Tulisijoissa ja piipuissa on eroja

 

Suomi on ollut perinteisesti lämpöä varaavien tulisijojen maa. Monin paikoin toimivin tulisija voisi kuitenkin olla nopeasti lämmittävä kiertoilmatakka, puuhella tai kamiina. Niin tulisijaa kuin piippua hankittaessa on syytä tutkia eri vaihtoehtoja ja kysyä neuvoja esimerkiksi alueen nuohoojalta.

TEKSTI ARTO RAUTIO, KUVA PIXABAY

Jokaisessa erillis-, pari- ja rivitaloasunnoissa olisi syytä olla puulla lämmitettävä tulisija esimerkiksi sähkökatkojen varalta. Toki tulisijan käytöllä voi leikata myös lämmityskuluja, Tulisija- ja savupiippuyhdistys TSY:n toiminnanjohtaja Juhani Jyrkiäinen sanoo.

– Sähkön katketessa pysähtyvät myös öljypoltin ja vesikiertoisen lämmityksen kiertovesipumppu, ei vain sähkölämmitys. Jos talossa on myös puulla tai pelletillä lämpiävä kattila, kannattaa kiertovesipumppuun asentaa adapteri, jonka kautta pumppua voi pyörittää esimerkiksi auton akulla, Lapin Nuohoojien puheenjohtaja, kolarilainen nuohooja Lasse Korteniemi vinkkaa.

Tulisija ja piippu tarpeen mukaan

Tulisijan ostajalla on nykyisin valinnan varaa. Varaavien takkojen ja uunien rinnalla on monipuolinen valikoima kiertoilmatulisijoja. Lisäksi on tulisijoja, joissa ideana on sekä saada nopeasti lämpöä kiertoilmatoiminnolla että kuumentaa varaavaa massaa, joka luovuttaa lämpöä esimerkiksi muutaman tunnin tai yön yli.

– Tulisijaa ja piippua hankittaessa pohjana ovat rakennuspaikan ja oman käytön tiedot. Satunnaisessa ja jatkuvassa lämmityksessä on eri lähtökohdat tulisijan valinnalle. Halu laittaa ruokaa ja leipoa tuovat omat vaateet. On myös hyvä muistaa, että kevyttulisijan ja kevytpiipun voi useimmiten asentaa ilman tarvetta tehdä erillistä perustusta, jonka raskas tulisija ja piippu vaativat. Piipun läpivienti ei voi olla missä vain. Piipun ja tulisijan ympärillä pitää olla vaaditut turvavälit ja suojaukset palaviin materiaaleihin päin, Jyrkiäinen toteaa.

– Kannattaa myös miettiä talon käyttöikää ja etenkin sitä, onko halvin vaihtoehto siten laskettuna paras, hän jatkaa.

Korteniemi sanoo, että nuohoojat ovat puolueettomia asiantuntijoita, joilta voi kysyä neuvoja tai mielipidettä ajatellusta tulisijasta tai piipusta.

– On hyvä, että ei mennä vain jonkin tarjouksen perässä eikä myyjän sanan varassa. Erääseen taloon oli esimerkiksi myyty ”varalta” tarpeeseen nähden liian suuri piippu, jossa ei välttämättä synny riittävää vetoa. Piippu pitää mitoittaa tulisijan mukaan. Liian suuri tulisija taas tuottaa liikaa lämpöä ja jää siksi helposti koristeeksi. Jossain tuli vastaan Välimeren alueella valmistettu vain 40 kiloa painava metallinen puuhella, jollaista en itse kyllä hankkisi, hän kertoo.

Varaavalla ajan kanssa

Tehdasvalmisteiset tuotteet ovat vallanneet tulisija- ja piippumarkkinat. Jyrkiäinen arvioi, että piipuista puolet tehdään harkkoelementeistä, noin 30 prosenttia on teräspiippuja ja vain 20 prosenttia paikalla muurattuja. Osa valmistulisijoista on asennuspaikalla koottavia, monet kiertoilmatakat, kamiinat ja hellat vain nostetaan paikalleen ja kytketään hormiin.

