyt paloina, joista voi luoda yksilöllisen kokonaisuuden. Ratkaisu kiinnostaa erityisesti toimi- ja julkisten tilojen suunnittelijoita kokolattiamaton hyvien akustisten ominaisuuksien vuoksi. Saa nähdä, palaako kokolattiamatto koteihin.

Aitoa ja myrkytöntä

Lattianpäällysteiden valmistajat ovat viime vuosina luopuneet terveydelle haitallisista bitumista ja ftalaateista tuotteissaan ja pyrkivät käyttämään kestävän kehityksen mukaisia materiaaleja ja valmistusprosesseja. Aito parketti ja korkki ovat vahvoilla, kun puhutaan luonnollisuudesta, mutta joukkoon on pyrkimässä myös polyuretaanilattia, jonka valmistuksessa on käytetty risiini- ja rapsiöljyä.

Käsin tehtyjen mattojen materiaaleissa ja kuvioissa korostuvat perinne, kierrätyskuidut ja muu kestävä kehitys ja yksilöllisyys. Materiaalien joukossa on vuohenvillaa, kierrätyskuituja, juuttia, hamppua, luomupuuvillaa ja nokkosta.

Monikäyttöiset huonekalut

Sisustusalan imm-messuilla Kölnissä kävi 125 000 alan ammattilaista 138 maasta. Näytteilleasettajia oli yli 1200.

imm on samoilla linjoilla muiden messujen kanssa trendiväreistä: maskuliininen sininen, feminiininen ruusunpuna, ultravioletti ja punertavaan päin olevia nuden versioita. Sekä ultravioletti että uusi nude sopivat hyvin lämpimän ruskeiden puupintojen kanssa. Vihreät sävyt ovat edelleen suosiossa, sopivathan ne hyvin kestävän kehityksen mukaiseen sisustustrendiin. Kirkas punainen pääsee sisustuksissa korosteväriksi. imm-messujen perusteella kuviointia on nyt paljon lattioissa ja vähemmän seinillä. Mattojen väri- ja kuviovalikoima on valtaisa, mutta muilla kodin pinnoilla näyttäisi olevan muodissa yksi selkeä väri, jota korostavat ohutlinjaiset geometriset kuviot. Trendinä on mahdollisuus luoda, valita ja tilata yksilöllisiä värejä ja materiaaleja. Kuvioiden lisäksi kalusteista on tullut graafisempia. Kalusteet ovat usein yksivärisiä, ja kalusteiden yhdistelmät saman värin eri sävyjä. Kalusteissa tärkeää on niiden monikäyttöisyys: sohva voi olla sänky tai pöytä.

Puuta kylpyhuoneeseen

Materiaalitrendeihin kuuluu puun tulo kylpyhuoneisiin ja marmorin uudet roolit, joskus aitona, joskus jäljitelmänä. Kylpyhuoneeseen valitaan aitoa parkettia ja puisia kylpyhuonekalusteita. Kosteista tiloista ja lattioista tuttu marmori siirtyy ylellisiin kalusteisiin. Marmorin uudet tuotantoprosessit mahdollistavat sen käytön pöydissä, hyllyissä, seinäpaneloinneissa ja jopa valaistuksessa. Klassikoilla on aina tilaa sisustuksessa. Arkkitehtuurin kanssa läheisessä suhteessa olevasta skandinaavisesta sisustuksesta löytyy paljon moderneja klassikkoja, joiden materiaaleina olevat puu, kivi, villa, paju, rottinki, nahka ja metalli sopivat nykytrendeihin. Kalustusta ei hankita kerralla isolla rahalla, vaan ostetaan toisiinsa sopivia tuotteita silloin, kun niitä löytyy ja silloin, kun niihin on varaa.

Vähemmän on enemmän – tai sitten ei

Elämänrytmin hidastaminen ja minimalismi kotona ovat vastauksia kulutuksen, median, jatkuvan kommunikaation ja työn ylikuormittavuuteen. Koti on rauhan tyyssija yhä useammalle. Se näkyy linjakkaassa ja ajatuksella kootussa sisustuksessa, jossa alkuperäisyydellä ja laadukkaalla designilla on paikkansa. Skandinaavisen viileyden vastapainoksi on kuitenkin tarjolla äänekäs ja täyteläinen boheemi kodikkuus. Boheemiuden piirteitä ulottuu monen klassisenkin matto- ja kalustevalmistajan kuoseihin. Boheemin sisustuksen koriste-esineissä ja tekstiileissä on etnisiä lainoja eri puolilta maailmaa. Vanhoista kelim-matoista tehdyt tyynyt yhdistyvät intialaisiin kankaisiin ja perulaisiin huopiin, ja sopiipa joukkoon skandinaaviset rottinkikalusteetkin ja runsas viherkasvien käyttö.

Lähteet ja lisätietoa: imm-cologne.com, heimtextil.messefrankfurt.com, domotex.de

Luokitukset

Sisustaminen

 
 

 
 
 
 
 

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään. Lue lisää...