Uusia vierailupaikkoja etsitään Avoimet Puutarhat -tapahtumaan

 

Ilmoittaudu mukaan Avoimet Puutarhat -tapahtumaan

Houkuttelevat puutarhat avautuvat jälleen sunnuntaina 1. heinäkuuta. Tänä vuonna kaivataan tuttujen kohteiden lisäksi uusia vierailupaikkoja. Tapahtuman iloisuus ja vuorovaikutteisuus ovat palkinneet sekä isäntiä että vierailijoita. Viime vuonna kohteita oli yli 550 ja vierailijoita niissä 65 000.

”Avoimet Puutarhat -tapahtuma tsemppaa kivasti omaa puutarhanhoitoa, kun on jokin tavoite” ja ”Hyvä mieli tapahtuman jälkeen on paras palkinto”. Näin kuvaavat tapahtumaa aikaisemmin osallistuneet. Heistä suurin osa on päättänyt olla mukana myös tänä vuonna. Kuitenkin joka vuosi kaivataan uusia mielenkiintoisia kohteita. Päivän aikana kotipuutarhurit pääsevät vaihtamaan kokemuksiaan, näkemään erilaisia ratkaisuja ja nauttimaan puutarhojen vihreydestä ja runsaudesta.

Uusia vierailupaikkoja etsitään Avoimet Puutarhat -tapahtumaanVuoden 2017 Avoin Puutarha Lintukodon puutarha Rantasalmelta. Kuva Teija Tuisku

Ensi kesän teema on ”Puutarha ei ole koskaan valmis, mutta aina kokemisen arvoinen”. Eli jos kaipaat vinkkejä kävijöiltä, niin myös rakenteilla olevia kohteita kannattaa esitellä. Monissa vierailupaikoissa on myös kahvittelumahdollisuus tai esimerkiksi taimimyyntiä. Tapahtumaan ehtii ilmoittautumaan toukokuun aikana sivuilla www.avoimetpuutarhat.fi. Siellä esittäytyy hieno kavalkadi aikaisemmin avoinna olevista kohteista.

Yhteistyökumppanit

Puutarhateemoina ovat kastelu ja vieraslajit.  Heinäkuun alussa valmistaudutaan erityisesti kasteluun niin lomien alkaessa kuin hellettä ennakoiden. Jos haluat Fiskarsin kastelutuotteiden kokeilijaksi ja esittelijäksi, ilmoita kiinnostuksestasi ilmoittautumisen yhteydessä lisäksi avoimetpuutarhat@puutarhaliitto.fi -osoitteeseen.

Terve askel luontoon!

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ovat mukana tapahtumassa Terve askel luontoon -kampanjallaan WWF:n kanssa. Yhteys monimuotoiseen luontoon ehkäisee monia sairauksia, kuten allergiaa ja astmaa. Haitalliset vieraslajit ovat puolestaan uhka luonnon monimuotoisuudelle, joten niiden torjuntaan on hyvä kiinnittää huomiota. Puutarhatyöt ovat aina terapiaa parhaimmillaan.

Avoimet puutarhat –tapahtuman järjestävät Puutarhaliitto ry yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Svenska Trädgårdsförbundet rf:n kanssa. Maiju ja Yrjö Rikalan säätiö sekä Nikolai ja Ljudmila Borisoffin puutarhasäätiö tukevat tapahtumaa.

www.avoimetpuutarhat.fi  www.oppnatradgardar.fi


Puutarhaliitto kasvattaa hyvinvointia. Puutarhaliitto haluaa parantaa suomalaisten hyvinvointia tasokkaan puutarhatuotannon, terveyttä edistävien tuotteiden, viihtyisien viheralueiden ja innostavan puutarhaharrastuksen kautta. Tavoitteena on edistää yritys- ja harrastustoiminnan elinvoimaisuutta.

Luokitukset

Piha

 
 

 
 
 
 
 

RPT Docu Oy:n tietojenkäsittelyä, tietosuojaa ja evästeitä koskevat periaatteet

Jatkamalla verkkosivustomme ja palvelujemme käyttöä hyväksyt, että keräämme tietoja vierailuistasi. Tietosuojaperiaatteissamme kerromme, mitä tietoja keräämme ja miksi sekä mihin tarkoituksiin tietoja käytetään. Lue lisää...