– Varaavat tulisijat sopivat hyvin, jos lämmitetään puulla koko ajan. Etenkin vapaa-ajan asunnoissa ja kodeissa, joissa puulämmitys on satunnaista, muu ratkaisu on usein toimivin. Kun massiivinen varaava tulisija lämmitetään oikein, se antaa lämpöä kunnolla vasta parin päivän päästä. Eli mökillä siis, kun ollaan jo lähdössä pois. Mökeille ja nykytalvina ainakin eteläisen Suomen pientaloihin sopisi usein paremmin nopeasti lämmittävä tulisija. Kohteesta riippuen se voi olla kiertoilmatakka, kamiina tai puuhella joko yksin tai rinnan varaavan tulisijan kanssa, Korteniemi sanoo.

– Varaavien tulisijojen kanssa suurin virhe on, että sellainen poltetaan isolla puumäärällä kylmästä nopeasti hyvin kuumaksi, jotta lämpöä saataisiin nopeammin. Näin toimien tulisija rapautuu ja sen käyttöikä lyhenee helposti vuosikymmeniä. Varaavaa tulisijaa pitää lämmittää ensin vähän kerrallaan ja sitten pitää lämpöä yllä polttamalla pesällisen tai kaksi säännöllisesti pitkin viikkoa, hän neuvoo.

Vanhoja hyvässä kunnossa olevia avotakkoja ei kannata purkaa suin päin. Vaihtoehtona on esimerkiksi hankkia hyvä takkasydän, jolla takka muuttuu hyötysuhteeltaan järkeväksi kiertoilmatakaksi. Avotakoille on keksitty myös muuta hyötykäyttöä. Osaava muurari teki 1970-luvun avotakasta eräälle kotileipojalle leivinuunin. Uunissa on nyt paistettu leivonnaisia ja tehty uuniruokia säännöllisesti jo yli 20 vuotta.

Tulisijoissa ja piipuissa on eroja

Puulämmitys vaatii opettelua

Yksi osa puulla lämmittämistä on tuntea tulisijan toiminta. Sekä Jyrkiäinen että Korteniemi kehottavat lukemaan käyttöohjeet, ehkä myös kysymään myyjältä neuvoja ennen polton aloittamista. Se on keino savuttamista ja sen mahdollisesti aiheuttamia työläitäkin siivoustoimia vastaan.

Tulisijan käytön perusasioiden osaaminen on Lasse Korteniemen mukaan selkeästi vähentynyt viime vuosikymmeninä. Yksi esimerkki ovat etenkin lämmityskauden alkaessa tulevat soitot, että tulisija ei vedä. Ei ymmärretä, että kylmä hormi kerää kosteutta ja pakkasten tullessa kuura saattaa piipunhatusta huolimatta jopa jäätää hormin suun kiinni. Kun katolle ei osata mennä, on Korteniemi ajanut parhaillaan 140 kilometriä vain poistamaan muutaman sentin jääkerroksen piipun suusta.

– Hormia on syytä lämmittää, jos puuta ei ole poltettu vähään aikaan. Nykyisin, etenkin kun sanomalehtiä ei välttämättä ole poltettavaksi, hyvä tapa on pistää tulisijan nuohousluukkuihin kuumailmapuhaltimet ja lämmittää niillä savukanavia reilusti ennen tulen sytyttämistä, Korteniemi neuvoo.

Puun tulee olla kuivaa ja sytykkeiden pieneksi pilkottuja. Pesää ei ladata täyteen, mutta riittävästi, että palo lähtee reippaasti käyntiin. Eräällä kimppamökillä kävijät ihmettelivät, miksi uusi varaavalla massalla varustettu kiertoilmatakka ei tahtonut vetää. Syyksi selvisi sytytys ohjeita pienemmällä puumäärällä. Kokemusten mukaan kamiinat ja kiertoilmatakat alkavat vetää samanlaisissa oloissa paremmin kuin puuhellat ja varaavat tulisijat, joissa savukanavien esilämmitys kuumailmapuhaltimilla olennaisesti helpottaa kylmän tulisijan sytyttämistä. Lämpiminä kaikki tulisijat vetävät, jos piippu on oikean kokoinen.

