Tulli: Torjunta-ainejäämät elintarviketuotteissa kasvussa

 

Tulli on löytänyt valvonnassaan liiallisia määriä torjunta-aineita alkuvuoden aikana jo 17 elintarvikkeen tuontierästä, esimerkiksi appelsiineista, riisistä, mausteista ja teestä. Määrä on kasvussa verrattuna edellisvuoteen, jolloin torjunta-ainejäämien takia määräystenvastaisiksi todettiin koko vuonna 46 tuote-erää. Tullin elintarvikevalvonnassa käsitellään vuosittain noin 3000 näytettä.

Tulli: Torjunta-ainejäämät elintarviketuotteissa kasvussa

Torjunta-ainejäämien havainnot Tullin valvomissa elintarvikkeiden tuontierissä ovat olleet kasvussa jo viime vuodesta lähtien. Vuonna 2020 torjunta-ainejäämien takia määräystenvastaisiksi todettiin noin 50 prosenttia enemmän tuote-eriä kuin vuonna 2019. Kehitys näyttää jatkuvan samansuuntaisena myös tänä vuonna, sillä tammi-maaliskuun aikana valvotuista tuontieristä jo 17:ssä on havaittu liiallisia jäämiä torjunta-aineista. Tämä vastaa hieman alle kahta prosenttia kaikista valvotuista elintarviketuotteista.

Alkuvuonna torjunta-ainejäämiä on löydetty esimerkiksi riisistä, mausteista ja teestä. Egyptiläisistä appelsiineista määräystenvastaisiksi on todettu Tullin valvonnassa useampi erä.

– Appelsiinien sesonki ajoittuu alkuvuoteen, ja valvomme niitä tehostetusti etenkin satokauden alussa. Valvotuissa appelsiineissa torjunta-ainejäämiä löytyi kilomääriltään suurissa erissä. Tammi-maaliskuussa torjunta-ainejäämien enimmäismäärät ylittyivät viidessä tuote-erässä eli yhteensä yli 111 000 kilossa appelsiineja, kertoo tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling.

Liiallisia pitoisuuksia oli myös kahdessa pakistanilaisessa ja yhdessä intialaisessa riisierässä. Ongelmia kyseisistä maista tuodussa riisissä havaittiin myös viime vuonna, jolloin määräystenvastaisiksi todettiin kuusi isoa riisierää. Iranista on tuotu alkuvuonna kolme erää mausteita, joista on löydetty liikaa torjunta-ainejäämiä. Ongelmia on havaittu iranilaisessa kuivatussa mintussa, kuminassa ja tillissä.

Lisäksi Tullin valvonnassa torjunta-aineiden takia määräystenvastaisiksi on todettu yksittäisiä eriä kenialaista ruohosipulia, thaimaalaisia passionhedelmiä sekä kiinalaista kuivattua chilipaprikaa. Määräystenvastaisiksi todettiin myös kolme erää teetä ja yrttiteetä, kaksi Sri Lankasta ja yksi Kiinasta.

Eniten ongelmia Tullin valvomissa elintarvike-erissä on viime aikoina aiheuttanut torjunta-aine klorpyrifossi. Se on organofosfaatti, jota käytetään hyönteismyrkkynä.

– Kyseisen torjunta-aineen käyttökielto astui voimaan EU:ssa viime vuoden lopulla. Tämä tarkoittaa, ettei klorpyrifossia saa esiintyä myöskään EU-alueelle tuotavissa tuotteissa. Torjunta-aineen käyttö on silti jatkunut etenkin EU:n ulkopuolisissa maissa. Klorpyrifossi oli alkuvuoden aikana syynä seitsemän tuote-erän markkinoille pääsyn kieltoon. Ainetta löytyi etenkin appelsiineista, joiden osalta viidestä määräystenvastaisesta tuote-erästä klorpyrifossia löytyi neljästä, toteaa elintarvikkeiden kemiallisten tutkimusten jaostopäällikkö Suvi Ojanperä.

Tullissa valvotaan elintarviketuotteiden sekä elintarvikekontaktimateriaalien turvallisuutta ja määräystenmukaisuutta. Valvontaa kohdistetaan riskiarvioinnin perusteella valittuihin tuote-eriin, sillä kaikkia Suomeen tuotavia tuotteita ei ole mahdollista testata.

– Valvonnassa havaittujen torjunta-ainejäämien lisääntyminen voi johtua eri syistä. Määrä kertoo kuitenkin todennäköisesti ainakin siitä, että olemme onnistuneet riskiarvioinnissa kohdistamaan valvontaa juuri oikeisiin tuote-eriin. Tämä on tärkeää, jotta kauppoihin ja kuluttajille asti päätyy turvallisia elintarvikkeita, Neffling summaa.

Torjunta-aineita käytetään suojelemaan kasveja muun muassa tuholaisilta, kasvitaudeilta ja rikkakasveilta. Tullin valvomien elintarviketuotteiden jäämäpitoisuuksia tutkitaan Tullilaboratoriossa. EU:ssa erilaisille yhdisteille on asetettu enimmäismäärät kuluttajien turvallisuuden varmistamiseksi. Yleensä ongelmalliset tuotteet ovatkin peräisin kauempaa, sillä torjunta-aineisiin liittyvät säädökset voivat poiketa EU:n rajoituksista. Kaikki alkuvuonna määräystenvastaisiksi havaitut tuote-erät olivat peräisin EU:n ulkopuolelta, joskin ruohosipuli tuotiin Suomeen Hollannin kautta.

Valvonnassa määräystenvastaisiksi todettujen erien markkinoille pääsy kiellettiin.

Luokitukset

Muut

 
 

 
 
 
 
 
 

RPT Byggfakta Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään. Lue lisää...