– Vetoon vaikuttavat talon sijainti ja säätila. Laakson pohjalla ja matalapaineella veto on heikompaa kuin mäen päällä ja korkeapaineella. Nykyisissä tiiviissä taloissa on omat haasteet. Tulisija tarvitsee korvausilmaa. Jos sitä ei tuoda erikseen tulisijalle eikä ilmaa pääse rakenteista tai korvausilmaventtiileistä, veto on heikkoa. Tiiviys on myös turvallisuusriski. Nykytaloissa hiilloksen pitää palaa tummaksi tuhkaksi ennen kuin pellit laitetaan kiinni, ettei asukkailla ole vaara kuolla häkään, Juhani Jyrkiäinen toteaa.

Vedon oikeanlaisuus on myös tärkeää. Jos vetää niin, että piippu jytisee, tulisijan ilmanottoaukkoja pitää pienentää. Liian suuri veto vie myös palamisen lämmön piippuun savun lisäksi. Hormiin ei saa joutua ohjeita kuumempaa savukaasua, ettei tule paloriskiä ja ettei piippu vaurioidu. Monessa palossa on tietoa tai vahva epäilys, että joko liian kuuma tai vioittunut piippu on syypää rakenteiden syttymiseen.

Liika kuumeneminen on ollut suurin turvallisuusongelma teräspiipuissa, joihin on kytketty saunan kiuas. CE-merkintä ei tarkoita, että piippua voi käyttää missä vain. Piiput on suunniteltu savukaasujen tietyille maksimilämpötiloille, jotka vaihtelevat samassakin piipussa sen mukaan, miten etäällä piippu on palavista materiaaleista.

Jyrkiäisen mukaan Tampereen yliopiston tutkimuksessa todettiin, että piipussa voi syntyä todellisessa käytössä paljon suurempi veto kuin valmistajan testioloissa. Samalla piippuun menevän savukaasun lämpötila nousi osassa piipuista yli sallittujen maksimilämpötilojen.

Ei tulta toki saa kituuttaakaan. Pienellä liekillä kituutus sotkee tulisijaa ja piippua nopeasti. Likaisuus vähentää vetoa, ja nokipalon vaara piipussa kasvaa. Liekin pitää palaa iloisesti kohtuullisella vedolla.

Nuohous on myös kuntotarkastus

Viime aikoina taloissa on alkanut kiertää piippujen kuntotarkastusten tekijöiksi esittäytyviä henkilöitä. Vaikka piipun kunto on tärkeä osa paloturvallisuutta, Lasse Korteniemi kehottaa lähettämään tällaiset henkilöt tiehensä.

– Säännöllinen nuohous on turvallisuustoimi, jota ei tehdä vakuutusyhtiön vakuutusehtojen vaan ihmisten suojelun takia. Siinä tarkastetaan aina myös piipun ja tulisijojen kunto ja annetaan heti palaute, jos jotakin pitää korjata. Olen jossakin kertonut, että piipusta on syytä purkaa ja muurata uudestaan ylimmät kerrokset, kun piipun suu oli rapautunut. Toisaalla olen sanonut, että piippuun olisi syytä laittaa rapautumisen takia teräsputki. Olen myös joutunut sanomaan, että piippu, tulisija tai kiuas on niin huonossa kunnossa, ettei sitä saa enää käyttää. Mutta koskaan en palautteessa kehota tekemään mitään turhaa. Näissä tarjotuissa tarkastuksissa on ikävä kyllä peloteltu etenkin iäkkäitä ihmisiä teettämään aivan tarpeettomia kalliita töitä, Korteniemi sanoo.

 

 
 
 
 
 
 

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään. Lue lisää...